Taikausko

Kuin yksin nuotiolla laiha kyylä,
jok' huuruavaa pataa keittelee.
On nenänpäässään tulehtunut syylä,
hän mausteet vitkaan sekaan heittelee.

"Et tunne kohtaloas' ", äijä vinkuu,
"Mä ihmisille vitsaukset teen."
"Oot kauhuissasi!", kummitus tuo hinkuu:
"Mä määrään kohtalot ja liikkeet veen."

Pian peittää huurut näkyvyyden multa,
- kai malarian maailmalta saan.
"Ei tulvat, heinäsirkat lopu sulta",
viel' kyylä yltyy manauksiin vaan.

"Et tappamaan sä pysty mua koskaan,
mä kuolevaisten silmät pullistan.
Oon sisälläsi, uskot taikamoskaan,
mä tieteellisen näkös' mullistan."

Pois pelko nyt, mä kaadan padan kurjan.
On elämällä oikeutensa kai.
Näin talttuu taikausko mielen hurjan,
siit' voimansa tuo inha kyylä sai.

On jokaisessa meissä pieni kyylä,
mi luonnontieteen laitkin hajottais'.
Se kasvaa niin kuin nenänpäähän syylä.
Ja pohjattomaan suohon vajottais'.