Kielemme riemu ja rikkaus

Fraasit, idiomit ja lainasanat ovat kotimaisen kielemme kansainvälinen rikkaus. Niitä syntyy kuin sieniä sateella, jos kohta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Oi, kultaista kotia ja isänmaan aurinkoisesti hymyilevää äidinkieltä. Miten tulimmekaan toimeen ennen vanhaan ilman nykyaikaisen informaatioteknologian siunauksellista seksikkyyttä?

Huoli kielemme köyhtymisestä on osoittautumassa ennenaikaiseksi, liioitelluksi tai jopa peräti turhaksi, sillä hammaslääkärien sekä odontologien mukaan monenkin kielestä löytyy vivahteikasta sammasta ynnä muuta bakteeriperäistä orgaanista liikakasvua.

Silloin, kun rehelliset enot vielä putoilivat oikein puisista veneistään puoliksi avoimin sepaluksin, ei puhuttu mitään keskioluen laimentamisesta tai muistakaan alkuperäisten, aboriginellien asioiden tyrmäyshankkeista. Enimmäkseen aidon ja pohjimmiltaan uskollisen maaseutuväestön asuttamilla pohjanperillä, rintamailla ja paikkaseuduilla haaveiltiin sodan jälkeen pikemminkin työllisyyden tehostamisesta kuin ensimmäisistä appelsiineista.

Jos annamme peräksi ulkomaannaton, ruotsinkälyn tai venäjänlangon houkutuksille, joudumme kotimaisuuden syöksykierteeseen, eräänlaiselle nykyajan nörttipojan nappolinjalle, jolloin kielemme köyhtymisen kuivatushanke vesittyy ja sen vivahderikkauden rehevöittämisprojekti kuivuu kokoon.

Sopuelämällä nykyajan valossa viimeistään ennen suuren kotimaisen, historiallisen ilmestysromaanin esilletuloa mopokin karkaa känsäisistä kouristamme suunnattoman apinan raivolla semminkin äärimmäisen pitkässä juoksussa kuluvan vuoden toukokuulle tultaessa. Nautitaan porejuomista, sitsontiaisista ja eulaajentumasta.

Hjuvaa Wapua!

Luontoiltaa!

Radiosta tulisi Luontoilta. Päätin selvittää vihdoin muutamia luonnontieteellisiä asioita. Osa ilmiöistä ylittää harrastajan käsityskyvyn. Onneksi meillä on Veikko Neuvonen kumppaneineen.
- Pekkinen Rautalammilta. Mukavaa kun pääsin läpi. Ohjelmanne sopiikin paremmin radioon.
- Miksei televisioon? Neuvonen kysyi.
- Kysymys on estetiikasta. Harva katselija sietää partaturpaisia ukkoja. Missä ovat missit? Eikö uutisankkureista löytyisi simpsakoita lisääntymistyylien ja eläimellisen kiiman asiantuntijoita?
- Tämä on perheohjelma. Oliko teillä jokin luontoaiheinen kysymys?
- Onko se harvinaista, että hauki nousee maalle kutemaan?
- Mitä sanoo kala-asiantuntijamme? Harri!
- Se on harvinaista. En ole kuullut. Runossa toki kerrotaan, että hauki nousi puuhun laulamaan.
- Voiko vintillä olla lauma jäniksen kokoisia oravia? Ne hyökkäilevät ihmisten kimppuun ja levittävät vesikauhua.
- Eräässä tutkimuslaitoksessa on tehty kokeita oravilla, joiden kasvugeenit on mäyrältä. Populaatiota säilytetään lukkojen takana. En ole kuullut karkulaisista, Neuvonen sanoi.
- Ei niistä kuullakaan. Mutantit ovat voineet emansipoitua Rautalammille. Vieläkö ehdin?
- Meille ei ole nyt tullut muita puheluita. Kuuntelijatilasto näyttää sataatuhatta sievertiä eli poikkeuksellisen korkeita arvoja. Antaa nyt tulla vielä, Neuvonen sanoi.
- Miten voitte tietää lähetyksen kuuntelijat? Radiopeilauksella satelliittien kautta voi saada tietoa vastaanottimista. Valvontasysteemin käyttö on vielä maassamme kielletty.
- Ei meillä mitään laitonta ole. Luin vahingossa säteilytilastoa Loviisan atomivoimalasta.
- Onko harvinaista, että punamuurahaiset liittoutuvat kovakuoriaisten kanssa ja tekevät hyökkäyksiä taloon. Järveltä rantautuu puunlehtien päältä jo lisäjoukkoja.
- Mitä sanoo hyönteisasiantuntijamme? Seppo!
- Kyllä se on hyvin harvinaista. En ole itse moista nähnyt. Tosin eräässä ”Ötökän elämää”-nimisessä luontofilmissä on näytetty samantapaista liikehdintää. Filmi lienee osittain fiktiivinen.
- Kiitos vastauksista. Harkitsen tässä osallistumista fantasianovellien kirjoituskilpailuun.

Touko Härän elämän päivä

Touko Härkä oli kyllästynyt keskiolutbaarin ovimies Panu Kovaseen. Ei ollut Toukon vika, ettei suomen kielen murteeton puhe luistanut. Hän oli syntynyt vieraisiin maihin ja nahkoihin Suuren isänmaallisen sodan jälkeen. Ei kukaan inkeriläinen puhunut eurosuomea. Touko jäi tarkkailemaan baarin nurkalle.
Narikassa Panu muisteli, miten Touko oli kerran viisi vuotta sitten voittanut Kymmenen kysymystä.
Touko luikahti ovesta ja livahti nurkkapöytään Panun käydessä miesten huoneessa. Ovimiehellä ei nyt olisi mitään syytä häiritä hänen illanviettoaan.
Toisen keskioluttuopin aikana Touko jo huokaisi. Kyllä tämä tästä.
Peremmältä kuului yksinäistä naurua. Hössö-Ella lähti tulemaan.
- Kuka siinä kenottaa?
- Kuis panee?
- Pitäisi viedä Keno-kuponki kioskille, mutta se isoperseinen venäläinen vihaa mua.
- Miksi se sua vihaisi?
- Se on sellainen kenokaula. Voisiksää mun puolesta?
- Ehkä myöhemmin.

Hössö-Ella rantautui. Miten tähän enää kukaan järkevä? Olihan sillä isot. Jos menen kioskille viemään kupongin, tuoppi on mennyttä, jos edes pääsen sisälle, Touko tuumaili.
- Nääksä ton isoperseisen saksalaisen? Ella kysyi.
- Onks se sun uusi sulho?
- Iltiksessä oli juttu.
- Ai mistä?
- Kun ne saksalaiset vetää niin saatanasti kaljaa. Monacon Oktoberfestillä viime lokakuussa juotiin enemmän kaljaa kuin Suomessa koko vuonna.
- Se on muuten Münchenin Oktoberfest, joka pidetään syyskuussa.
- Ootpas sä tyhmä. Kysytään viisaammalta. Panu-kulta, hei, tuu vähän tänne.

Panu lähti tulemaan ja jätti tyhjän naulakon sekä asiakkaiden pussikaljakot vartiotta. Pian panu nojaili nurkkapöytään puristellen vasurilla muniaan.
- Panu-kulta. Missä pidetään Oktoberfest ja milloin?
- Monacossa, lokakuussa, joka vuosi.
- Siinäs kuulit, Ella rätkätti.
- Ei voi olla. Se on syyskuussa Münchenissä. Oon itte juonut siellä monjahta kertaa.
- Sieltäkö sulle toi ”monjahta pohja” on jääny?
- Ei mulloo mitään pohjia.
- Ootkos vetäny snagujakin?
- Älä ärsytä. Kun ei jengi tiiä mistään! Poke on yhtä dörtsi ku vanha haahka. Oktoberfest muka Monacossa.
- Sulle tulikin jo nyt aikalisä!

Touko sai niskaansa lujan oikean käden otteen, vasen käsi siirtyi taskusta housunkaulukseen. Asiakas lensi kaaressa. Komea nenä naarmuttui ja housunpolvi aukesi. Tämän hän kyllä kostaisi heti huomisaamuna.

Puurokauha

Eikka oli veistänyt joululahjan vaimolleen. Se oli koivupuinen puurokauha. Sen muotoileminen kuivasta klapista oli vaatinut hänen kaiken vapaa-aikansa marraskuusta jouluaattoon.
Puutyövälineitä hänellä ei ollut, mutta hän oli isältään kuullut, miten tämä oli pelkällä puukolla vuollut useammankin puurolusikan ennen Hennalasta vapautumistaan.

Eikka ei ollut pitänyt puukkoa kädessä vuosiin. Haapapuusta olisi syntynyt nopeammin sivakka puurokauha, mutta koivussa oli tyyliä. Sormenpäät olivat kipeät, laastareita oli useita, eikä kämmenpohjien rakot ottaneet hävitäkseen.

Parin päivän jälkeen Eikka oli päässyt vauhtiin. Hän haisteli kuivaa koivupuuta ja uneksi kesästä. Ensi kesänä hän rakentaisi sen grillin, jossa vaimon sukulaiset pääsisivät sunnuntaisin polttamaan pahanmakuisia campmakkaroitaan. Veistämänsä koivupuun lastut hän otti visusti talteen.

Ensimmäisen viikon ja parinkymmenen työtunnin jälkeen klapi oli alkanut muistuttaa epämääräisesti survinta. Vaimo tuskin tiesi mikä survin oli, joten työtä ei voinut lopettaa siihen. Olisihan se kauheaa, jos takin sijasta tulisikin liivi...

Heillä ei kotona survottu puolukoitakaan. Vaimo osti marjat pakastealtaasta, mikä olikin sangen kätevää ja edullista. Vaimo oli ihmetellyt Eikan viihtymistä iltakausia autotallissa, mutta tyytynyt sitten selitykseen tärkeistä työasioista.

Jouluaattona Eikka toi itsetekemänsä melko symmetrisen ja sivakan kauhan punaiseen kreppipaperiin pakattuna ja toivotti vaimolleen hyvää joulua.

- Näitä saa kirpputorilta eurolla, vaimo sanoi. Kiitos kumminkin.

Genesis

Ne kypsyvät tummissa, syvissä joissa
maanalaisten virtojen onkaloissa
Ruttuiset tarinat aikojen takaa,
jotka vain kynällä muille voi jakaa

Oisiko uutta tää auringon alla
kurjalla alatien kulkijalla
Vuodesta toiseen kun juttua näppää
janoissaan Bacchuksen seurassa käppää

Huuruiset krouvit, maistuvat maltaat,
suttuiset seireenit, niitäkö valtaat?
Särkyväl’ päällä teet heppoiset jutut
kalpeet kuin kuutamos’ pierevät kutut

Kultaista sormusta liikaa jos halaa,
Klonkkuna pimeisiin virtoihin palaa
Tietäköön huuhkaja, viisahin lintu:
syvässä kuilussa lohduton sintu

Auringon ruskotus, ukkosen jyry,
siintävät vuoret ja piiskaava pyry
Koirat mi toistensa häntien alta
narikkalappujaan etsii, mut’ malta:

Ken venheistä puhuu, venheillä soutaa
väsynyt bardi pian hautaansa joutaa
Teinkö mä oikein vai kuljinko harhaan?
tietää ken nähnyt on tähtien tarhaan

Hiihdon huumaa

Hiihtoloma oli alkamassa koulusta. Poika oli lauantai-iltapäivänä lähtenyt isänsä vaatimuksesta kellariin katsomaan, jos vanhat hiihtovälineet vielä olisivat käyttökelpoiset. Ensiksi isä löysi sauvat:
- Koetas näitä. Ovatkohan ne liian lyhyet.
- Mitkä nää on? Onks nää ne joilla tökitään?
- Spede sanoi niitä tökkimiksi ja suksia hiihtimiksi. Ne ovat sauvat!
- Kuka oli Spede? Joku pressa vai?

Verkkokellarin seitsemännestä mustasta jätesäkistä löytyivät pieneltä näyttävät hiihtokengät:
- Sovitapas näitä monoja! Ne saattaisivat mahtua ilman paksua sukkaa.
- Mitkä ihmeen monot? Eiks nää oo jotkut aataminaikuiset afterskistiflat?
- Ne ovat monot eli hiihtojalkineet. En tiedä miksi niitä nykyään sanotaan.

Kengät mahtuivat, sukset olivat lyhyehköt, mutta kengät putkahtivat yllättävän helposti nykyaikaiseen kärkisiteeseen. Toista oli ollut huopikkaiden ja mäystinten kanssa, mutta siitä isä ei halunnut edes itseään muistuttaa.

Pihalle oli satanut sen verran lunta, että ladulle päästäisiin kotiovelta. Pojan suksissa oli pitopohja, mutta isän piti laittaa sinistä rexiä. Poika lähti edeltä kovalla vauhdilla tasatahtia lykkien. Isä huusi ”älä väsytä itseäsi heti”, mutta poika katosi tasatahtia metsänreunaan. Latu alkaisi noin puolen kilometrin kävelytieosuuden jälkeen.

Isällä oli leveät Lampisen tunturisukset, joiden teräsreunus oli hyvin kulunut. Tirolia-siteen kantalenkki varmisti vanhanaikaisen monon pysymisen lujasti ja vakaasti paikallaan. Joustoa oli kuitenkin riittävästi. Isä ei ollut hiihtänyt viiteen vuoteen ja poika ei oikeastaan koskaan. Kolmevuotiaana poika oli kävellyt sauvat kädessä pihalla ja huudellut tädeille ”täältä tulee mikä myllylä”.

Poika tuli isää vastaan ennen kuin oli ehtinyt edes käydä varsinaisella ladulla.
- Minne sinä nyt menet?
- Mä jo hiihdin. Mitäs tykkäät tyylistä? Meillon maaliskuussa koulun hiihtoskaba. Mä luulen et mä voitan sen. Ei mun tartte enää treenaa. Mä tsiigaan sen Myllylän videon ja vedän hartsporttia viikon kuurin.
- No tee sitten niin. Minä hiihdän tuon viisi kilometriä. Heippa!

Poika veteli tasatahtia kotiin. Isä kiersi vitosen lenkin alle tunnissa.

Koulun hiihtokilpailun mitalisijat jäivät ratkaisematta. Kilpailupäivänä satoi vettä, joka sulatti loputkin lumet pääkaupunkiseudulta. Nelosluokkalaiset korvasivat ulkoilupäivän hiihdon surffaamalla netissä. Sieltä löytyi Tony Hawk Skiing Entertainment –peli, jonka pelaamisessa poika sijottui kolmanneksi eli sai pronssimitalin.

Ukki ja poika

- Terve, ukki!
- Terve. Mitä sinä olet tänään puuhannut?
- Kaikenlaista. Tiedäksä, että mun tietsikassa on nykyään internetti?
- Inter-mikä?
- Internetti, tietoverkko, eksä tiedä?
- Ei meillä vaan ollut kuin rihvelitaulu. Kun ukki jäi eläkkeelle, töihin hommattiin tietokone, jotta rahaa säästyisi. Sen jälkeen työt hidastuivat puoleen, palkattiin kaksi asiantuntijaa, ja asiakkaiden määrä väheni kolmekymmentä rosenttia.
- Ai jaa. Meillä oli koulussa hiihtoa.
- "Jalka potkee, suksi notkee, sujuilevi sukkelaan".
- Sit me tehtiin luontoretki lumiseen metsään.
- "On metsä mieluisa, siell' armas astua".
- Miks sä puhut noin omituisesti?
- Puhunko minä omituisesti?
- Niin, ja vastaat kysymyksillä!
- Vastaanko minä? Katsos kun tässä iässä saa jo puhua hieman omituisesti. Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta.
- Ai. Mikset sä käytä koskaan farkkuja?
- Varkkuja. Ei minulla ole koskaan ollut varkkuja. Tai kerran oli kesällä työhousuina varkut, mutta ne meni heti puhki. Ennen vanhaan työhousut oli vahvat ja kesti isältä pojalle.
- Ennen oli housut rautaa, miehet oli puuta.
- Hii-o-hoi!

Kirje Takayukille

Kiitän origamisesta (White Horse) joulun ja uudenvuoden tervehdyksestäsi. Paketti oli rikkoutunut, mutta pullot olivat ehjät. Onko teillä lunta? Meilläkään ei ole vielä.

Miten kaunis vaimosi voi? Onko hänellä aikaa levähtää, kun lapset ovat lentäneet mantsuriankurkien lailla maailman kukkuloille. Miten vuosi 2003 on teitä kohdellut? Meille vuosi on ollut hyvä, mutta vaimoni on entisellään. Poikani pärjää koulussa (isän perintöä), hänellä on kaunis ulkonäkö (äiti) ja älykkyyttä (isä).

Vieraileeko joulupukki japanilaislasten luona? Ovatko joulupukkitarinat teille vieraita? Kun Finnair taas lennättää Muumipeikon (Moomin-troll) Tokioon jouluksi, niin häntä ei pidä sekoittaa Joulupukkiin (Santa Claus, Father Christmas, Saint Nicholas). Myöskään venäläisten teille uudenvuoden pyhiksi tarjoilema Father Frost (Ded Moroz, Kuollut Morottaja) ei ole originaali vaan pelkkä originelli. Joulupukki on tietysti kotoisin täältä Sibeliuksen, saunan ja suivaantumisen ihmemaasta.

Miksi muuten pääministerinne yrittää näyttää rocktähdeltä julkisuudessa? Kysymys voi olla epähieno, mutta ystävien kesken. Kansainvälinen lehdistö on häntä kovasti arvostellut lähinnä sliipatusta kampauksesta kiinnittämättä juurikaan huomiota tekoihin ja toimintaan, joita Mr. Junichiro Koizumilta ei millään muotoa puutu. Meidän pääministerimme Matti Vanhanen puolestaan, no jaa….

Olen iloinen, kun minulla on kaltaisesi ystävä. Joskus Pohjolan synkkyydessä tunnen jopa ystävien ja sukulaisten keskellä, että “kun on tällaiset ystävät, niin mihin sitä vihamiehiä tarvitsee”. Vikaa lienee asosiaalisessa luonteenlaadussani, jota on luonnehdittu ammattilaisten piirissä niin pitkin latinankielisin fraasein, etten käy niitä tässä toistamaan. Diagnooseissa vilahtelee huonomuistisuutta tarkoittava “delirium” ja korkeaan älykkyysosamäärään viittaava “narcissimus”.

Olen kiinnittänyt tuoreimman lääkärintodistuksen kehyksissä seinälle, sillä muita tiploomeja ei ole, paitsi Teletopeliuksen suuressa Juhannusrunokisassa saamani kunniamaininta vuodelta 2001. Se oli Novelliseikkailuni vuosi, mutta ei siitä sen enempää. Laitan satasivuisen lyhennelmän kirjeeseen, niin voit itse todeta, miten painovoima voitetaan elämänveden (Spiritus Sawolax) siivittämänä.

Joko teillä kukkivat kirsikkapuut? Käydessäni japanilaisessa puutarhassa täällä Vantaalla mieleeni palaavat hartaat urkusoolomme keskiaikaisen kirkkomusiikin parissa. Siinä oli Notre Damen kellonsoittajilla ihmettelemistä. En laita valokuvia, sillä olet ne nähnyt tai sinun ottamiahan ne olivatkin. Se temppelin saneeraus vasta maksoi!

Pitkien etäisyyksien ja huonojen puhelinyhteyksien takia toivotan kirjallisessa muodossa teille Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa tai mitä te siellä riisipeltojen maassa sitten juhlittekaan.

Kärsikää toisianne seuraavaan viestiini saakka. Keväällä sinä saat valita, sanommeko kesäloman jälkeen arrivederci Roma, sayonara Rumoi vai adjö Rauma!

Kosmologisia viipeitä

Iiro Pääviemäri avasi silmänsä tiistaiaamuna vuoteessaan. Hän oli iloinen herätessään todellisuuteen. Unessa hän oli seikkaillut galakseissa ja maailmankaikkeuden jännittävissä tähtisumuissa. Uni oli alkanut muuttua tukalaksi lähestyttäessä kiivaan mustaa aukkoa, eikä tapahtumahorisonttikaan ollut jäänyt kovin monen parsekin päähän. Virtuaalisen täpärä paikka, kurdemol!

Iirolla oli edessä normaali työpäivä, johon kuului kymmenen tuntia ankaraa työskentelyä Riemannin integraalilauseen pariisilaistulkinnan todistuksen verifioinnin parissa. Toki todistus näytti aukottomalta, mutta totiselle tieteentekijälle ei riitä aukottomalta näyttävä todistus. Sen on kestettävä myös raaka käytännön koe: Iiro Pääviemärin tarkastus.

Jos sivun 278 klausuuli 14.6 kestäisi tämän Euroopan terävimmän analyytikon pommituksen, Singh-Singh voisi sen surutta lähettää julkaistavaksi seuraavaan Journal of the Mathematical Societyn joulunumeroon.

Mutta mitä hittoa? Käsikirjoituksessa oli tahroja. Ylimääräisiä, kenties joukkoon kuulumattomia pilkkuja ja pisteitä. Jos kerran x(piste, piste, pilkku, pilkku) oli muuttunut yhtälössä muotoon x(piste, piste, pilkku, pilkku, pilkku), asiasisältö olisi muuttunut kosmologisesti epäadekvaatiksi. Olisiko itselleen Sitman Singh-Singhille sattunut vahinko? Vai pelkkä lapsus? Kärpäsen paskako ratkaisisi maailmojen kohtaloita?

Herra Singh-Singh ei ollut helposti tavoitettavissa. Hän ei suostunut kantamaan kännykkää. Hän oli vankkumattoman konservatiivinen kirjoitettujen kirjeiden mies. Lankapuhelimeen vastaamistakin Singh-Singh vältteli viimeiseen asti. Hänellä oli huoli sähkömagneettisten kenttien ehtymisestä liiallisen käytön vuoksi sekä aineen perusosasten, protonien, elektronien ja neutronien väsymisestä (fatigue) jo ennen maailmankaikkeuden laskettua tuhoutumisaikaa.

Singh-Singh oli perustanut liikkeen, jossa vältettiin kuormittamasta maailmaa sähkömagneettisella kohinalla sekä ilmamolekyylien välityksellä siirtyvällä melusaasteella. Liikkeen nimi oli IFAS (Intelligent Forces Against Stupidity). Liikkeeseen oli liittynyt jo useita tutkijoita eri puolilta kansainvälistä yhteisöä. PEN, IFOR, WHO, FUCK ja IRA oli menettänyt tärkeitä tukijoitaan IFAS:lle.

Iiro Pääviemäri ei kuulunut mihinkään populistisiin liikkeisiin. Hän väheksyi laumasieluja. Jos joku joskus perustaisi yhdistyksen, joka palvelisi muitakin kuin sen johtajistoa, Iiro saattaisi harkita. Hän oli eronnut yliopiston assyrologian assistenttien kansainvälisestä yhdistyksestä (ASSASSIN) menetettyään työpaikkansa yliopistolla.

Vapaalla tutkijalla oli enemmän aikaa ja enemmän rahaa kuin yliopiston palkollisella. Iiro Pääviemäri tienasi assistenttia enemmän myymällä popularistisia julkaisujaan verkossa kymmenen euron kappalehintaan. Kun niistä ei maksettu veroja, tulot olivat ikään kuin “clean in the hand”.

Sitman Singh-Singh sai Iirolta kirjeen kahden viikon kuluttua tiistaina. Hän ei voinut siihen vastata, sillä muste oli päässyt tolposta loppumaan eikä kirjoitupaperistakaan ollut tietoa. Rotat olivat sen syöneet. Kosmologian perusteisiin kuuluva Riemannin integraalilauseen pariisilaistulkinta jäi avoimeksi vuosiksi, sillä kukaan ei tohtinut siihen tarttua tolkuttoman suuren työmäärän odotusarvon vuoksi.

Iiro Pääviemäri näki levotonta unta. Riemannin musta aukko ei siinä vielä nielaissut häntä vaan riepotti kelpo Singh-Singhiä, jonka nälkiintynyt keho venyi inhottavan kapeaksi, spagettimaiseksi nauhaksi syöksyessään kohti maallisen vaelluksensa täyttymystä.

SELAHAUKI osa 2/2

Monen viikon uurastuksesta huolimatta ei Niiniveen selahauesta, jättiläishauesta, tehty enää uusia havaintoja.
Koko kesä 2003 meni öitsiessä Nokisenkosken laiturin äärellä. Syötit syötiin jahtimiesten toimesta, mutta mahtavasta saaliseläimestä ei nähty suomun karvaakaan.
EU:lta oli jo luvassa projektirahaa valtakunnallisen haukikiertueen järjestämistä varten, jos kala saataisiin elävänä talteen. Haukimaailma oli jo tekeillä Rautalammin Rämäkkävuoren hiihtokeskuksen alastulorinteenä lainehtivaan Äijäveden lahukkaan. Islanninponit ja maailman suurimmat purilaat oli jo varattu hauen luomukuljetusta varten.
- Mikä on luvattu, se on annettu, opettajanpoika Reiska R. Ryökyläinen sanoi.
- Jospa käytettäisiin tätä Troijan Perluskonin kikkaa, Eetu sanoi: Neulotaan kahesta issikkavainajasta hauenmuotoinen vötkäle, joka kaukaa katottuna näyttä hauelta. Ryynäsen paja rakentaa mikrorohvessoriohjatun koneiston, joka nytkyttää ponin raatoja rytmikkäästi kuin kala uis. Hautaustoimiston pojat konservoi ruumiin silikonilla.
- Tässä on ny kunnan maine ja tulevaisuus kyseessä. Tehdään se haukimaailma kahdesta hevosesta.

Ranen tallilta kuoli ”tapaturmaisesti” kaksi issikkaa, jotka konservoitiin ja neulottiin yhteen jättiläishauen mallisiksi. Koska niiden hydrodynaamisia ominaisuuksia ei tiedetty, päätettiin ”hauki” uittaa Rämäkän rantaan.
Kesken uittomatkan tuplaissikat katosivat. Jokin todellisuutta suurempi tai rehellisempi kerran pyrstöllään molskautti ja nappasi ponikaksoset parempiin suihin. Hinaaja kaatui kuin tappajahain iskusta. Kunnan väki pelastui kelluntapukujen avulla. Projekti pantiin talveksi jäihin kuten Äijävesikin. LOPPU.