Nyt eikä viidestoista päivä

Elokuu esiintyy vanhoissa kirjoissa nimillä mätäkuu ja kylvökuu. Elonkorjuun aikaa se on kuitenkin. Kaupunkilaisnuorelle ei elonkorjuu ole kuin outo muisto niistä kuvista, joita on joskus televisiossa nähnyt. Kuvissa virolaiset tytöt pyllöttävät suonenjokisella mansikkamaalla, Ambomaan mustat neekerit jauhavat käsikivillä durrapuuroa tai sormustenherraskaiset hobitit vaeltavat suurella maissipellolla vihaista herra Magotia pakoon törmäten lopulta sieniryväkseen.

Kielenkäyttöni lienee vanhahtavaa. Osaisinko kirjoittaa stadin slangilla tai pohjoissavon murteella? Osaisin, mutten sitä tällä kertaa tee, sillä tarina on tärkeämpi kuin sen kirjoittaminen. Mikä niissä kirjoitetuissa murrejutuissa sitten tökkii? Onko vikana vain puuttuvat haju, syljen roiskautus ja virne vai vokaalien ja konsonanttien vähäisyys virallisessa äidinkielessämme? En tiedä. - Ehkä sekin sapettaa, kun en päässyt aikanaan savontamaan Aku Ankka -albumia. Yritys oli kova, mutta kangistuin jo ennen mualjviivoo.

Kesäkuussa ja heinäkuussa koin riittämättömyyden tunnetta, kun en ollut hommannut pojalle ja itselleni pääsylippuja eilisen keskiviikon huimaan keihäskilpailuun, josta minä mielessäni odotin vähintään kultamitalijuhlaa. Mietiskelin lähinnä sen toisen mitalin väriä josko tuo olisi hopea tai rompsi. - Nyt kun sademetsävyöhyke tuntuu levinneen Etelä-Suomeen ja sen keskipisteeseen Olumpiastadionille, en ole enää niin pettynyt.

Linnanmäelle mennessään yleensä saa mitä tilaa. Jos menisimme kaatosadepäivänä, niin ei tarvitsisi jonottaa laitteisiin niin pitkään. Sadetakki, sadehousut, sydvesti, nokialaiset kumijalkineet ynnä teetermos mukana saattaisimme sinnitellä Space shotissakin kuin vesihiisi hississä.

Kolme lainattua hajamietettä vanhoilta hyviltä ajoilta:
- Sirkuskaravaani joutui kolariin - osa pelleistä meni lyttyyn.
- Tytöt varokaa, ettei Intian matkalla tule guru puseroon.
- Jos olemme kaikki Jumalan luomia, hänellä täytyy olla suuri naama.