Oikeaoppinen iltapala

Poika tykkäsi hodareista ja hampurilaisista. Äiti oli sitä mieltä, että 8-vuotias ei saa syödä roskaruokaa kuin kerran päivässä. Pojan rr-kiintiö oli tullut täyteen jo iltapäivän välipalalla, kun epäkäytännöllinen isä mielellään ehdotti välipalaksi einestuotteena kaupasta ostettua hodaria tai hampurilaista päästäkseen mahdollisimman vähällä keittiöhommista.
- Miksi pitää syödä kunnon ruokaa?
- Se on terveellistä. Jos äiti laittaisi oikein hyvän sämpylän, johon pannaan väliin juustoa ja kurkkua?
- Ei ainakaan juustoa eikä kurkkua!
- No, pannaan sitten tomaattia ja lauantaimakkaraa tällaisen porkkanaraastevehnäsämpylän väliin.
- Ei tomaattia eikä mitään luomusämpylöitä.
- Hohhoijaa. Laitetaan tavallinen vehnäsämpylä ja sitten lauantaimakkaraa, vai mitä?
- Sinne väliin sitten yksi nakki eikä mitään muuta!
- Okei, huokaisi äiti.

Äiti lämmitti nakkisämpylän mikrossa ja poika lisäsi ketsuppia tyydyttääkseen äitinsä vihannesravinnon tarvetta.
- Hyvä idea syödä välillä kunnon ruokaa. Kiitos, äiti!

Kehittyvä äidinkieli

Lause lyhenee, viesti vähenee.

1960 (Savo): Voesitko sinä tännään tulla pihalle leikkimään meijän kanssa?
1970 (Stadi): Voit sä tulla kartsalle braijaa meidän kanssa?
1980 (Tampere): Voiksä olla mun kaa?
1990 (Espoo): Voiksä olla?
2000 (Vantaa): Voiksä?
2010 (Suomi): Voiks?
2020 (Eurooppa): Wo?


Konjakit me joskus juotiin,
sossut kulki samaan puotiin,
nyt brandit ohjaa murccuja,
kun cossut polttaa curccuja.