... armonsa ei milloinkaan

"Luopuessani maailmasta ja omaisuudesta, olen löytänyt onnen, rauhan, terveyden, vieläpä rikkauden. Vastoin sananlaskua huomaan, että se joka luopuu pelistä, voittaa sen.
Hyödyttömimmin olen käyttänyt sen päivän, jolloin en ole nauranut."

- Nicolas-Sébastien de Chamfort, ranskalainen kirjailija * 6.4.1741, + 13.4.1794


Pekka oli vartonut maallisen elämänsä päättymistä mielestään kyllin pitkään. Kuolema oli käynyt taloksi hänen majaansa. Jotenkin viikatemiehen luisevassa kourassa huonosti viihtyvä kovasin kävi kovin haluttomasti silloin tällöin terää terottamassa. Muun ajan tuo huppumies kulutti viihdeohjelmia katsellen, lottonumeroita toistellen ja loitsuja mutisten.

Jos tarmokkaampi terottaja olisi tehnyt tunnin verran työtä, kyllä niin hiotulla terällä olisi jo laihahkon niskan niittänyt. Miksi vieras tuntui niin haluttomalta suorittamaan tehtäväänsä?
- Et taida olla tosissasi, kun olet vain haahuillut täällä kolmatta päivää, Pekka sanoi.
- Mistä sinä tiedät? Kuolema kysyi.
- Onko tarkoituksesi lisätä odotuksen tuskaa? Minuun se ei tehoa.
- Olen valmis tekemään kanssasi sopimuksen. Saisit vuoden jatkoaikaa. Mitä sanot? Kuolema kysyi.
- Mitä minä siitä saan?
- Oletpa hidasälyinen. Saat vuoden lisää aikaa, jos luovut etevästä kirveestäsi ja annat sen minulle, Kuolema sanoi.
- En halua vuotta lisäaikaa ja hyvästä kirveestäni en luovu. Haluan, että se haudataan kanssani.
- Voin vaihtaa tehtäviä kanssasi vuodeksi. Diili on tämä: sinä hoidat minun työni ja minä makaan täällä majassa viihdeohjelmia katsellen ja aina välillä ikkunasta metsän eläimiä pelotellen.

Pekka kapristautui sängystä jaloilleen, nappasi nurkasta terävän halkaisukirveensä ja lyödä humahutti kaikin voimin kaapumiestä oletettuun rintakehään. Kirves upposi lattialankkuun. Johan sillä lyönnillä kaapumieheltä hengen piti lähteä!

Pekka huokaisi. Kuolemalta puuttui sisältö kuin sitä ei olisi olemassakaan!

Raskas musta kaapu oli tyhjä, mutta liehahti itsestään ja tiukasti Pekan hartioille, halkaisukirves tarttui käteen ja viikate lennähti naulaan. Kai sitä vuoden päivät pärjäisi pyövelinäkin, Pekka tuumasi.