Runoilussa on voimaa

Sama kude
On meissä kuin mik' unelmissa on,
Ja unta vaan on lyhyt elämämme.

Sauvani mä taitan,
Sen maahan hautaan monta syltä syvään.
Ja kirjanikin mereen upotan,
Syvemmälle kuin laskinluoti pohjaa.

William Shakespeare
englantilainen runoilija, *23.4.1564 +23.4.1616


Runo on omanlaisensa sanataideteos, joka saattaa puhutella lukijaansa ja herättää ajatuksia. Siksi se on vaarallinen. Diktatuureissa on usein ollut kiellettyä kirjallisuutta mukaan lukien lyyriset tekstit. Onneksi meillä ei enää. Sodan jälkeen sensuuri kielsi mm. Ryhmyn ja Romppaisen seikkailut. Kirjat olivat ehdottomasti neuvostovastaisia, mutteivät runoja.

Yleisradiolla oli kiellettyjen levyjen listansa, jota koristi mm. M. A. Nummisen lukemat tekstit naisen anatomiasta. Helismaan sanoittama "Suutarin tyttären pihalla" oli aikansa esityskiellossa.

Runo on enemmän kuin sisältönsä. Se saattaa saattaa lukijansa tilattomaan tilaan. Ei kuitenkaan tiedetä tapauksia, joissa pelkän runon voimalla olisi hallituksia kaadettu tai ryhdytty vielä hurjempiin toimiin. Lisänä on tarvittu miestä väkevämpää.

Runoja on helppoa ja hauskaa kirjoittaa, jos et ole oikea runoilija. Oikeiden runoilijoiden on vaikea kirjoittaa runoja. He ovat maineensa vankeja. Runoilijalta kielletty on diletantille sallittu:

Taas Räikköseltä auto petti alta
ja varikolle vaivoin ryömi hän.
Ei sijaa voittajien ryhmään ole heillä,
jotk' tutkaimensa varsin rikki potkii.

On Suomi ollut kerran mestarina
nääs jäisen kiekon kanssa ysiviisi,
Kuin käynee kevään kamppailuissa,
kuin vastaat vanhain kiekkomaiden urhot?

Mies muistoihinsa kevään kauniin sulkee
jot' haikailee kun talvimyrsky jäytää,
Ei tätä päivää osaa, muista kulkee
vaan tulevat ja menneet häntä räytää.