Loppiaisaatto (osa 6/6)

Harri oli kiehunut liemessään vuodenvaihteen yli. Hän oli ollut jo lähdössä Zugiin, jotta Angelan ja Masan petollisuus olisi tullut kerta kaikkiaan selvitetyksi. - Eihän tässä koko seurustelussa mitään mieltä ole, jos paras kaverini pettää minua Angelan kanssa, hän päätteli.

Harri oli tutkinut itseään ja toista: muutamassa päivässä oli viha lientynyt sen verran, että rakkaus tai järki voitti. Oli sangen todennäköistä, ettei näihin epäilyihin ollut aihetta. Angela oli ollut rehellinen ja luotettava lähes 50 vuotta! Jos Harri olisi tormannut ensimmäisellä koneella Zugiin vakoilemaan, niin se olisi voinut olla Angelalle viimeinen pisara. Nyt oli kuitenkin jo loppiaisaatto ja asiat kyllä selvitettäisiin tuon huikentelevaisen naisen kanssa perusteellisesti! Harri päätti.

Loppiaisaattona tapahtui jotain merkittävää eräässä Shakespearen näytelmässäkin. Harri ei saanut palautettua mieleen mitä. Seikkailivatko siinä Windsorin iloiset rouvat? Perkeleen perkele!

Harri ajoi kahdeksikolla ja jäi Marian sairaalan pysäkillä pois. Kävelymatka Hietaniemeen oli raskas. Tulisiko Angela? Mitä hän sanoisi? Mitähän tapahtuisi?

Angela istui rauhallisen kauniina heidän penkillään. Lunta ei paljon ollut, sillä viime päivien vesisateet olivat sulattaneet jalkakäytävien jääkerroksetkin. Harri oli aikonut kuulustella toista, mutta luopunut sitten olosuhteisiin ja persoonaansa sopimattomasta tavasta. Mitä sitä suotta. Vasemmassa palsantaskussa oli varta vasten edellisenä päivänä hankitut valkokultaiset sormukset. Ollako vai eikö olla? Hosaista vai kosaista?

- Terveisiä Zugista, nainen sanoi.
- Kiitos. Oliko siellä kovinkin mukavaa?
- Ihan virkistävää. Ulkomaankongressi täyttää sopivasti elämän yksitoikkoisuuden luomaa muuta tyhjiötä. Miten sinä olet voinut?
- Oliko siellä muita suomalaisia?
- Tapasin vanhan puolalaisen professori Cierpinskin sekä viehättävän Alinan. Istuimme hiukan iltaa lasin ääressä.
- Oliko siellä muita suomalaisia?
- Ei ollut. Miksi moisia kyselet?
- Tuletko vaimokseni? Harri lankesi vasemmalle polvelleen ja kaivoi esille sormusrasian. Polven alle hän laittoi oikean käden hansikkaansa, jos joutuisi vielä itse pyhähousunsa pesemään.
- Olen tätä odottanutkin, Angela sanoi.

Helmikuussa Angela ja Harri olivat jo lähellä yhteen muuttamista. He katselivat asuntoja Ruoholahden suunnalla. Koska päätös yhteisestä elosta oli vakaa molempien puolelta, ei heillä ollut mitään syytä pitää kahta asuntoa. Ruoholahden uudet asunnot olivat valoisuutensa ja oivan sijaintinsa lisäksi kovin tyyriitä.

Hietalahden kirppiksellä heitä vastaan tuli Masa.
- Mitä nuoripari?
- Mitäpä tässä. Olisi vähän asiaa, Harri sanoi.

Harri pyysi Angelalta anteeksi ja talutti Masan muutaman kymmenen metriä sivuun:
- Mikä se juttu oli siitä Zugiin matkustamisesta? Harri kysyi.
- Kyllä minä kerron, mutta voihan sen Angelankin kuullen.

Masa irtautui Harrin otteesta ja käveli muina miehinä Angelan luokse Harrin jurppiessa perässä:
- Mikä se juttu oli siitä sinun Zugiin matkustamisestasi? Ethän sinä siellä ollut etkä ollut ilmoittanut laitoksellekaan matkustavasi mihinkään kongressiin? Harri kysyi.
- Tiedäthän sinä meidät filosofit. Me tuotamme nerokkaita oivalluksia. Minä oivalsin joulukuussa, miten teidät kaksi saa kunniallisesti yhteen. Piti vain hiukan vedättää, jotta sain sinut ryhtymään tosi toimiin. Arvaa vaan, onko tässä ollut kaverillakin kestämistä, kun on nähnyt toisen marsuavan kolmattakymmentä vuotta naisen vuoksi!

- Oivallisesti keksitty, Matti! Angela sanoi ja hymyili kuin Helsingin aurinko keväisellä torilla. LOPPU.