(Thank) God (it's) Friday

Pääsiäinen on kristikunnan tärkeimpiä juhlia. Tuttava- ja perhepiirissäni on useita jouluihmisiä, mutta pari pääsiäisihmistäkin löytyy. Siinä, missä joulusesonki alkaa lokakuussa ja tiivistyy loppuvuodesta, pääsiäiskausi vyöryy vauhdilla päälle siinä laskiaisen maissa. Meillä kotona ei suinkaan noudateta varsinaisia paastorituaaleja, mutta (k)ukon muniminen lisääntyy, jos se saa omin päin huolehtia juhlavalmisteluista.

Vaimo on myös mämmin ystävä. Se on kuulemma terveellistä ja ravitsevaa. Minä en siitä pidä eikä meidän poikakaan. Mikä mämmissä sitten on niin pahaa? Onko se maku vai ulkonäkö? Sekä että, sanoo herkkävatsainen esteetikko.

Neuvostovakoojat talvisodan aikana arvelivat joukkojensa marssivan kolmessa viikossa Helsinkiin, kun suomalaisjoukkojen muonitus oli vielä heikommissa kantimissa kuin heidän omansa. Neuvostopuolella oli sentään tarjolla kaalisoppaa ja nagaikkaa, mutta tsuhna-armeijan vatsallaan marssiminen perustui muonan syömiseen kahteen kertaan...

Mies istui puistonpenkillä ja itki. Paikalle saapui pappi, joka istui hänen viereensä, pani kätensä hänen olkapäälleen ja kysyi:
- Onko veli uskossa?
- En ole. Minun on vain muuten paha olla.

Jos tämä pitkä perjantai on harras päivä, jonka kuluessa muistellaan Vapahtajan ristinkuolemaa sekä kaikkea kurjaa, niin ylihuomenna se taas iloksi muuttuu.

Miksi näitä mökellyksiä pitää julkaista verkossa? Eihän keskimääräinen mielipidekirjoitusten laatu ja vaikuttavuus muutu yhden verkkoblogin perusteella. Jutun juju ei olekaan, mitä keskimäärin tapahtuu vaan siinä, tunteeko lukija mitään päässään.

No, tunsitko?