Maaliskuun kaameus

Tänään Tarmon päivänä tunnen suurta tarvetta pysyä sängyssä koko päivän, torjua verhojen takaa kurkistelevia auringon säteitä ja pitää ikävää. Olemme menossa kohti sitä vuodenaikojen vaihdetta, jolloin talvimasennus muuttuu kevätväsymykseksi. Yleensä sen jälkeen seuraa kesähömelyys kunnes syysapatia ottaa valtaansa. Nämä ovat alakuloisen ihmisen neljä vuodenaikaa.

Mikä sitten kevättalvessa niin erityisesti jurppii? Kohta on taas se laululintujen aika, kun ne paritellen lentävät kohti koreaa pesäänsä. - Meilläkin pitäisi siivota.

Lintujen reviirikäyttäytyminen on jäljittelyä siitä, mitä ihmiskunnassa yleensä tapahtuu. Miten tiaiset pystyvät matkimaan alastomien apinoiden yritystoimintojen käyttäytymismalleja, kun niillä ei tiettävästi ole tekstiviestejä eikä jatkuvaa mediavirtaa. - Ne voisivat toimia intuitionsa perusteella. Mutta malli yritysmaailmasta, linnunjärki hoi!

Muuassa kirjoittajapiirissä kyseltiin hiljan, mitä lintua muistutat. Minä en vastannut kyselyyn. Olisihan se aika paljastavaa kertoa, että omasta mielestään muistuttaa eniten täytettyä hiiripöllöä. Miten niin? Täytettä on niin runsaasti, jotta yli pursuu henkselien käyttöön siirtymisen jälkeenkin, mutta rohkeus vastata elämän haasteisiin lienee valveutuneen laboratoriohiiren tasolla. Pöllöys taas on synnynnäistä tunneälyn puutetta.

Koska tänään aurinko nousi pääkaupunkiseudulla 7.04 ja se laskee 18.00, olemme kulkemassa kohti valoa niin konkreettisesti kuin kuvaannollisesti. Ihmisen tehtävä maan päällä ei liene silkkaa kiukuttelua, itsesääliä, ilkeilyä ja pahantahtoista jupinaa vaan jotain muuta.

Valoa päin, vaikka hippulat vinkuisivat ja pimennysverhojen rullat rutisisivat!