Kritiikin K-pääpalkinto

Kivipää-kulttuuripalkinto on myönnetty ohjaaja Juha Hurmeelle persoonallisesta dramatisoinnista sekä vaatimattomasta mutta sivistynyttä intohimoa pursuavasta tavastaan tehdä teatteria.

Huonoilta kirjallisuuskritiikeiltä puuttuu oma tunnustuspalkinto, joka jaettaisiin vuoden kehnoimmalle, perättömimmälle ja huonoimmin argumentoidulle kritiikille. K-pääpalkinto vastaisi omalla sektorillaan Huonon kirjallisuuden seuran ansiokasta tapaa palkita huonoa kirjallisuutta.

Kehnoista kritiikeistä on runsauden pula. Ei tarvitse kuin lukea. Usein kritiikit ovat niin huonosti kirjoitettuja, ettei niitä jaksa lukea. Eihän kriitikko ole itsekään arvottamaansa teosta lukenut.
- Rankkaa lukea kirjailijoiden leperrystä, sanoi nuori kriitikko varttuneelle kollegalleen.
- Täytyykö niitä lukea, toinen tokaisi.

K-pääpalkinnon yksinvaltiaserotuomarina käytettäisiin vuorovuosin kehnojen kriitiikkien äitiä tai isää sen mukaan, kumpi nyt sattuu olemaan oppositiossa. Hallitushautomosta putkahtava k-pääratkaisu tosin voi osaltaan synnyttää uusia K-pääpalkinnon pääarkkitehteja.

Valtakunnan lehtiin tarvittaisiin myös ilmakritiikkipalsta, jossa teoksen nimen jälkeen k-pääkandidaatit jättäisivät muutaman tyhjän mutta interaktiivisen palstasenttimetrin teoksen arvosteluksi. Kauneus, ilma ja k on usein lukijan päässä. Ilmakritiikin lukija saisi tulkita omalla tavallaan toisin kuin vanhanaikaisen kritiikin.

Vastaavasti ilmakirjailijat voisivat julkaista kauniskantisia ilmakirjojaan kuten jo tekevätkin. Kvasikulttuurisessa ja pseudoarvoisessa yhteiskunnassamme ilmakirjojen ja ilmakritiikin markkinat pian kohtaisivat molempien osapuolten täyttymykseksi.

Ilmakirjojen K-pääpalkinto olisi tulevaisuudessa se kaikkein tavoitelluin kuitenkin vain aatteen vuoksi. Palkintona olisi vain symbolinen magnumpullollinen keltaista limunaatia.

Telelääketieteen siunaus

Neljännesvuosisataisella journalistin matkallani kohti paperitonta toimistoa olen tutustunut telelääketieteilijöihin. Osa heistä luottaa verkkodiagnoosien omnipotenssiin enemmän kuin oikea lääkäri Hippokrateen valaansa.

Koska kuva- ja ääniyhteydet haja-asutusalueiden vaivaisiin ovat helposti (?) ja halvalla (?) toteutettavissa, tauti kuin tauti hoituu teletohtorien mukaan kuvan ja äänen välityksellä, kun kameralle vilautetaan tonsilleja ja mahanmurinat seivataan bitteinä. - Jäljet pelottavat, sillä vaikeasti tulkittavat röntgenkuvat välitetään nyt jo resoluutiolla, joka muuttaa ne alkuperäisiä suttuisemmiksi.

Anamneesien teko käy nopeasti ja mukavasti silloin, kun vanhustentalojen tiskaamattomat papparaiset pysyvät kymmenen hengen loukoissaan "kaukokäynnin" aikana. Kulkutauditkaan eivät tartu lääkäreihin, joiden sairausvakuutusmaksuja voidaan alentaa!

Teknofriikkien ideana oli myös avustajien käyttö lähetyspäässä, jotta vastaanoton pää ei joutuisi nostamaan persettä penkistä. Toki golfissa saa tarpeeksi liikuntaa. Ei kai sitä nyt kotikäyntejä? Eikö se liene kiellettyäkin? - Tietoteknisten etäavustajien käytöstä luovuttiin, sillä nämä bitti-iivot olivat lääkäreitäkin kalliimpia.

Erikoisalana on pian tarjolla telelääketiedettä, jonka suorittaneet lääkärit näkevät opintoaikanaan oikean potilaan vain videolta.

Etäalueiden asukkaista päästään, kun vaivaistaloihin ja mummontölleihin ikään ja vointiin katsomatta asennetaan kunnan lahjana pakolliset kompuutterit. Näppärät alakoululaiset kytkevät talkoilla papat ja mammat kamera- ja mikrofonivalvontaan. Kun meitä viisaammat vanhukset käsittämättömistä töllöistään huomaavat, miten maailma makaa, niin kernaasti kuolevat pois.

Sitten tarvitaan tuhansia kiinalaisia hautausurakoitsijoita muskeliversioina. Vaan ei niitä kaikkia kahta miljoonaa.

Kirje vanhalle ystävälle

Leo oli muutamana iltana tehnyt kirjeluonnosta. Hän ei ollut siihen tyytyväinen. Jotakin vielä puuttui. Vaikka Martti olikin omanlaisensa, ei hänen arvostelemisensa ollut niin yksinkertaista. Leo muisti nuoruudessaan ajatelleensa asioista monin tavoin Martin tapaan. Velvollisuus oli raskas.
Herättyään Leo olisi halunnut olla hetken rauhassa, mutta passarit tulivat omavaltaisesti hänen huoneeseensa heti, kun silmänsä avasi ja jalkapohjat kylmälle lattialle laski. Oliko niillä jokin kuudes aisti vai olivatko riiviöt poranneet reiän kattoon? Sitä hän kysyisi Johannekselta.
- Nyt on kuudes hetki, pappa. Joko suvaitsette saapua aamupalalle? Erik kysyi.
- Onko kahvia vai pelkkää vetistä litkua?
- On meillä kahvia, pappa.
- Tuo sitten sitä äläkä änkytä. Ja Johannes myös heti tänne.
Pitkä Johannes kiiruhti helmat heiluen. Hän oli hyvin selvillä papan oikuista. Kynä ja kirjoitusvälineet olivat mukana. Johannes kumarsi ja kävi kirjoituspöydän ääreen.
- Onko teillä jokin Juutaksen ikkuna seinässä tai katossa kun aina heti ryntäätte tänne juuri herännyttä miestä kiusaamaan? Eikö saisi edes jalkineita laittaa tai pöntöllä käydä ennen rauhanhäiritsijöiden saapumista?
- Ei meillä mitään ikkunaa ole. Tulemme teitä auttamaan, sillä eihän se käy laatuun, että pappa itse pukee.
- Kyllä minä vielä osaisin. Olen kolmekymmentäkahdeksan vuotta itse hoitanut omat pukemiseni. Alkaa jurppia tämä paapominen. Anna kahvia ja puuroa.
Johannes toi lautasellisen puuroa, mukillisen mustaa kahvia sekä isohkon vingerporillisen luumuviinaa. Pappa alkoi olla pian paremmalla mielellä. Hän luki puoliääneen pari rukousta, mietiskeli vartin ja kävi käsiksi tällä kertaa vain kirjallisiin töihin.
- Onko Johanneksella se Martin kirjeen luonnos mukana.
- On se tässä. Luenko?
- Älä lue. Kyllä minä sen muistan. Onko siinä liian arkinen sävy?
- Ei se ole sen kummempi kuin papan muutkaan kirjeet.
- Luepa!
- Alussa ovat tavalliset kohteliaisuudet, mutta pian päästään asiaan: ”Nyt sinä saatanan metsäkarju lopetat julkeutesi Jumalan viinimäkien raiskaajana. Jolleivät typerän kerettiläiset kirjoituksesi pala pian Wormsissa, joudut itse roviolle. Kalle Vitoselta saat kohta valtionkirouskirjeen, jos et muuten usko, Lutherus. Parhain terveisin Leo Kymppi.”