Jumalanpalveluksessa

Pappa oli huhtikuun sunnuntaina päättänyt mennä kirkkoon, vaikkei siellä vuosiin ollut käynyt. Mopolla kirkonkylään ajaessaan oli hän joutunut vesisateeseen. Tien reunassa oli raakkunut ja riekkunut varisparvi sen näköisenä, ettei sitä mikään häiritse. Aukean pellot olivat mutavelliä.

Pappa oli kaatunut kirkon pysäköintipaikalla lätäkköön, kun etupyörä oli omia aikojaan taittunut vasemmalle. Polvet olivat menneet kuraisiksi, mutta pullo oli säilynyt ehjänä. ? Pulloon oli mamma laittanut kahvia. Mamma oli ollut vieläkin sänkypotilaana, kun oli lonkkansa murtanut potkurilla pakanalähetyksessä käydessään.

Mamma oli aamulla myöntynyt siihen, että Papan on päästävä kirkkoon jos kerran mieli tekee. Mieliteko oli harvinainen:
- Mikä sinua sinne kirkonkylälle vetää, kun ei ole bingoakaan? mamma oli kysynyt.
- Ai ei ole mitä? Sitä on miehen tarpeen mukkaan kirkossa käätävä, vaikkei akka piäsiskään.
- Sitten sinun on mentävä, mamma sanoi.

Pappa ehti kirkkomaalle ennen kymmentä, mutta päätti käydä kiviä katselemassa ja juoda kirkkokahvin etukäteen. Suurimman perhehaudan luona oli puupenkki, johon mahtui istumaan ja tilkan nauttimaan. Väkevistä pappa oli luopunut, kun niistä oli toiselle tullut paha mieli. Tupakinpoltonkin hän oli lopettanut, kun mammalle oli siitä tullut yskää ja hengenahdistusta.

Hautuumaan kiviaidalla oli nohevia variksia. Naakat lentelivät tornin aukoista. Ne antoivat joskus pesiä rosvoaville variksille kyytiä, vaikka muulloin varikset saivat olla rauhassa.

Pappa joi hitaasti pullosta, kun ei halunnut turhaa tiskiä. Hän unohtui muistelemaan sotaa ja katseli sankarivainajien marmorikivikkoa, jonka alla toistakymmentä tuttua poikaa makasi. Kirkon toisella syrjällä oli talvisodan kaatuneet, mutta heitä pappa ei niin tuntenut. Viisi luokkatoveria oli kaatunut.

Pappa lähti köpöttelemään kirkon pääovelle, josta ajatteli livahtaa sisälle huomaamatta. Kirkkoon pääsi kesken jumalanpalveluksen, jos osasi mennä oikealla tavalla oikeasta ovesta. Kivisellä ovitasanteella patsasteli isokokoinen varis. Se tepasteli siinä kuin kirkkoväärti. Kylläpä on siivekäs mölösti kirkon ovella. Liekö se erottelemassa vuohia lampaista?

Varis epäröi, kun pappa astuskeli rappuja, mutta leyhäytti siivilleen ennen tormausta. Pappa pääsi ulommasta ovesta ja sisemmästäkin niin, etteivät edes takapenkkiläiset huomanneet. Nuori naispappi näytti lopettelevan saarnaansa, jota pappa parhaansa mukaan kuulosteli:
"Ku o varis tomera! Näin sanoi apostoli Pietari Rauman vankeuvesta paetessaan Ristukselle, joka tuli häntä vastaan Pappilan tiellä. Siitä tulleekin mieleeni, miten olemme kaikki pyhässä kasteessa saaneet armolahjan, ja meidän Herramme on ylösnoussut ja luvannut palata viimeisenä päivänä meitä kaikkia luokseen noutamaan. Laulamme virrestä 119 kaikki säkeistöt."

Pappa yhtyi lauluun. Kyllä kannatti tulla! Tomera oli ainakin se varis, joka kirkon ovea vahti. Tästä pitää kertoa mammalle, vaikkei hän uskoisi mitä olen tänään kuullut ja nähnyt, tuumasi pappa.