13.3.2003

Meillä tuli sitten tänään täyteen kymmenen vuotta avioliiton auvoa. Olin eilen ollut kukkakauppassa kyselemässä ruusujen hintoja. Aquarius-ruusut olivat maksaneet kolme ruplaa kappaleelta, mutta kymmenen ruusun nippu olisi irronnut kahdellakymmenelläviidellä.

Olin funtsannut, että huomenna ei oltaisi köyhiä eikä kipeitä ja ostanut ne ruusut. Aioin myös soveltaa samaa taktiikkaa kuin kukkakauppiaan mies vaimonsa 50-vuotispäivänä. Kun hänen vaimonsa oli juhlapäivän aamuna kysynyt, missä lahja, niin mies oli avannut sylinsä, ottanut pari horjahtavaa askelta ja sopertanut “täältä se tulee”.

Tänä aamuna olivat vaimo ja poika heränneet turhankin aikaisin. Vaimo oli ostanut pojalle pussilakanan hääpäivän kunniaksi!

Minä sain kivan paketin, jossa oli mm. Amsterdamin matkaopas, Heinzin Barbecue-kastiketta, salmiakkia ja Lapsang-teetä. Eniten ilahduin Paulo Coelhon kirjasta Alkemisti. Kultaakin olisi siis kohtsillään ropisemassa perheeseemme. Minne ne kaikki harkot mahtuisivat?

Vaimo oli jo männä viikolla ostanut omaksi lahjakseen italialaiset, kullanväriset ja –hintaiset kengät. Minä olin eilen ostanut verenpainemittarin. Söisin nääs lääkärin määräyksestä vähintään 10 milligrammaa Litmasta loppuikäni.

Vaimo halusi edelleen Amsterdamiin, mutta minä sanoin, että omasta puolestani olen sen jo kokenut. Yövartiota en ollut nähnyt, vaikka olin kyllä siinä seissyt. Sanoin, etten voi muistaa montako yötä, mutta se oli ollut ennen avioliittomme kulta-aikaa. Vaimo kehui kauniita ruusuja. Minä kehuin olevani vesimies, maamies, palomies ja ilmamies samassa persoonassa. Halasimme pitkään.

Illalla menin kerholle. Oke kysyi siellä, että miten posliinihääpäivä oli sujunut ja olinko saanut mitä. Minä sanoin, ettei vaimo ollut poistanut karvojaan, mutta olin kyllä saanut.