Puurokauha

Eikka oli veistänyt joululahjan vaimolleen. Se oli koivupuinen puurokauha. Sen muotoileminen kuivasta klapista oli vaatinut hänen kaiken vapaa-aikansa marraskuusta jouluaattoon.
Puutyövälineitä hänellä ei ollut, mutta hän oli isältään kuullut, miten tämä oli pelkällä puukolla vuollut useammankin puurolusikan ennen Hennalasta vapautumistaan.

Eikka ei ollut pitänyt puukkoa kädessä vuosiin. Haapapuusta olisi syntynyt nopeammin sivakka puurokauha, mutta koivussa oli tyyliä. Sormenpäät olivat kipeät, laastareita oli useita, eikä kämmenpohjien rakot ottaneet hävitäkseen.

Parin päivän jälkeen Eikka oli päässyt vauhtiin. Hän haisteli kuivaa koivupuuta ja uneksi kesästä. Ensi kesänä hän rakentaisi sen grillin, jossa vaimon sukulaiset pääsisivät sunnuntaisin polttamaan pahanmakuisia campmakkaroitaan. Veistämänsä koivupuun lastut hän otti visusti talteen.

Ensimmäisen viikon ja parinkymmenen työtunnin jälkeen klapi oli alkanut muistuttaa epämääräisesti survinta. Vaimo tuskin tiesi mikä survin oli, joten työtä ei voinut lopettaa siihen. Olisihan se kauheaa, jos takin sijasta tulisikin liivi...

Heillä ei kotona survottu puolukoitakaan. Vaimo osti marjat pakastealtaasta, mikä olikin sangen kätevää ja edullista. Vaimo oli ihmetellyt Eikan viihtymistä iltakausia autotallissa, mutta tyytynyt sitten selitykseen tärkeistä työasioista.

Jouluaattona Eikka toi itsetekemänsä melko symmetrisen ja sivakan kauhan punaiseen kreppipaperiin pakattuna ja toivotti vaimolleen hyvää joulua.

- Näitä saa kirpputorilta eurolla, vaimo sanoi. Kiitos kumminkin.