Kielemme riemu ja rikkaus

Fraasit, idiomit ja lainasanat ovat kotimaisen kielemme kansainvälinen rikkaus. Niitä syntyy kuin sieniä sateella, jos kohta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Oi, kultaista kotia ja isänmaan aurinkoisesti hymyilevää äidinkieltä. Miten tulimmekaan toimeen ennen vanhaan ilman nykyaikaisen informaatioteknologian siunauksellista seksikkyyttä?

Huoli kielemme köyhtymisestä on osoittautumassa ennenaikaiseksi, liioitelluksi tai jopa peräti turhaksi, sillä hammaslääkärien sekä odontologien mukaan monenkin kielestä löytyy vivahteikasta sammasta ynnä muuta bakteeriperäistä orgaanista liikakasvua.

Silloin, kun rehelliset enot vielä putoilivat oikein puisista veneistään puoliksi avoimin sepaluksin, ei puhuttu mitään keskioluen laimentamisesta tai muistakaan alkuperäisten, aboriginellien asioiden tyrmäyshankkeista. Enimmäkseen aidon ja pohjimmiltaan uskollisen maaseutuväestön asuttamilla pohjanperillä, rintamailla ja paikkaseuduilla haaveiltiin sodan jälkeen pikemminkin työllisyyden tehostamisesta kuin ensimmäisistä appelsiineista.

Jos annamme peräksi ulkomaannaton, ruotsinkälyn tai venäjänlangon houkutuksille, joudumme kotimaisuuden syöksykierteeseen, eräänlaiselle nykyajan nörttipojan nappolinjalle, jolloin kielemme köyhtymisen kuivatushanke vesittyy ja sen vivahderikkauden rehevöittämisprojekti kuivuu kokoon.

Sopuelämällä nykyajan valossa viimeistään ennen suuren kotimaisen, historiallisen ilmestysromaanin esilletuloa mopokin karkaa känsäisistä kouristamme suunnattoman apinan raivolla semminkin äärimmäisen pitkässä juoksussa kuluvan vuoden toukokuulle tultaessa. Nautitaan porejuomista, sitsontiaisista ja eulaajentumasta.

Hjuvaa Wapua!