Zörk tapaa ihmisen

Zörk uskaltautuisi pian ulkomaailmaan. Jätevuoren tuoksu oli tarttunut takkiin, mutta Konrad arveli Zörkin käyvän täydestä kuin väärä spurgu. Konrad viisasteli kädellisestä, jonka aivot sijaitsevat hännänpäässä.

Lintukuoro kajautti lokinmoisen lähtömarssin: “Ma joka paiva toita teen, joka ainoa uamu seitsemaksi meen”. Zörk oli zipannut häntänsä, jolloin sitä tuskin huomaisi. Kuka nyt pulloa takamuksessaan säilyttäisi?

Espoon bussilla pääsi Espoon keskukseen. Zörk halusi maksaa löytämillään kolikoilla. Kuljettaja oli tummempi kuin Espoon asukkaat keskimäärin. Manuaali sanoi, että nyrpistelevä kuljettaja oli Musta Zaire.
- Olen Zörk, tulen Siriuksesta kaikessa rauhassa.
- Kaksi juorua, kiitosh.
- Mitä maksaa matka?
- Kaksi juorua, kiitosh.
- Mikä on nimesi?
- Kaksi juorua, kiitosh. Mene takashillalle haishemaan, sanoi tumma.

Zörk meni bussin takaosaan. Siellä ei ollut ketään. Hän istui lattialle. Matka Espoon keskukseen sujui hyvin. Zörk odotti merkittävää liikekeskusta Itäkeskuksen malliin, mutta löysikin hajanaisen asetelman rumia taloja ja niiden välissä kulkevat kiskot. Mikä olio niillä kiitäisikään?

Zysk otti komentoyhteyden ja kyseli kuulumisia juuri kun Zörk oli pääsemässä henkiseen tasapainoon. Zörk kertoi tehneensä läpimurron kontaktillaan Telluksen siivellisten vara-amiraali Konradiin. Jos siitä vielä sivistyksen taso nousisi, siriuslaiset olisivat altavastaajina helisemässä, hän kuvaili.

Konradilla tuntui olevan ratkaisu ympäristön ongelmiin. Jos ympäristössä ei ollut ongemia, niitä tehtiin, oli Konrad luottamuksellisesti paljastanut. Pätikö tämä oiva periaate myös pääkaupunkiseutukaupunkien päättäjiin?

Zörkin ihana aamu

Zörk oli nukkunut jätevuorella yönsä ja Angstikin oli mennyt. Hän olisi jatkanut lepoaan, mutta Konradin porukka lauloi unisonossa “voikko ihanammin paivan enaa aljkaa, onkko ihanampaa aamua kuin taa, siina kjellit vierellain, ihan hiljaa lahellain, onkko ihanampaa niin kuin on taa”.
- Kamerade Tsork, sina jo herannut. Sina nukkua hjuvin?
- Kiitos kysymättä! Luin yöllä Manuaalia. Eikö ihminen elä leivästä?
- Ihminen, ihminen! Ritj! Dupa! Mokoma kaksikenka-rankka. Se aina kaippa jotain muuta, milloin sallaati, milloin pjekoni. “Leippa-leippa-meilla-suodaan, jotta, jotta tjuota tehdaan”, Konrad rallatti.
- Entä spiriittinen tarve? Onko sitä ihmisellä?
- On sita. Se mjenee Alkkoon, ostaa spiritus. Spiritus hjuva kuni meijan lasol-i-tikat. Se mjenee laakkariin, hakee luumeen. Aivot silla mattaa. Se ei kesta omaa tuhjuuttaan ja tuhmuuttaan.

Zörk katseli ympärilleen. Kuorma-autoletka ajoi portista sisään. Traktorit jyräsivät jätteen matalaksi. Ihminen kasvatti jätevuorta. Manuaalissa kerrottiin Baabelin tornista tuhansia vuosia sitten. Tekikö ihminen uutta? Olisiko Zörk osunut mahtavan tornin rakennustyömaalle sattumalta? Manuaali laski tasaisella taulukolla, että MS-suon jätetorni kohoaisi St. Överstin vuoren korkeuteen jo 456 vuoden kuluttua.

Zörk tunsi tiettyä ylpeyttä ollessaan todistamassa kaatopaikkakunnan toistaiseksi suurinta hanketta. “MS-Suo, mi jätteen kultamaa” oli kenties niin hyvä paikka, että sinne kerättäisiin puolen maailman paskat. Siitä tulisi oitis siriuslaisten kummilapsi, joka täyttyisi turisteista.

Jätetornin kansa oli varmasti “paras vertaistensa loukossa”. Zörk oli valinnut hyvän osan, eikä hän sitä antaisi pois. – Lokit löysivät kaloja ja lauloivat hartaina “hjuva iskumme on, kuha voittamaton, ei nalkamme laantua saata, saatana”. Päälle päätteeksi ne vielä hiukan röhelsivät.

Zörk haastattaa Konradia

- Onko tämä kaurahötäle? Zörk kysyi.
- Se olla ljumihjutale, se autta jannoon, piie, piie.
Zörk maisteli rusehtavaa, kiteistä ainetta. Se muistutti vettä. Aromi oli kitkerä. Siriuksella ei nautittu vettä. Siellä tankattiin karbamidia ja eritettiin vettä. Zörk ei osannut päättää ljumihjutaleen laatua. Manuaali sanoi, että ne olivat likaisia nautintoaineeksi ja puhtaita eritteeksi. Paremman puutteessa menetteli.
- Kustas tulet?
- Tulen Liriukselta, olen Zörk. Tutkin maailmanvaikeutta. Entä sinä?
- Olen hjumalan lahetti, Konrad. Eraanlainen suojelusengelin stantman, sina tietaa?
- Manuaalin mukaan olet naurulokki.
- Niinhan mina sanoin, hjumalan lahetti, Konrad innostui. “Saa siivettomat tuutua maankulman kahleisiin”, hän tapaili melodiaa.

Kun Ämmässuon trafiikki rauhoittui illalla, Zörk päätti jäädä yöksi. Konrad esitteli hänet ystävilleen, joista osa kaivautui koloihin jätekasan päälle. Konrad kertoili, että Tsork on Sirius-puusta pudonnut ihmisen stantman, joka tutkii omia varpaitaan. Naurulokit kuuntelivat vakavina.

Lokkiparvi nukahti ilman Konradia, joka valvoi Zörkin seurana. Palan painikkeeksi kävivät pienet lasolitikat. Konrad tuli juovuksiin ja muuttui hiljaiseksi. Zörk olisi halunnut keskustella. Hänestä tuli lasolissa meluisan syvällinen. Zörkiä vaivasi jälleen Angsti, joka oli hypännyt häneen kapisista naurulokeista kuin lintukirppujen joukkuemestari.

Miksi minä olen täällä? Kuka lähetin lähetti? Muistanko ystäviäni kaukana täältä? Entä häntä. Miten pelastan oman häntäni?