Angela ja huru-ukko
(jatkoa edelliseen kertomukseen Harmaapartainen mies joulunostoksilla)
Angela oli tutustunut harmaapartaiseen jo vuosikymmeniä sitten opiskelun alkuaikoina. Ystävyys käynnistyi viattomasti Polyteknikkojen Orkesterin karnevalistisen Waputin-illan päätteeksi. Silloin he olivat tanssineet ensi kerran. Myöhemmin harmaapartainen muutti Ruotsiin, avioitui ja palveli siellä aikansa ruotsalaisen metsäfirman apulaiskirjanpitäjänä.
Angela tapasi HP:n toistamiseen 1960-luvulla, kun ajan tuulet toivat miehen takaisin pääkaupunkiseudulle. Silloin he päättivät yrittää tapaamisia kerran vuodessa. He molemmat pyrkivät tapaamaan samaan aikaan samassa paikassa ja tekivät totisesti parhaansa tämän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Suunnitelma piti yhtä kertaa vaille.
1982 HP:n vaimo sairastui ja kuoli joulun alla. Angela paleli jouluaattoillan hautausmaalla. HP ei tullut eikä ilmoittanut. Yhteisestä sopimuksesta he eivät olleet pitäneet mitään yhteyttä joulujen välillä. Seuraavana jouluaattona 1983 illan tihetessä Angela ja HP tapasivat:
- Eräät eivät välitä ilmoittaa.
- Vaimoni kuoli silloin viikko ennen joulua. En voinut tulla.
- Minä puolestani olen pahoillani kahdella tavalla. Siitä että et tullut ja siitä että tulin.
Angela oli nytkin pukeutunut lämpimään minkkiturkkiin, HP paleli vanhassa pompassaan. Angela sytytti savukkeen. HP ei tarjonnut tulta.
- Oletko nähnyt elämässä sen mitä halusit nähdä? Angela sanoi.
- Vielä kaipaankin. Onko sinulla hyvä elämä?
- Ei ole sinullakaan. Aiotko tehdä jotakin asioiden korjaamiseksi? Angela kysyi puhaltaessaan vaakasuoran savunauhan. Tuuli näytti tyyntyneen hetkeksi. Hangella näkyi jäniksen jälkiä. Hautausmaalla käveli kumaraisia hahmoja.
- Menen keväällä Tukholmaan. Sain työkomennuksen. Oletko sinä sovussa itsesi kanssa?
- Opetan yliopistolla sovellettua matematiikkaa kuten ennenkin. Sain lisensiaattityöni valmiiksi. Ei olisi kannattanut. - Angelan kauniit ruskeat silmät räpsyivät ja kyynel irtosi silmänurkasta. HP pyyhki kyyneleen valkoisella kangasnenäliinallaan, taittoi nenäliinan huolellisesti myttyyn ja sujautti pompan taskuun.
- Menemmekö tällä kertaa Ekbergille?
- Katsopas tuota oravaa kuusen latvassa. Liekö sillä hätäpäivää? HP sanoi.
- Sinä se osaat päättää, Angela sanoi.
HP koetti lohduttoman kiihkeästi palauttaa mieleen vaimonsa äänen. Se ei onnistunut. Hän oli unohtanut. Ulkonäkö oli tuoreena mielessä, mutta ääni oli mennyt. Oliko vaimon ääni kadonnut muistoista siksi, että sitä tuli kuultua niin paljon vai siksi, että sitä tuli kuunneltua niin vähän? HP huokaisi.
Jos vielä kerran saisi kuulla vaimon äänen, mutta sitä ei löytynyt HP:n ääninauhoiltakaan. Oliko hän ollut niin toivottoman taitamaton ja itsekeskeinen? Runsailla ääninauhoilla oli populaarimusiikkia, kuorolaulua, kaverien vitsejä, oman bändin konsertteja vaan ei vaimon ääntä. HP hätkähti.
- Olen tänä jouluna surullisempi kuin viime jouluna vaan en niin surullinen kuin ensi jouluna, Angela sanoi.
- Taisit jo päättää.
- Minä tiedän. Tulen kyllä ensi kerralla.
Angela ja HP suutelivat, eivät kiihkeästi eivätkä tuttavallisesti. Vain kymmenkunta sekuntia joulusta jouluun. (jatkuu)
sunnuntai, joulukuuta 26, 2004
maanantaina, joulukuuta 20, 2004
Harmaapartainen mies joulunostoksilla
Harmaapartainen mies ei pitänyt joulusta. Häntä tympi tavaratalojen hössäkkä, ostokiima, kyynärpäitään ja kyynäräkeppejään huitovat joulumummot, jotka äityivät pahaan menoon harjoiteltuaan taktiikkaa jo aiemmin syksyn Pöllöillä Päivillä. Joulun lumesta ja aattoillan rauhasta hän piti.
Harmaapartaisen oli ostettava pakolliset joululahjat, jottei häntä olisi pidetty pahempana ärmättinä kuin oli. Hän ei ollut täysin riippumaton ulkopuolisten mielipiteistä.
Harmaapartainen puki kuulaana jouluaattona sen seitsemät vaatteet ja könysi liikkeelle kahdeksalta ehtiäkseen aamuyhdeksän avausaikaan kympin ratikalla pääkaupunkiseudun suureen tavarataloon, jonka nimi oli The Tavaratalo. Hänen aikaisemmat kokemuksensa olivat osoittaneet, että jouluaattona oli The Tavaratalossa rauhallisempaa kuin muina joulunaluspäivinä.
Kaukana pääovelta hänen sisunsa oli nousussa lyhyehköön kaulaan: käännynpä takaisin, hän tuumi. Taaksepäin katsoessaan hän näki suunnattoman ihmislauman rynnivän Pamplonan härkien tavoin kohti vasta-avattua The Tavarataloa.
Harmaapartainen rynnisti leluosastolle, ravisti myyjää hihasta ja loihe lausumaan:
- Onko teillä täällä lasten leluja?
- Onhan meillä. Aikuisten leluosasto on tuolla, missä näkyvät nuo minkkiturkkiset rouvat.
- Ei sinne.
Harmaapartainen kaivoi ostoslistan pitkän mustan palsansa taskusta:
- Ostaisin pojanpojalle yhden Lego-Lassen, jos ei ole järki tyyris.
- Meillä on kyllä legoja, mutten muista yhtään Lassea. Lasse Lehtinen on kyllä tulossa väliviikolla meille välijoulu-ukoksi pitämään Minimiljonäärivisaa alle kouluikäisille.
- En tarkoita Laiska-Lassea. Kun oli levarissa se filmi, sormustimen tuho tai kääpiöiden uho, niin siinä oli pääsankareiden joukossa muuan haltia Legolasse nimeltään. Kai hänestä tai edes siitä Arakornista joulunhittituote tehty on?
- Ei meillä vain ole. Tuossa olisi Harry Potter ihmissutena. Pannaanko pakettiin, tarjouksena vain 99 euruplaa, jos teillä on The Tavaratalon kanta-astujakortti. Muutoin maksaa satkun.
- Otan sen. Sitten pojantyttärelle sellainen B-rotta. Niitä kai sentään on?
- Lemmikkieläimet ovat 21. kerroksessa.
- Ne ovat laihoja mutta söpöjä. Korkeus n. jalan verran ja silmät tuuman halkaisijalla.
Harmaapartainen jo äkkäsi nuket. Isolla kirjaimella oli valtavan hyllyn yllä mainos Brats.
- Noita minä tarkoitan, hän hihkaisi osoittaen suursilmäisiä tyttönukkeja. Otan yhden.
- Syöttekö täällä vai pannaanko pakettiin, myyjä kevensi.
- Paketoin sen itse.
Harmaapartainen oli jo maksanut ostoksensa suunnatessaan Herkkuosastolle. Sieltä hän ajatteli ostaa aikuiselle mukulalleen hiukan herkkuja, jottei hänen tarvitsisi jouluaattona lähteä mihinkään. Hän pyytäisi tuttua pirssiä viemään lapsenlapsien lahjat ja syömäherkut pojan osoitteeseen ElectricEspoon Westendiin.
Herkkuosaston hyllyiltä harmaapartainen etsi croissanteja, mutta niitä ei näkynyt valmiiksi pakattuina. Hän meni sellaiseen palvelutiskiin, jota normaalisti karttoi. Itsepalveluun tottuneena harmaapartainen nappasi vuoronumeron. Kotvan jälkeen oli hänen vuoronsa.
- Hyvää, sanoi harmaapartainen mies, päivää. Haluaisin ostaa muutamia croissanteja.
- Ne ovat nyt loppu. Saako herralle olla muuta?
- Onko joulutorttuja?
- Niitä oli vielä eilen, mutta suosittelen herralla ranskalaisia korvapuusteja á la Creme Fraiche.
- En minä niitä voi antaa lapselleni. Korvapuustin antaminen johti kerran alipoliisipäällikön puhutteluun. Se on nyttemmin lailla kielletty. Otan broilerinlihatäytteisiä lihapasteijoita tusinan.
Harmaapartainen maksoi, kiitti ja kumarsi. Myyjä toivotti "makeeta joulua".
Harmaapartaisen jouluostokset oli tehty ja hän lähti tyytyväisenä köpöttelemään Hietaniemen hautausmaalle. Lumisade alkoi parahiksi puolessa matkassa. Hietaniemessä hänellä olisi jokavuotinen tapaamisensa Angelan kanssa.
Harmaapartainen mies ei pitänyt joulusta. Häntä tympi tavaratalojen hössäkkä, ostokiima, kyynärpäitään ja kyynäräkeppejään huitovat joulumummot, jotka äityivät pahaan menoon harjoiteltuaan taktiikkaa jo aiemmin syksyn Pöllöillä Päivillä. Joulun lumesta ja aattoillan rauhasta hän piti.
Harmaapartaisen oli ostettava pakolliset joululahjat, jottei häntä olisi pidetty pahempana ärmättinä kuin oli. Hän ei ollut täysin riippumaton ulkopuolisten mielipiteistä.
Harmaapartainen puki kuulaana jouluaattona sen seitsemät vaatteet ja könysi liikkeelle kahdeksalta ehtiäkseen aamuyhdeksän avausaikaan kympin ratikalla pääkaupunkiseudun suureen tavarataloon, jonka nimi oli The Tavaratalo. Hänen aikaisemmat kokemuksensa olivat osoittaneet, että jouluaattona oli The Tavaratalossa rauhallisempaa kuin muina joulunaluspäivinä.
Kaukana pääovelta hänen sisunsa oli nousussa lyhyehköön kaulaan: käännynpä takaisin, hän tuumi. Taaksepäin katsoessaan hän näki suunnattoman ihmislauman rynnivän Pamplonan härkien tavoin kohti vasta-avattua The Tavarataloa.
Harmaapartainen rynnisti leluosastolle, ravisti myyjää hihasta ja loihe lausumaan:
- Onko teillä täällä lasten leluja?
- Onhan meillä. Aikuisten leluosasto on tuolla, missä näkyvät nuo minkkiturkkiset rouvat.
- Ei sinne.
Harmaapartainen kaivoi ostoslistan pitkän mustan palsansa taskusta:
- Ostaisin pojanpojalle yhden Lego-Lassen, jos ei ole järki tyyris.
- Meillä on kyllä legoja, mutten muista yhtään Lassea. Lasse Lehtinen on kyllä tulossa väliviikolla meille välijoulu-ukoksi pitämään Minimiljonäärivisaa alle kouluikäisille.
- En tarkoita Laiska-Lassea. Kun oli levarissa se filmi, sormustimen tuho tai kääpiöiden uho, niin siinä oli pääsankareiden joukossa muuan haltia Legolasse nimeltään. Kai hänestä tai edes siitä Arakornista joulunhittituote tehty on?
- Ei meillä vain ole. Tuossa olisi Harry Potter ihmissutena. Pannaanko pakettiin, tarjouksena vain 99 euruplaa, jos teillä on The Tavaratalon kanta-astujakortti. Muutoin maksaa satkun.
- Otan sen. Sitten pojantyttärelle sellainen B-rotta. Niitä kai sentään on?
- Lemmikkieläimet ovat 21. kerroksessa.
- Ne ovat laihoja mutta söpöjä. Korkeus n. jalan verran ja silmät tuuman halkaisijalla.
Harmaapartainen jo äkkäsi nuket. Isolla kirjaimella oli valtavan hyllyn yllä mainos Brats.
- Noita minä tarkoitan, hän hihkaisi osoittaen suursilmäisiä tyttönukkeja. Otan yhden.
- Syöttekö täällä vai pannaanko pakettiin, myyjä kevensi.
- Paketoin sen itse.
Harmaapartainen oli jo maksanut ostoksensa suunnatessaan Herkkuosastolle. Sieltä hän ajatteli ostaa aikuiselle mukulalleen hiukan herkkuja, jottei hänen tarvitsisi jouluaattona lähteä mihinkään. Hän pyytäisi tuttua pirssiä viemään lapsenlapsien lahjat ja syömäherkut pojan osoitteeseen ElectricEspoon Westendiin.
Herkkuosaston hyllyiltä harmaapartainen etsi croissanteja, mutta niitä ei näkynyt valmiiksi pakattuina. Hän meni sellaiseen palvelutiskiin, jota normaalisti karttoi. Itsepalveluun tottuneena harmaapartainen nappasi vuoronumeron. Kotvan jälkeen oli hänen vuoronsa.
- Hyvää, sanoi harmaapartainen mies, päivää. Haluaisin ostaa muutamia croissanteja.
- Ne ovat nyt loppu. Saako herralle olla muuta?
- Onko joulutorttuja?
- Niitä oli vielä eilen, mutta suosittelen herralla ranskalaisia korvapuusteja á la Creme Fraiche.
- En minä niitä voi antaa lapselleni. Korvapuustin antaminen johti kerran alipoliisipäällikön puhutteluun. Se on nyttemmin lailla kielletty. Otan broilerinlihatäytteisiä lihapasteijoita tusinan.
Harmaapartainen maksoi, kiitti ja kumarsi. Myyjä toivotti "makeeta joulua".
Harmaapartaisen jouluostokset oli tehty ja hän lähti tyytyväisenä köpöttelemään Hietaniemen hautausmaalle. Lumisade alkoi parahiksi puolessa matkassa. Hietaniemessä hänellä olisi jokavuotinen tapaamisensa Angelan kanssa.
lauantaina, marraskuuta 27, 2004
Hoosianna
Huomenna on 1. adventtisunnuntai. Joulun odotukseen tarvitaan jokin startti. Meillä se oli Laajavuoren koulun musiikkiluokkien joulukonsertti Myyrmäen kirkossa eilen klo 18.30. Poika esiintyi 5A-luokkansa kanssa, vaikka oli ollut kolme päivää koulusta poissa kipeän kurkun ja relatiivisen äänettömyyden takia. Toki eilen hänen äänensä jo kulki, eikä pienestä solistiryhmätehtävästä voi kieltäytyä hyvillä mielin vuoden päätapahtumassa.
Nyt meillä on siivottu (miniäkandidaatti) ja valmistaudutaan lepäämään rankan työviikon päätteeksi. Pikkujoulupippaloihin en enää innolla osallistu monestakin syystä: viinakiintiö on täynnä, en jaksa kuunnella juopuneiden jorinoita ja viihdyn kotona turhan hyvin.
Eilen oli täysikuu. Tänään aamulla se valaisi salaperäisellä loistollaan lumista metsää, jonka kaukaisuuteen häipyvissä kuusien latvoissa väikkyi sinipunainen ultimaatumi. Pian auringonnousun jälkeen olisin voinut nähdä kuun ja auringon samanaikaisesti, mikäli piilokarsastukseni olisi selvästi pahempaa. Valkoisen hevoisen näkeminen yhdessä kuun ja auringon kanssa olisi antanut minulle luvan toivoa jotakin. Nyt on vaan sitten toivottava rauhaa taikauskon merkeittä.
Joulukonsertissa kuultiin John Lennonin ja Yoko Onon Happy Christmas eli Joulun rauhaa suomeksi, mikä ei ollut vaihteeksi hassumpaa. Samassa setissä oli sitten lopussa Hoosianna, välissä Maa on niin kaunis ja alussa Giulio Caccinin Ave Maria. Yleisö sai laulaa yhteislauluissa. Pojan hermojen säästämiseksi en laulanut toista ääntä Maa on niin kauniissa, vaikka mieli teki. Muutenkin vedin sordiinolla, kun porukat kääntyvät herkästi katsomaan keski-ikäistä, parrakasta mieshenkilöä, joka kirkossa laulaa kovaa ja korkealta. Luulevat kai pukiksi.
"Niin hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen."
- Mikä tuttu laulu? Vastaukset kommenttiruutuun. Vaihtoehtoina a) Kaapin takana on nainen, b) No, onkos tullut kesä? c) Sika tai d) The little Drummer boy.
Hyvää joulun odotusta itse kullekin säädylle!
Huomenna on 1. adventtisunnuntai. Joulun odotukseen tarvitaan jokin startti. Meillä se oli Laajavuoren koulun musiikkiluokkien joulukonsertti Myyrmäen kirkossa eilen klo 18.30. Poika esiintyi 5A-luokkansa kanssa, vaikka oli ollut kolme päivää koulusta poissa kipeän kurkun ja relatiivisen äänettömyyden takia. Toki eilen hänen äänensä jo kulki, eikä pienestä solistiryhmätehtävästä voi kieltäytyä hyvillä mielin vuoden päätapahtumassa.
Nyt meillä on siivottu (miniäkandidaatti) ja valmistaudutaan lepäämään rankan työviikon päätteeksi. Pikkujoulupippaloihin en enää innolla osallistu monestakin syystä: viinakiintiö on täynnä, en jaksa kuunnella juopuneiden jorinoita ja viihdyn kotona turhan hyvin.
Eilen oli täysikuu. Tänään aamulla se valaisi salaperäisellä loistollaan lumista metsää, jonka kaukaisuuteen häipyvissä kuusien latvoissa väikkyi sinipunainen ultimaatumi. Pian auringonnousun jälkeen olisin voinut nähdä kuun ja auringon samanaikaisesti, mikäli piilokarsastukseni olisi selvästi pahempaa. Valkoisen hevoisen näkeminen yhdessä kuun ja auringon kanssa olisi antanut minulle luvan toivoa jotakin. Nyt on vaan sitten toivottava rauhaa taikauskon merkeittä.
Joulukonsertissa kuultiin John Lennonin ja Yoko Onon Happy Christmas eli Joulun rauhaa suomeksi, mikä ei ollut vaihteeksi hassumpaa. Samassa setissä oli sitten lopussa Hoosianna, välissä Maa on niin kaunis ja alussa Giulio Caccinin Ave Maria. Yleisö sai laulaa yhteislauluissa. Pojan hermojen säästämiseksi en laulanut toista ääntä Maa on niin kauniissa, vaikka mieli teki. Muutenkin vedin sordiinolla, kun porukat kääntyvät herkästi katsomaan keski-ikäistä, parrakasta mieshenkilöä, joka kirkossa laulaa kovaa ja korkealta. Luulevat kai pukiksi.
"Niin hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen."
- Mikä tuttu laulu? Vastaukset kommenttiruutuun. Vaihtoehtoina a) Kaapin takana on nainen, b) No, onkos tullut kesä? c) Sika tai d) The little Drummer boy.
Hyvää joulun odotusta itse kullekin säädylle!
tiistaina, marraskuuta 23, 2004
Marraskuu ei mittään
Kun lumi saa vallan niin kuka sen saa? No, tietysti talon huoltoyhtiö, jonka armeliaisuuden varassa tämänkin kerrostalon asukkaat ja autoilijat elävät. Jos taloyhtiön hallitus on edellisenä jouluna muistanut isännöitsijää, huoltomiesten esimiestä, pihamiestä ja kirjanpitäjää vaikkapa kotimaisella konjakilla, niin taloyhtiö pomppaa lumitöiden kiireellisyyslistalla monta pykälää ylös päin. ? Meiltä taisi unohtua.
Kaaduin eilen elokuussa leikatun, vieläkin kipeän olkapääni päälle. Tänään tuntuu jo paremmalta, mutta nahkapohjaisissa kusiluistimissa en enää kiidä kauppareissulle. Oppia ikä kaikki, cogito ergo sum!
Erään vuoden marraskuussa tapailin seuraavia, yhä ajankohtaisia säkeitä.
Jäätuuli vonkuu,
marrasmaassa ei voimaa,
viimeksi selvisin
Lapset ja lapsenmieliset riemuitsevat lumesta. Riemuitse sinäkin!
Kun lumi saa vallan niin kuka sen saa? No, tietysti talon huoltoyhtiö, jonka armeliaisuuden varassa tämänkin kerrostalon asukkaat ja autoilijat elävät. Jos taloyhtiön hallitus on edellisenä jouluna muistanut isännöitsijää, huoltomiesten esimiestä, pihamiestä ja kirjanpitäjää vaikkapa kotimaisella konjakilla, niin taloyhtiö pomppaa lumitöiden kiireellisyyslistalla monta pykälää ylös päin. ? Meiltä taisi unohtua.
Kaaduin eilen elokuussa leikatun, vieläkin kipeän olkapääni päälle. Tänään tuntuu jo paremmalta, mutta nahkapohjaisissa kusiluistimissa en enää kiidä kauppareissulle. Oppia ikä kaikki, cogito ergo sum!
Erään vuoden marraskuussa tapailin seuraavia, yhä ajankohtaisia säkeitä.
Jäätuuli vonkuu,
marrasmaassa ei voimaa,
viimeksi selvisin
Lapset ja lapsenmieliset riemuitsevat lumesta. Riemuitse sinäkin!
sunnuntai, lokakuuta 17, 2004
Onko jo syytä huoleen?
Lokakuun puuruska on jo etelässä melkein förbi eikä maaruskaa juuri näe, jos ei malta vaivautua asfalttikenttien ulkopuolelle. Jos menen metsään, olen metsässä. Kaupunkilaiselle metsä voi merkitä jotakin pelottavaa ja arvaamatonta, mutta minulle se on kuin menisin tapaamaan vanhaa tuttavaa.
Alkavan viikon puolivälissä päässen kotikonnuille pitkästä aikaa; Savonmuan hirsimökille en ole muka joutanut sitten heinäkuun alun. Näenkö miulle aena tiällä käyp, käyp, käyp, käyp?
Kitukusiaiset ovat käyneet siihen malliin talviteloilleen, että jos pihlajanmarjasato ei jää happamuuttaan tilhiltä osittain syömättä, niin herra varjele lumiselta talvelta ja kännisiltä linnuilta. Pianhan ne tuupertuisivat hankeen, ellei niiden maksa olisi suhteessa kymmeniä kertoja ihmisen maksaa tehokkaampi. Net saattavat muodostaa laajoja taisteluosastoja ja käydä kaiken liikkuvan kimppuun kuten Hitchcockin linnut tai pääkaupunkiseudun asunnonvälittäjät.
Miksi me täällä syydämme sanoja toinen toisillemme, jos emme malta jäädä kuuntelemaan vastauksia tai vastausten pitempiä versioita. Meillä kotona saattaa tulla ajasta kipelo, jos heittäydymme syvämietteisiksi (p.o. kevytmielisiksi) Miettikääpä sitä! Saattaa olla, että menee suoraan ylämummoon!
Lokakuun puuruska on jo etelässä melkein förbi eikä maaruskaa juuri näe, jos ei malta vaivautua asfalttikenttien ulkopuolelle. Jos menen metsään, olen metsässä. Kaupunkilaiselle metsä voi merkitä jotakin pelottavaa ja arvaamatonta, mutta minulle se on kuin menisin tapaamaan vanhaa tuttavaa.
Alkavan viikon puolivälissä päässen kotikonnuille pitkästä aikaa; Savonmuan hirsimökille en ole muka joutanut sitten heinäkuun alun. Näenkö miulle aena tiällä käyp, käyp, käyp, käyp?
Kitukusiaiset ovat käyneet siihen malliin talviteloilleen, että jos pihlajanmarjasato ei jää happamuuttaan tilhiltä osittain syömättä, niin herra varjele lumiselta talvelta ja kännisiltä linnuilta. Pianhan ne tuupertuisivat hankeen, ellei niiden maksa olisi suhteessa kymmeniä kertoja ihmisen maksaa tehokkaampi. Net saattavat muodostaa laajoja taisteluosastoja ja käydä kaiken liikkuvan kimppuun kuten Hitchcockin linnut tai pääkaupunkiseudun asunnonvälittäjät.
Miksi me täällä syydämme sanoja toinen toisillemme, jos emme malta jäädä kuuntelemaan vastauksia tai vastausten pitempiä versioita. Meillä kotona saattaa tulla ajasta kipelo, jos heittäydymme syvämietteisiksi (p.o. kevytmielisiksi) Miettikääpä sitä! Saattaa olla, että menee suoraan ylämummoon!
tiistaina, elokuuta 31, 2004
Syyskuu, syyskuu, minne hänet veit?
Olen virallisesti sairauden vuoksi lomalla 25.8.-26.9. Oikea käteni on leikattu, vaan ei kuitenkaan irti. Sillä ei saa kirjoittaa, vaan sitä pitää kuntouttaa. Vasemmalla kädellänikään en saa ortopedin mukaan kirjoittaa, sillä pc:n ääressä istuminen aiheuttaa oikeaankin olkapäähän STAATTISTA LIHASJÄNNITYSTÄ, ettäs tiedätte. - Tämä hätähuutoni olkoon poikkeus.
Lukemista minulta ei ole vielä kielletty, mistä kiitos silmämunien "erillään yläraajoista"-sijainnin nerokkaalle suunnittelijalle.
Lukemattomista jutuistani ärsyyntyneet lukijat päässevät näin hyvin ansaitsemalleen syyslomalle. - Wer heute lacht, kann morgen weinen, sanoisi teutoni. I'll be back!
Olen virallisesti sairauden vuoksi lomalla 25.8.-26.9. Oikea käteni on leikattu, vaan ei kuitenkaan irti. Sillä ei saa kirjoittaa, vaan sitä pitää kuntouttaa. Vasemmalla kädellänikään en saa ortopedin mukaan kirjoittaa, sillä pc:n ääressä istuminen aiheuttaa oikeaankin olkapäähän STAATTISTA LIHASJÄNNITYSTÄ, ettäs tiedätte. - Tämä hätähuutoni olkoon poikkeus.
Lukemista minulta ei ole vielä kielletty, mistä kiitos silmämunien "erillään yläraajoista"-sijainnin nerokkaalle suunnittelijalle.
Lukemattomista jutuistani ärsyyntyneet lukijat päässevät näin hyvin ansaitsemalleen syyslomalle. - Wer heute lacht, kann morgen weinen, sanoisi teutoni. I'll be back!
maanantaina, elokuuta 16, 2004
Maailma ja koti katsojan silmin
On se jännää, kun voimme elää Ateenan olympialaisten hengessä mukana. Miten elämä sujuisikaan ilman säännöllisin välajoin järjestettäviä urheilun suurtapahtumia. Juuri kun vaimoni oli toipunut kesäkuun jalkapallon EM-kisoista, hän joutui uuden suurtapahtuman kurimukseen.
Minä en ole urheiluhullu enkä -friikki vaan alan harrastaja. Mieluiten seuraan radan ja kentän tapahtumia sekä mahdollisia suomalaismenestyksiä muissakin lajeissa. Niitä ei ole vielä tullut ja tokko tuleekaan, mutta mainiot kuulamiehemme voisivat vielä pläjäyttää kärkilukemia, jos selviytyvät karsinnasta keskiviikkona.
Arsi Harju teki miehen työn ilmoittamalla, ettei hän ole kilpailukunnossa. Turha sinne olisikaan olympiavoittajan lähteä vaatimattomia metrejä puttaamaan. Arsilla on sitkeä rintalihasvamma, minulla taas vanha urheiluvamma olkapäässä. Saatan päästä ensi viikolla leikkaukseen.
Rodoksella kuuntelin päivittäin mm. BBC:n, VOA:n, Deutsche Wellen ja Radio Finlandin lyhyaaltolähetyksiä. Mukava oli kuulla, jos kotimaassa olisi ollut jotain tekeillä. Lisäksi ostin päivän tai pari vanhentuneita Helsingin Sanomia hotellin myymälästä. Oli hienoa olla lomalla ja padota visusti turhan uutistarjonnan virrat.
Hotellihuoneen televisiosta seurasin CNN-, RTL-, NET- ja RAI-kanavia, mutta BBC:n puuttumiseen olin hiukan pettynyt. Frankfurter Allgemeine, The Inquirer ja Financial Times jäivät osin lukematta. Vaimo oli minua ruskeampi Suomeen palatessamme. Ei sanomalehtiä voi lukea tuulisella rantahiekalla.
Kotivakuutukset eivät sitten pääsääntöisesti korvanneetkaan kotimaan vesivahinkoja. Onneksemme asumme mäellä laaksossa, joten viidennen kerroksen asunto ei kärsinyt. Kattokin piti. Mökille en ole uskaltanut mennä, sillä siellä päin olivat vakavimmat teiden sortumat.
Muuassa radio-ohjelmassa kerrottiin kartanosta, jossa "humalat kuuluvat talon puutarhan vakiokalustoon". Voisiko sitä selvemmin sanoa? - Juopot kuuluvat ulkoilmaravintolan epifyyttiin eli kestävään pitkäaikaisasiakastoon, joka ei vähene kulumallakaan vaan päin vastoin: heitä on päivä päivältä entistä enemmän kiitos Matti Vanhasen verouudistuksen. Vain pieni märkä sukupolvi, ja sitten Suomessa osataan juoda sivistyneesti. Eihän puuttuvan renkaan ajastakaan ole vielä kuin sadastatuhannesta kolmeensataantuhatta vuotta.
Radio-ohjelmasta kuulin myös, että "pärekone tekee päreitä koneellisesti", Sveitsissä on ehdotettu yleisen asevelvollisuuden poistamista ja sisäministeri Rajamäen mielestä osa vapaapalokunnista voisi erikoistua tulvavahinkojen torjuntaan.
Lisäksi Piia Pantsun ratsu Ypäjän Caruso oli niin loukkantunut, ettei ratsukko pääsekään Ateenan olympialaisiin.
On se jännää, kun voimme elää Ateenan olympialaisten hengessä mukana. Miten elämä sujuisikaan ilman säännöllisin välajoin järjestettäviä urheilun suurtapahtumia. Juuri kun vaimoni oli toipunut kesäkuun jalkapallon EM-kisoista, hän joutui uuden suurtapahtuman kurimukseen.
Minä en ole urheiluhullu enkä -friikki vaan alan harrastaja. Mieluiten seuraan radan ja kentän tapahtumia sekä mahdollisia suomalaismenestyksiä muissakin lajeissa. Niitä ei ole vielä tullut ja tokko tuleekaan, mutta mainiot kuulamiehemme voisivat vielä pläjäyttää kärkilukemia, jos selviytyvät karsinnasta keskiviikkona.
Arsi Harju teki miehen työn ilmoittamalla, ettei hän ole kilpailukunnossa. Turha sinne olisikaan olympiavoittajan lähteä vaatimattomia metrejä puttaamaan. Arsilla on sitkeä rintalihasvamma, minulla taas vanha urheiluvamma olkapäässä. Saatan päästä ensi viikolla leikkaukseen.
Rodoksella kuuntelin päivittäin mm. BBC:n, VOA:n, Deutsche Wellen ja Radio Finlandin lyhyaaltolähetyksiä. Mukava oli kuulla, jos kotimaassa olisi ollut jotain tekeillä. Lisäksi ostin päivän tai pari vanhentuneita Helsingin Sanomia hotellin myymälästä. Oli hienoa olla lomalla ja padota visusti turhan uutistarjonnan virrat.
Hotellihuoneen televisiosta seurasin CNN-, RTL-, NET- ja RAI-kanavia, mutta BBC:n puuttumiseen olin hiukan pettynyt. Frankfurter Allgemeine, The Inquirer ja Financial Times jäivät osin lukematta. Vaimo oli minua ruskeampi Suomeen palatessamme. Ei sanomalehtiä voi lukea tuulisella rantahiekalla.
Kotivakuutukset eivät sitten pääsääntöisesti korvanneetkaan kotimaan vesivahinkoja. Onneksemme asumme mäellä laaksossa, joten viidennen kerroksen asunto ei kärsinyt. Kattokin piti. Mökille en ole uskaltanut mennä, sillä siellä päin olivat vakavimmat teiden sortumat.
Muuassa radio-ohjelmassa kerrottiin kartanosta, jossa "humalat kuuluvat talon puutarhan vakiokalustoon". Voisiko sitä selvemmin sanoa? - Juopot kuuluvat ulkoilmaravintolan epifyyttiin eli kestävään pitkäaikaisasiakastoon, joka ei vähene kulumallakaan vaan päin vastoin: heitä on päivä päivältä entistä enemmän kiitos Matti Vanhasen verouudistuksen. Vain pieni märkä sukupolvi, ja sitten Suomessa osataan juoda sivistyneesti. Eihän puuttuvan renkaan ajastakaan ole vielä kuin sadastatuhannesta kolmeensataantuhatta vuotta.
Radio-ohjelmasta kuulin myös, että "pärekone tekee päreitä koneellisesti", Sveitsissä on ehdotettu yleisen asevelvollisuuden poistamista ja sisäministeri Rajamäen mielestä osa vapaapalokunnista voisi erikoistua tulvavahinkojen torjuntaan.
Lisäksi Piia Pantsun ratsu Ypäjän Caruso oli niin loukkantunut, ettei ratsukko pääsekään Ateenan olympialaisiin.
lauantaina, heinäkuuta 24, 2004
Sateen sattuessa sadevaatteet päälle!
Voimistelunopettajallamme oli tapana julistaa otsikon sanoin koulun urheilupäivän lähestyessä. Tuona päivänä käveltiin mörön pitkä lenkki satoi tai paistoi. Nykyään ei jalka nouse, ellei ulkona oloon löydy syytä kuten mökillä veden puute tai polttopuiden nouto. Kaupungissa kilometrin lenkin syyksi kelpaa litra mansikoita torikaupan tytöltä!
Vuoden toimeentulo maanviljelyssä perustuu satokauden tuottoon. Jos vilja kasvaa hyvin ja saadaan kerätyksi talteen, talvikaudesta selvitään. Näin on ennen ollut. Nyt jos tulee hyvä sato, kilohinnat laskevat. Jos tulee huono sato, valtio maksaa niukat katokorvaukset. Jos jättää hyvän pellon kesannolle, voi saada EU-korvausta á la Puola.
Jalkaväkimiinasta on tulossa katoava laite. Ottawan sopimus kieltää sen käytön. Tosin Ottawan sopimusta eivät ole ratifioineet suuret sotilasmahdit, vaan kaikki pienet sinne ovat ängenneet rivissä kuin köyhän talon porsaat rauhanmarssilla. Pienistä Suomi, Latvia ja Puola haraavat vastaan.
Miinat ovat suunnitellut kotimaan puolustamiseen. Ne vanhenevat aikanaan. Sitten ne voidaan korvata ajastimella varustetuilla miinoilla tai maastoon ammuttavilla sirotemiinoilla. Pitääkö pienen Suomen kiirehtiä puolustuksensa heikentämistä? Mitähän ruotsalaiset sanoisivat?
Pohjola Stadionin katsomossa kesken Allianssin matsin kuultua:
- Ateenan olumpialaisten keihäänheitossa Matti näyttää niille närhen pallit!
- Minulle riittää, jos sen keihäs lentää pitkälle.
Naisten viikkoa mennään ja Jaakko valmistautuu sunnuntaina kivensä heittoon siinä missä Aki Parviainen, Matti Närhi ja kumppanit kepin heittoon karsintakisoissa. Ehkä Jaakon kivi onkin tällä kertaa lämmin kuten eräät meteoriitit ovat arvelleet. Viileän kesän lämpösumma on niin suuri, että vähällä lisäenergialla matalat järvemme lämpiävät uintikelpoisiksi. Saammeko intiaanikesän? - Minä valmistaudun kepillisen heittoon, sillä kirjoittaminen ei ole hätäisen hommaa.
Aikansa
Ennen sadevaatteet päällä
koulutietä kuljettiin
Pakkasella, suvisäällä
kotiovet suljettiin
Leivästä ei niinkään huolta,
läksyistä kai kuitenkin
Kuljin aurinkoista puolta
kanssa lasten muitenkin
Nykypäivän koulutiellä
taksikyyti vauhdittaa
Kukaan läkähdy ei siellä
kunta laskut maksaa saa
Muutaman vain hetken jaksoin
elämääni ohjata
virheet kaikki vaivoin maksoin
pursi alkoi pohjata
Kaukaa tuovat muistot menneet
äijän viiskytlukuisen
verkkaan vievät tervavenneet
Joelle ihmissukuisen.
Voimistelunopettajallamme oli tapana julistaa otsikon sanoin koulun urheilupäivän lähestyessä. Tuona päivänä käveltiin mörön pitkä lenkki satoi tai paistoi. Nykyään ei jalka nouse, ellei ulkona oloon löydy syytä kuten mökillä veden puute tai polttopuiden nouto. Kaupungissa kilometrin lenkin syyksi kelpaa litra mansikoita torikaupan tytöltä!
Vuoden toimeentulo maanviljelyssä perustuu satokauden tuottoon. Jos vilja kasvaa hyvin ja saadaan kerätyksi talteen, talvikaudesta selvitään. Näin on ennen ollut. Nyt jos tulee hyvä sato, kilohinnat laskevat. Jos tulee huono sato, valtio maksaa niukat katokorvaukset. Jos jättää hyvän pellon kesannolle, voi saada EU-korvausta á la Puola.
Jalkaväkimiinasta on tulossa katoava laite. Ottawan sopimus kieltää sen käytön. Tosin Ottawan sopimusta eivät ole ratifioineet suuret sotilasmahdit, vaan kaikki pienet sinne ovat ängenneet rivissä kuin köyhän talon porsaat rauhanmarssilla. Pienistä Suomi, Latvia ja Puola haraavat vastaan.
Miinat ovat suunnitellut kotimaan puolustamiseen. Ne vanhenevat aikanaan. Sitten ne voidaan korvata ajastimella varustetuilla miinoilla tai maastoon ammuttavilla sirotemiinoilla. Pitääkö pienen Suomen kiirehtiä puolustuksensa heikentämistä? Mitähän ruotsalaiset sanoisivat?
Pohjola Stadionin katsomossa kesken Allianssin matsin kuultua:
- Ateenan olumpialaisten keihäänheitossa Matti näyttää niille närhen pallit!
- Minulle riittää, jos sen keihäs lentää pitkälle.
Naisten viikkoa mennään ja Jaakko valmistautuu sunnuntaina kivensä heittoon siinä missä Aki Parviainen, Matti Närhi ja kumppanit kepin heittoon karsintakisoissa. Ehkä Jaakon kivi onkin tällä kertaa lämmin kuten eräät meteoriitit ovat arvelleet. Viileän kesän lämpösumma on niin suuri, että vähällä lisäenergialla matalat järvemme lämpiävät uintikelpoisiksi. Saammeko intiaanikesän? - Minä valmistaudun kepillisen heittoon, sillä kirjoittaminen ei ole hätäisen hommaa.
Aikansa
Ennen sadevaatteet päällä
koulutietä kuljettiin
Pakkasella, suvisäällä
kotiovet suljettiin
Leivästä ei niinkään huolta,
läksyistä kai kuitenkin
Kuljin aurinkoista puolta
kanssa lasten muitenkin
Nykypäivän koulutiellä
taksikyyti vauhdittaa
Kukaan läkähdy ei siellä
kunta laskut maksaa saa
Muutaman vain hetken jaksoin
elämääni ohjata
virheet kaikki vaivoin maksoin
pursi alkoi pohjata
Kaukaa tuovat muistot menneet
äijän viiskytlukuisen
verkkaan vievät tervavenneet
Joelle ihmissukuisen.
perjantaina, heinäkuuta 09, 2004
Lämpöhakuinen lomaohjus
Kesän hellepäivät ovat osuneet itäiseen Suomeen. Täällä Pohjois-Savossa on vastaavasti satanut. Toiveita lämpöaallosta on 31.7., kun meidän perhe lähtee pariksi viikoksi Rodokselle. Siellä en voine välttyä lievältä punoitukselta, vaikka istun varjossa kuten muutkin viisaat.
Miksi matkustaa Välimeren saarelle? A) koska vaimo niin haluaa ja b) siellä on tilastollisesti lämmintä. Kerran kysyin, lähtisivätkö vaimo ja poika kanssani telttavaellukselle Lappiin. Saisin kuulemma lähteä yksin milloin vain. Telttailu on muka epämukavaa, kylmää ja räkkäistä. Ehkäpä, mutta vain tilastojen mukaan, sillä muistan hyvin vuonna 1971 tai 2, miten helle saavutti Saariselän ennen muuta Suomea. Jos laittoi ohvia ja joi kohvia, ei kaivannut sohvia.
Savon seudun kanavahanke kuivatetaan lehtien mukaan. EU-rahoitusta ei tipu, sillä rojekti ei tulisi valmiiksi ennen vuotta 2007. EU:n, savolaisten ja ministerityöryhmän tuotto/kulusuhdelukemat näyttävät eri suuntiin. Savolaiset lukivat puolitoista siinä missä työryhmä laski puolikkaan ja eu-vostoliittolaiset rapiat kymmenen rosenttia. Muistatteko missä toisessa suuressa ja mahtavassa maassa oli suuret toleranssit? Historia opettaa.
Soutaminen tehostaa kipeän olkapään verenkiertoa. Lääkäri kielsi sahan ja kirveen käytön ? olisipa kieltänyt kynän! Otan onkivehkeet veneeseen, mutta kalastuskortin jätän maihin, sillä kukapa niin tärkeää paperia veneessä pitäisi. Oletteko nähneet järvellä kalastuksen valvojia? En minäkään.
Euro2004 ratkesi Kreikalle. Hyvä, sillä antiikin olympialaisten jälkeen tämä on heille merkittävä saavutus. Penkkiurheilijana minulla ei ole syytä huoleen, sillä palaamme Rodokselta Ateenan olympialaisten avajaispäivän jälkeisenä lauantaina. Yhtään kilpailupäivää ei mene hukkkaan.
Kesäöiseen loistoon huimaan
sousin, luotin valon tuojaan,
ukkosella ensin uimaan,
kuusen alle sateen suojaan.
Koiran ilma, totisesti!
varovainen uusi aamu,
kotvan luonnon raivo kesti,
sumuun meloi kalvas haamu.
Kesän hellepäivät ovat osuneet itäiseen Suomeen. Täällä Pohjois-Savossa on vastaavasti satanut. Toiveita lämpöaallosta on 31.7., kun meidän perhe lähtee pariksi viikoksi Rodokselle. Siellä en voine välttyä lievältä punoitukselta, vaikka istun varjossa kuten muutkin viisaat.
Miksi matkustaa Välimeren saarelle? A) koska vaimo niin haluaa ja b) siellä on tilastollisesti lämmintä. Kerran kysyin, lähtisivätkö vaimo ja poika kanssani telttavaellukselle Lappiin. Saisin kuulemma lähteä yksin milloin vain. Telttailu on muka epämukavaa, kylmää ja räkkäistä. Ehkäpä, mutta vain tilastojen mukaan, sillä muistan hyvin vuonna 1971 tai 2, miten helle saavutti Saariselän ennen muuta Suomea. Jos laittoi ohvia ja joi kohvia, ei kaivannut sohvia.
Savon seudun kanavahanke kuivatetaan lehtien mukaan. EU-rahoitusta ei tipu, sillä rojekti ei tulisi valmiiksi ennen vuotta 2007. EU:n, savolaisten ja ministerityöryhmän tuotto/kulusuhdelukemat näyttävät eri suuntiin. Savolaiset lukivat puolitoista siinä missä työryhmä laski puolikkaan ja eu-vostoliittolaiset rapiat kymmenen rosenttia. Muistatteko missä toisessa suuressa ja mahtavassa maassa oli suuret toleranssit? Historia opettaa.
Soutaminen tehostaa kipeän olkapään verenkiertoa. Lääkäri kielsi sahan ja kirveen käytön ? olisipa kieltänyt kynän! Otan onkivehkeet veneeseen, mutta kalastuskortin jätän maihin, sillä kukapa niin tärkeää paperia veneessä pitäisi. Oletteko nähneet järvellä kalastuksen valvojia? En minäkään.
Euro2004 ratkesi Kreikalle. Hyvä, sillä antiikin olympialaisten jälkeen tämä on heille merkittävä saavutus. Penkkiurheilijana minulla ei ole syytä huoleen, sillä palaamme Rodokselta Ateenan olympialaisten avajaispäivän jälkeisenä lauantaina. Yhtään kilpailupäivää ei mene hukkkaan.
Kesäöiseen loistoon huimaan
sousin, luotin valon tuojaan,
ukkosella ensin uimaan,
kuusen alle sateen suojaan.
Koiran ilma, totisesti!
varovainen uusi aamu,
kotvan luonnon raivo kesti,
sumuun meloi kalvas haamu.
torstaina, heinäkuuta 01, 2004
Aaron päivä 1.7.
Mikä on sepänsällin spesiaali? Kenen kantapaikka on Max Salosen baari? Oletko nuoruudessasi välttynyt Jerry Cottonin luvulta tai Kontravirtasen biisiltä? Eihän sillä noin globaalibalansidissa väliä, mutta kysymykset käyvät malliksi sukupolvien välisen taiston esiottelusta.
Meidän poika täyttää ensi kuussa 11. Minä en tiedä, mitä eroa on Elastisen, Pikku-Geen tai Jou-Stavan (?) "musiikissa". Onkohan Lordin perustaja sukua maanmainiolle Jon Lordille, joka 1970-luvulla räppäsi keyboardsillaan äänimattoja Deep Purplessa?
Hiljan eräs rippileiri keskeytyi, kun pappi rukoili huonoa säätä juhannukseksi. Kakarat ottivat nokkiinsa ja häipyivät kuin puhemiestason vesipalloilija komissaarileiriltä. Ripari vietiin loppuun urbaanioloissa, jotta kiintiö tuli täyteen. - Muistan erään rippileirin, jossa oli vähän levotonta. Kirkkoherra uhkasi jättää osan tytöistä vaille konfirmaatiota, koska heidät oli nähty yöllä lähellä poikien taloa. Tytöt tomistautuivat ja kapristautuivat eivätkä jääneet vaille (kirkko)herran siunausta.
Maalla on tavallaan mukavaa, kun posti ei löydä tänne. Toisaalta on epämukavaa, kun en ole ajantasalla maailman menosta kaiken aikaa. Peipon pojat (ynnä tytöt) läksivät jo pöntöstään.
Katto ei vuoda. Sähköt toimivat jälleen. Pakastekaapin sisältö oli mennyttä pitkähkön s-katkon vuoksi. Siinä menivät ukin v. 2002 pyytämät särkifileet siilin tai muun raadonsyöjän parempiin suihin.
Siunattu rauha vallitsee täällä saaren pohjoispäässä. Yhdestäkään vesiskootterista tai mukseliveneestä ei ole tänään näkö- tai kuulohavaintoja. Tihkusade, sääskiparvet ja viidentoista asteen lämpö niin ilmassa kuin vedessä eivät houkuttele bensasuonisia järvelle pörisemään.
Saako muuten vesimopon keulimaan yhtä hyvin kuin maamopon? Ainakin molemmat näyttävät karkailevan kuin sylki Tottin kärsästä. Italian jalkapalloilija on dopingnäytteen suhteen nopea ja tehokas. Näyte annetaan jo matsin aikana "online" eikä varikolle tarvitse palkata valantehnyttä tohtorismiestä futaajan pissakummiksi.
Mikä on sepänsällin spesiaali? Kenen kantapaikka on Max Salosen baari? Oletko nuoruudessasi välttynyt Jerry Cottonin luvulta tai Kontravirtasen biisiltä? Eihän sillä noin globaalibalansidissa väliä, mutta kysymykset käyvät malliksi sukupolvien välisen taiston esiottelusta.
Meidän poika täyttää ensi kuussa 11. Minä en tiedä, mitä eroa on Elastisen, Pikku-Geen tai Jou-Stavan (?) "musiikissa". Onkohan Lordin perustaja sukua maanmainiolle Jon Lordille, joka 1970-luvulla räppäsi keyboardsillaan äänimattoja Deep Purplessa?
Hiljan eräs rippileiri keskeytyi, kun pappi rukoili huonoa säätä juhannukseksi. Kakarat ottivat nokkiinsa ja häipyivät kuin puhemiestason vesipalloilija komissaarileiriltä. Ripari vietiin loppuun urbaanioloissa, jotta kiintiö tuli täyteen. - Muistan erään rippileirin, jossa oli vähän levotonta. Kirkkoherra uhkasi jättää osan tytöistä vaille konfirmaatiota, koska heidät oli nähty yöllä lähellä poikien taloa. Tytöt tomistautuivat ja kapristautuivat eivätkä jääneet vaille (kirkko)herran siunausta.
Maalla on tavallaan mukavaa, kun posti ei löydä tänne. Toisaalta on epämukavaa, kun en ole ajantasalla maailman menosta kaiken aikaa. Peipon pojat (ynnä tytöt) läksivät jo pöntöstään.
Katto ei vuoda. Sähköt toimivat jälleen. Pakastekaapin sisältö oli mennyttä pitkähkön s-katkon vuoksi. Siinä menivät ukin v. 2002 pyytämät särkifileet siilin tai muun raadonsyöjän parempiin suihin.
Siunattu rauha vallitsee täällä saaren pohjoispäässä. Yhdestäkään vesiskootterista tai mukseliveneestä ei ole tänään näkö- tai kuulohavaintoja. Tihkusade, sääskiparvet ja viidentoista asteen lämpö niin ilmassa kuin vedessä eivät houkuttele bensasuonisia järvelle pörisemään.
Saako muuten vesimopon keulimaan yhtä hyvin kuin maamopon? Ainakin molemmat näyttävät karkailevan kuin sylki Tottin kärsästä. Italian jalkapalloilija on dopingnäytteen suhteen nopea ja tehokas. Näyte annetaan jo matsin aikana "online" eikä varikolle tarvitse palkata valantehnyttä tohtorismiestä futaajan pissakummiksi.
keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2004
Juhannusviikon kermakakkutiedote
Keskikesän juhla lähenee, mutta huumori tuppaa uupumaan. Spede kuvasi aikoinaan asian perimmäistä luonnetta: "Jos Simo saa kermakakun naamaansa, se on huumoria, mutta jos minä saan kermakakun naamaani, se ei ole huumoria". Aattona voisimmekin leipoa!
Maanantaina oli kesäpäivänseisaus, joka hämmästytti loman odottajaa. Jo sai hymyillä! Mutta miten käy jalkapallon Euroopan mestaruuden, jos en ole kaiken aikaa kaikkien kanssa television äärellä?
Kesäloman ajankohdan ja keston saan itse valita tiettyjen reunaehtojen mukaan: kaikki sovitut työt on tehtävä lomankin aikana eikä uusista töistä ole varaa kieltäytyä. - Yrittäjän taivas?
Vaimo ja poika lähtevät mukaani mökille, jos on pakko. Siellä on usein hyttysiä, todennäköisesti erilaista kuin kaupungissa ja varmasti ulkovessa. Videolaitteetkin puuttuvat, mutta auringonlaskut, saunavastat ja -löylytykset korvannevat kolmena päivänä virtuaalimaailman vehkeet.
Aaro Hellaakosken (*22.6.1893, +23.11.1952) sanoihin päätän tämänviikkoisen proosaleeni: "Enimmät kirjailijat ovat joutavanpäiväisiä ihmisiä. He ovat parhaansa kirjoittaneet paperille. Niin minäkin."
Jussin tuumat
Maanantaina valon juhlaa
vietimme, kun Ahti tuhlaa,
superlamppu suunnaton
huipussaan jo kesä on.
Paula, Liina juhlaan nouti,
kaulaliina syrjään jouti,
lämpö tulvi taloseen
kansa luotti Haloseen
Aatu valvoi, valtakunta
kolmannesta näki unta,
Virossa jo juhan-nus,
verkosta sain kuhan, hus!
Jussin aamun perhon lennot,
pääskysellä kovin hennot
munat, joita hoidellaan,
kunnes pojat voidellaan.
Uuno herää aamutuimaan,
lapset kilvan rientää uimaan,
Aaton rauha suloinen
- muskelvene riistää sen
Itse kokos' koko kokon
isä, vahtii palon, pokon,
äitiä jo nukuttaa,
käkeä vain kukuttaa,
Käki kukkuu kuusi varmaa,
seitsemäs jo olis karmaa!
elämää näin riittänee:
tuhmempikin kiittänee.
Keskikesän juhla lähenee, mutta huumori tuppaa uupumaan. Spede kuvasi aikoinaan asian perimmäistä luonnetta: "Jos Simo saa kermakakun naamaansa, se on huumoria, mutta jos minä saan kermakakun naamaani, se ei ole huumoria". Aattona voisimmekin leipoa!
Maanantaina oli kesäpäivänseisaus, joka hämmästytti loman odottajaa. Jo sai hymyillä! Mutta miten käy jalkapallon Euroopan mestaruuden, jos en ole kaiken aikaa kaikkien kanssa television äärellä?
Kesäloman ajankohdan ja keston saan itse valita tiettyjen reunaehtojen mukaan: kaikki sovitut työt on tehtävä lomankin aikana eikä uusista töistä ole varaa kieltäytyä. - Yrittäjän taivas?
Vaimo ja poika lähtevät mukaani mökille, jos on pakko. Siellä on usein hyttysiä, todennäköisesti erilaista kuin kaupungissa ja varmasti ulkovessa. Videolaitteetkin puuttuvat, mutta auringonlaskut, saunavastat ja -löylytykset korvannevat kolmena päivänä virtuaalimaailman vehkeet.
Aaro Hellaakosken (*22.6.1893, +23.11.1952) sanoihin päätän tämänviikkoisen proosaleeni: "Enimmät kirjailijat ovat joutavanpäiväisiä ihmisiä. He ovat parhaansa kirjoittaneet paperille. Niin minäkin."
Jussin tuumat
Maanantaina valon juhlaa
vietimme, kun Ahti tuhlaa,
superlamppu suunnaton
huipussaan jo kesä on.
Paula, Liina juhlaan nouti,
kaulaliina syrjään jouti,
lämpö tulvi taloseen
kansa luotti Haloseen
Aatu valvoi, valtakunta
kolmannesta näki unta,
Virossa jo juhan-nus,
verkosta sain kuhan, hus!
Jussin aamun perhon lennot,
pääskysellä kovin hennot
munat, joita hoidellaan,
kunnes pojat voidellaan.
Uuno herää aamutuimaan,
lapset kilvan rientää uimaan,
Aaton rauha suloinen
- muskelvene riistää sen
Itse kokos' koko kokon
isä, vahtii palon, pokon,
äitiä jo nukuttaa,
käkeä vain kukuttaa,
Käki kukkuu kuusi varmaa,
seitsemäs jo olis karmaa!
elämää näin riittänee:
tuhmempikin kiittänee.
perjantaina, kesäkuuta 18, 2004
Tapion päivänä ja vähän tarhoistakin
Kävimme alkuviikosta Tukholmassa. Matka sujui mukavasti Siljan uivassa hotellissa. Päivän perillä käytimme Wasa-museoon tutustumiseen, tunnelbana-ajeluun sekä shoppailuun. Vaimo osti tuliaisia, poika sikamakeen Sauronin ja minä John Grishamin "Domarens brevin" eli "jännittävän trillerin moraalista ja etiikasta odottamattomalla loppuratkaisulla". Heh!
Wasa-laiva oli aikansa suurin sotalaiva, eikä se olisi uponnut neitsymatkallaan, jos kallistumiskoe olisi suoritettu. Kun miehistö juoksee yläkannella paapurin lanteelta tyyrpuuriin ja muutaman kerran edestakaisin, laivan vakaus tulee testatuksi. Kustaa II Aadolfilla oli kiire saada laiva valmiiksi ja vesille. Mitä Lumikuningas sitten laivallaan olisi saavuttanut?
Laiva, siis ei Wasa-laiva, oli täynnä shoppeja ja juottoloita. Hyvätasoisen ruoan paikka oli aluksen a la carte -ravintola. Lapsille ja lapsenmielisille oli mainio pallomeri sekä useita pelikoneita, aikuisille pullomeri sekä molemmille kohderyhmille euron kolikkoja nieleviä automaatteja. Piirustuskilpailunkin järjestivät leikkitäti ja -setä. Voitto ei tullut tällä kertaa kotiin, mutta jalo mieli korvaa osallistumisen vaivan.
Tuoksuvesishopissa olin vaimon pyynnöstä asiantuntijana. Minähän niitä sitten vuoden mittaan haistelen, jotta parempi olla paikalla valitsemassa. Ensimmäisestä hänen kokeilemastaan tuoksusta sanoin varomattomasti "ihan hyvä", toinenkin oli "ihan hyvä", samoin kolmas. Noin kuudeskymmenesviides tuoksu oli se oikea.
Kotiin oli mukava tulla. Murtomiehiä ei ollut käynyt eikä posti ollut tuonut trattaa tai muita tavallisia viikkoliitteitä. Uni maistui paremmin kuin laivalla, jossa korkeatasoiset jalkapallo-ottelut olivat kuulemma häirinneet romanttisia kuutamokävelyjä.
-----
Metsätilallinen ja porvari tapasivat. Molemmat valittelivat kovia aikoja: veroruuvin kiristykset olivat viemässä kotimaan parhaat pokot ulkomaille yrittäjiksi. Porvari kysyi metsätilalliselta, mitä valittamista metsätilallisella muka oli, kun yhteiskunta tukee runsaskätisesti metsän uudistamista:
- Raha menee rahan luo, tuki tulee tukin luo, sanoi tuo Tapion tarhojen kasvatti.
Kävimme alkuviikosta Tukholmassa. Matka sujui mukavasti Siljan uivassa hotellissa. Päivän perillä käytimme Wasa-museoon tutustumiseen, tunnelbana-ajeluun sekä shoppailuun. Vaimo osti tuliaisia, poika sikamakeen Sauronin ja minä John Grishamin "Domarens brevin" eli "jännittävän trillerin moraalista ja etiikasta odottamattomalla loppuratkaisulla". Heh!
Wasa-laiva oli aikansa suurin sotalaiva, eikä se olisi uponnut neitsymatkallaan, jos kallistumiskoe olisi suoritettu. Kun miehistö juoksee yläkannella paapurin lanteelta tyyrpuuriin ja muutaman kerran edestakaisin, laivan vakaus tulee testatuksi. Kustaa II Aadolfilla oli kiire saada laiva valmiiksi ja vesille. Mitä Lumikuningas sitten laivallaan olisi saavuttanut?
Laiva, siis ei Wasa-laiva, oli täynnä shoppeja ja juottoloita. Hyvätasoisen ruoan paikka oli aluksen a la carte -ravintola. Lapsille ja lapsenmielisille oli mainio pallomeri sekä useita pelikoneita, aikuisille pullomeri sekä molemmille kohderyhmille euron kolikkoja nieleviä automaatteja. Piirustuskilpailunkin järjestivät leikkitäti ja -setä. Voitto ei tullut tällä kertaa kotiin, mutta jalo mieli korvaa osallistumisen vaivan.
Tuoksuvesishopissa olin vaimon pyynnöstä asiantuntijana. Minähän niitä sitten vuoden mittaan haistelen, jotta parempi olla paikalla valitsemassa. Ensimmäisestä hänen kokeilemastaan tuoksusta sanoin varomattomasti "ihan hyvä", toinenkin oli "ihan hyvä", samoin kolmas. Noin kuudeskymmenesviides tuoksu oli se oikea.
Kotiin oli mukava tulla. Murtomiehiä ei ollut käynyt eikä posti ollut tuonut trattaa tai muita tavallisia viikkoliitteitä. Uni maistui paremmin kuin laivalla, jossa korkeatasoiset jalkapallo-ottelut olivat kuulemma häirinneet romanttisia kuutamokävelyjä.
-----
Metsätilallinen ja porvari tapasivat. Molemmat valittelivat kovia aikoja: veroruuvin kiristykset olivat viemässä kotimaan parhaat pokot ulkomaille yrittäjiksi. Porvari kysyi metsätilalliselta, mitä valittamista metsätilallisella muka oli, kun yhteiskunta tukee runsaskätisesti metsän uudistamista:
- Raha menee rahan luo, tuki tulee tukin luo, sanoi tuo Tapion tarhojen kasvatti.
perjantaina, kesäkuuta 11, 2004
Eskon saun piun paun...
Eskon päivän tienoilla 12.6. kesän taite lähestyy. Mutta siitähän minun ei pitänyt kirjoittaa! Kirjoitan tässä ja nyt. Tänään on tällainen päivä. Otanpa siitä kaiken irti! Saako joku vähemmän, jos tänään en olisi vastuullinen ja tulevia polvia ajatteleva? Olisiko minun mottoni sittenkin "juodaan kaikki nyt ja juokoon suku omiaan"? Peritty raha ei plakkarissa pysy, sanotaan.
Mannerheimia (* 4.6.1867, + 28.1.1951) vain sen verran kun tänään sopii:
"Pienen maan suurin voima on yksimielisyys. Unohtakaamme sen vuoksi riitaisuudet ja epäluottamus. Älkäämme enää tuhlatko kansakunnan voimia toisarvoisiin kysymyksiin. Me kaikki tarvitsemme toisiamme, ja suokoon Jumala, että me rinta rinnan olisimme kyllin lujia." - Edellistä ajatusta voi soveltaa perhepiirissä omalla vastuulla.
Törmäsin Martinlaakson kirjastossa muutamaan kotimaiseen murrekirjailijaan. Kuka tietää keneen? Yst. vastaukset Comments-klikkiä painamalla. Vain pieni (kansan)näyte hänen ajatuksistaan:
"Olo tässä suru laksos, niingo muutmas sanova, o oikke nätti ja käy valla seivakkast, ko vaa ymmärtä ottas se oikkjald kandild". Tätä ei porilainen pure torillaan! Seppo tietänee :-)
Syömmein jaloin aloin matkat,
ystäväni otti hatkat,
särkyneelle tuuli soi:
ehjäksi ken tulla voi?
...E-meili potkaisi pelistä pois!
Eskon päivän tienoilla 12.6. kesän taite lähestyy. Mutta siitähän minun ei pitänyt kirjoittaa! Kirjoitan tässä ja nyt. Tänään on tällainen päivä. Otanpa siitä kaiken irti! Saako joku vähemmän, jos tänään en olisi vastuullinen ja tulevia polvia ajatteleva? Olisiko minun mottoni sittenkin "juodaan kaikki nyt ja juokoon suku omiaan"? Peritty raha ei plakkarissa pysy, sanotaan.
Mannerheimia (* 4.6.1867, + 28.1.1951) vain sen verran kun tänään sopii:
"Pienen maan suurin voima on yksimielisyys. Unohtakaamme sen vuoksi riitaisuudet ja epäluottamus. Älkäämme enää tuhlatko kansakunnan voimia toisarvoisiin kysymyksiin. Me kaikki tarvitsemme toisiamme, ja suokoon Jumala, että me rinta rinnan olisimme kyllin lujia." - Edellistä ajatusta voi soveltaa perhepiirissä omalla vastuulla.
Törmäsin Martinlaakson kirjastossa muutamaan kotimaiseen murrekirjailijaan. Kuka tietää keneen? Yst. vastaukset Comments-klikkiä painamalla. Vain pieni (kansan)näyte hänen ajatuksistaan:
"Olo tässä suru laksos, niingo muutmas sanova, o oikke nätti ja käy valla seivakkast, ko vaa ymmärtä ottas se oikkjald kandild". Tätä ei porilainen pure torillaan! Seppo tietänee :-)
Syömmein jaloin aloin matkat,
ystäväni otti hatkat,
särkyneelle tuuli soi:
ehjäksi ken tulla voi?
...E-meili potkaisi pelistä pois!
lauantaina, kesäkuuta 05, 2004
Sulevista suvi urkenee
Tänään mietimme sen suven suloisuutta, mä mitä muista en. - Lapsuuden kesistä on jäänyt mieleeni vain parhaat palat: miten putosin veneestä jäiden lähdön aikaan, tulehtuneen umpisuolen leikkaaminen keskussairaalassa ja miten piti hakea metsästä risu, kun äiti antoi selkäsaunan.
Tänä kesänä kaikki on toisin. Äidin kuolemasta on pian kaksi vuotta, kipeä olkapää vaatinee tähystysleikkausta ja pojastani on veneestä putoamatta tullut tuplaeno. Lisäksi hän meni vapaaehtoisesti saunasta uimaan seitsenasteiseen veteen. Minua ei huvittanut. Huh!
Parvekkeen järjestäminen kesää varten vaatii tarmokkaita toimia: talviurheiluvälineet on ahdettava pieneen verkkokellariin ja kesäkamppeet tuotava makuuhuoneen sängyn alle. Siellä on jo tungosta: akuankkojen epäjärjestyneet eksemplaarit ynnä muutama detektiivi- ja talousalan julkaisu lepää siellä sovussa ja rauhassa naistenlehtien kanssa. Pölynimurikaan ei ole rikki!
Parvekkeen tärkein funktio on mielestäni dartsin heitto. Kun en enää kehtaa käydä kapakoissa selvin päin heittelemässä, niin tuntuma pitää pitää parvekkeella, jonka pituus ja korkeus siihen riittävät. Leveyskin riittää, kun on parvekelasit. Vuoteen en ole hakenut nuolia alakerran naapurilta.
Vaimon mielestä taas parvekkeella pitäisi voida ottaa aurinkoa ja istuskella leppoisasti kahvimukin kanssa katsomassa, kun taloyhtiön multapeukalot ja vihersormet tonkivat kerrankin sileää nurmikenttää nurin niskoin istuttaessaan eksoottisia kasveja, jotka eivät taaskaan kestä maamme suvea saati talvea. Optimistit tekevät kesän.
Lintukodot ovat metsissä, joihin urbaanipoika harvoin eksyy gps-laitteineen. Setä Satelliitti kyllä kertoo muutaman metrin tarkkuudella, missä hemmo luuraa, kunhan poweria riittää. Jos patteri tai akku hyytyy, karhunkarkotuskilistin irtoaa ja känny putoaa suon silmään, hukka hänet perii, ellei verottaja ehdi ensin.
Peipot teki oivan pesän,
pessimisti alkukesän
suuta mursi, vääntelehti,
koivuun sorjaan lehti ehti.
Tänään mietimme sen suven suloisuutta, mä mitä muista en. - Lapsuuden kesistä on jäänyt mieleeni vain parhaat palat: miten putosin veneestä jäiden lähdön aikaan, tulehtuneen umpisuolen leikkaaminen keskussairaalassa ja miten piti hakea metsästä risu, kun äiti antoi selkäsaunan.
Tänä kesänä kaikki on toisin. Äidin kuolemasta on pian kaksi vuotta, kipeä olkapää vaatinee tähystysleikkausta ja pojastani on veneestä putoamatta tullut tuplaeno. Lisäksi hän meni vapaaehtoisesti saunasta uimaan seitsenasteiseen veteen. Minua ei huvittanut. Huh!
Parvekkeen järjestäminen kesää varten vaatii tarmokkaita toimia: talviurheiluvälineet on ahdettava pieneen verkkokellariin ja kesäkamppeet tuotava makuuhuoneen sängyn alle. Siellä on jo tungosta: akuankkojen epäjärjestyneet eksemplaarit ynnä muutama detektiivi- ja talousalan julkaisu lepää siellä sovussa ja rauhassa naistenlehtien kanssa. Pölynimurikaan ei ole rikki!
Parvekkeen tärkein funktio on mielestäni dartsin heitto. Kun en enää kehtaa käydä kapakoissa selvin päin heittelemässä, niin tuntuma pitää pitää parvekkeella, jonka pituus ja korkeus siihen riittävät. Leveyskin riittää, kun on parvekelasit. Vuoteen en ole hakenut nuolia alakerran naapurilta.
Vaimon mielestä taas parvekkeella pitäisi voida ottaa aurinkoa ja istuskella leppoisasti kahvimukin kanssa katsomassa, kun taloyhtiön multapeukalot ja vihersormet tonkivat kerrankin sileää nurmikenttää nurin niskoin istuttaessaan eksoottisia kasveja, jotka eivät taaskaan kestä maamme suvea saati talvea. Optimistit tekevät kesän.
Lintukodot ovat metsissä, joihin urbaanipoika harvoin eksyy gps-laitteineen. Setä Satelliitti kyllä kertoo muutaman metrin tarkkuudella, missä hemmo luuraa, kunhan poweria riittää. Jos patteri tai akku hyytyy, karhunkarkotuskilistin irtoaa ja känny putoaa suon silmään, hukka hänet perii, ellei verottaja ehdi ensin.
Peipot teki oivan pesän,
pessimisti alkukesän
suuta mursi, vääntelehti,
koivuun sorjaan lehti ehti.
sunnuntai, toukokuuta 30, 2004
Oppono ergo sum!
Minun lienee parasta valvoa maanantain ja tiistain välinen yö, sillä aivan taatun mystisesti sinä yönä siirrymme kesään. Ehei, kysymys ei ole kesä-talviajan variaatioista tai lämpösumman seuraamisesta vaan siitä toisesta jutusta, joka kääntää kvartaalin uudeksi. Ei myöskään kvartaalitalous ole asialla, vaikka tulosvaroituksia voi vain vaivoin odotella kesäkuun toisella viikolla. Quattro stagione on muutakin kuin pizza!
Kesää olen odottanut. Kevättäkin odotin, mutta se taas tuli liian varhain: hädin tuskin muutamana kauniina iltana juoksin metsässä tai oikeammin etenin kävelyvauhtiani nopeammin. Nykyään kuusi minuuttia kilometrille on jo hyvin. Kuitenkaan kaikitenkaan keski-ikä ei tule kohdallani yksin vaan kaksin.
Onko tänään sitten puolestaan se ilta, jolloin pääsen ajoissa nukahtamaan? Jospa olisi syytä jättää iltakahvi juomatta tai vaihtaa se kamomillateehen, jota kuuluisa lännensankari-idolini Cocco Bill näyttää mieluusti nauttivan juovuttavien juomien sijaan.
Urpon päivä oli ja meni (25.5.). En muista, millainen sää paikkaseudullamme vallitsi tuolloin. Siispä en voi tietää tulevan kesän säätrendiä, en voi edes kontrata sen päivän säätä kuten pitäisi (Jos on Urpo paita päällä, niin on kesä turkki päällä sekä vice versa).
Periaatteessa edelleen vastustan. Jos tahtomattani neuvotaan tai neuvomattani tahdotaan, vastustan. "Cogito ergo sum", sanoi Descartes. "Oppono ergo sum", sanon minä!
Minun lienee parasta valvoa maanantain ja tiistain välinen yö, sillä aivan taatun mystisesti sinä yönä siirrymme kesään. Ehei, kysymys ei ole kesä-talviajan variaatioista tai lämpösumman seuraamisesta vaan siitä toisesta jutusta, joka kääntää kvartaalin uudeksi. Ei myöskään kvartaalitalous ole asialla, vaikka tulosvaroituksia voi vain vaivoin odotella kesäkuun toisella viikolla. Quattro stagione on muutakin kuin pizza!
Kesää olen odottanut. Kevättäkin odotin, mutta se taas tuli liian varhain: hädin tuskin muutamana kauniina iltana juoksin metsässä tai oikeammin etenin kävelyvauhtiani nopeammin. Nykyään kuusi minuuttia kilometrille on jo hyvin. Kuitenkaan kaikitenkaan keski-ikä ei tule kohdallani yksin vaan kaksin.
Onko tänään sitten puolestaan se ilta, jolloin pääsen ajoissa nukahtamaan? Jospa olisi syytä jättää iltakahvi juomatta tai vaihtaa se kamomillateehen, jota kuuluisa lännensankari-idolini Cocco Bill näyttää mieluusti nauttivan juovuttavien juomien sijaan.
Urpon päivä oli ja meni (25.5.). En muista, millainen sää paikkaseudullamme vallitsi tuolloin. Siispä en voi tietää tulevan kesän säätrendiä, en voi edes kontrata sen päivän säätä kuten pitäisi (Jos on Urpo paita päällä, niin on kesä turkki päällä sekä vice versa).
Periaatteessa edelleen vastustan. Jos tahtomattani neuvotaan tai neuvomattani tahdotaan, vastustan. "Cogito ergo sum", sanoi Descartes. "Oppono ergo sum", sanon minä!
lauantaina, toukokuuta 15, 2004
Oikeaoppinen iltapala
Poika tykkäsi hodareista ja hampurilaisista. Äiti oli sitä mieltä, että 8-vuotias ei saa syödä roskaruokaa kuin kerran päivässä. Pojan rr-kiintiö oli tullut täyteen jo iltapäivän välipalalla, kun epäkäytännöllinen isä mielellään ehdotti välipalaksi einestuotteena kaupasta ostettua hodaria tai hampurilaista päästäkseen mahdollisimman vähällä keittiöhommista.
- Miksi pitää syödä kunnon ruokaa?
- Se on terveellistä. Jos äiti laittaisi oikein hyvän sämpylän, johon pannaan väliin juustoa ja kurkkua?
- Ei ainakaan juustoa eikä kurkkua!
- No, pannaan sitten tomaattia ja lauantaimakkaraa tällaisen porkkanaraastevehnäsämpylän väliin.
- Ei tomaattia eikä mitään luomusämpylöitä.
- Hohhoijaa. Laitetaan tavallinen vehnäsämpylä ja sitten lauantaimakkaraa, vai mitä?
- Sinne väliin sitten yksi nakki eikä mitään muuta!
- Okei, huokaisi äiti.
Äiti lämmitti nakkisämpylän mikrossa ja poika lisäsi ketsuppia tyydyttääkseen äitinsä vihannesravinnon tarvetta.
- Hyvä idea syödä välillä kunnon ruokaa. Kiitos, äiti!
Poika tykkäsi hodareista ja hampurilaisista. Äiti oli sitä mieltä, että 8-vuotias ei saa syödä roskaruokaa kuin kerran päivässä. Pojan rr-kiintiö oli tullut täyteen jo iltapäivän välipalalla, kun epäkäytännöllinen isä mielellään ehdotti välipalaksi einestuotteena kaupasta ostettua hodaria tai hampurilaista päästäkseen mahdollisimman vähällä keittiöhommista.
- Miksi pitää syödä kunnon ruokaa?
- Se on terveellistä. Jos äiti laittaisi oikein hyvän sämpylän, johon pannaan väliin juustoa ja kurkkua?
- Ei ainakaan juustoa eikä kurkkua!
- No, pannaan sitten tomaattia ja lauantaimakkaraa tällaisen porkkanaraastevehnäsämpylän väliin.
- Ei tomaattia eikä mitään luomusämpylöitä.
- Hohhoijaa. Laitetaan tavallinen vehnäsämpylä ja sitten lauantaimakkaraa, vai mitä?
- Sinne väliin sitten yksi nakki eikä mitään muuta!
- Okei, huokaisi äiti.
Äiti lämmitti nakkisämpylän mikrossa ja poika lisäsi ketsuppia tyydyttääkseen äitinsä vihannesravinnon tarvetta.
- Hyvä idea syödä välillä kunnon ruokaa. Kiitos, äiti!
maanantaina, toukokuuta 10, 2004
Kehittyvä äidinkieli
Lause lyhenee, viesti vähenee.
1960 (Savo): Voesitko sinä tännään tulla pihalle leikkimään meijän kanssa?
1970 (Stadi): Voit sä tulla kartsalle braijaa meidän kanssa?
1980 (Tampere): Voiksä olla mun kaa?
1990 (Espoo): Voiksä olla?
2000 (Vantaa): Voiksä?
2010 (Suomi): Voiks?
2020 (Eurooppa): Wo?
Konjakit me joskus juotiin,
sossut kulki samaan puotiin,
nyt brandit ohjaa murccuja,
kun cossut polttaa curccuja.
Lause lyhenee, viesti vähenee.
1960 (Savo): Voesitko sinä tännään tulla pihalle leikkimään meijän kanssa?
1970 (Stadi): Voit sä tulla kartsalle braijaa meidän kanssa?
1980 (Tampere): Voiksä olla mun kaa?
1990 (Espoo): Voiksä olla?
2000 (Vantaa): Voiksä?
2010 (Suomi): Voiks?
2020 (Eurooppa): Wo?
Konjakit me joskus juotiin,
sossut kulki samaan puotiin,
nyt brandit ohjaa murccuja,
kun cossut polttaa curccuja.
keskiviikkona, toukokuuta 05, 2004
RAUHAISA PÄIVÄLENKKI LEIKKIPUISTON OHI
Päivälenkkini kulkee lasten leikkipuiston ja hiekkalaatikon ohi. Saatan pysähdellä, kuunnella lintuja ja joskus jäädä niitä katselemaan pienellä kiikarillani, joka hyvin mahtuu verryttelyhousun oikeanpuoleiseen etutaskuun. Vasemmassa on sokeripaloja väsymyksen varalle.
Liikun usein pukeutuneena kulahtaneeseen 90-luvun verryttelyasuun, joka nykyään kiristää sieltä täältä kuin slimmattu hiihtokondomi. Joskus juoksen osan matkasta ja joudun ylämäen takia puuskuttamaan hiekkalaatikon viereisellä aidalla.
Hiekkalaatikolla leikkivä pieni, alle kouluikäinen tyttö katsoi minuun ja alkoi iloisesti huutaa:
- Ättä tättä! Tuu kattoo. Täällon yks mulkku.
Sydän pomppasi ja ajattelin, etten ainakaan lähde juoksemaan. Siirsin kiikarin taskusta kaulalle roikkumaan. En halunnut joutua kiinni itse teossa tai epäillyksi mistään sopimattomasta.
Tytön äiti tai joku selvästi naispuoleinen puistotäti lyllersi paikalle kuin tankki. Hän muistutti takavuosien unelmieni Rosanne Barria. Rosanne alkoi heti tiukansävyisen keskustelun pienen tytön kanssa.
- Hei missä sä näit sen?
- Tossahan se seisoo.
Rosanne mulkaisi minuun.
- Tarkoitatko tuota spurgun näköistä setää, joka NYT HETI TÄLLÄ SEKUNNILLA LÄHTEE VETÄÄ!
- Ei kun tota mulkkua.
- Ai tota mustaa.
Katsoin taakseni. En nähnyt ketään tummaa tai muutakaan afrosuomalaista. Kaukana mäen alla oli toki pieniä kosovolaisia poikia ja heidän somalikavereitaan.
- Nii-i. Se on valmaan sokelimuulahainen.
Päivälenkkini kulkee lasten leikkipuiston ja hiekkalaatikon ohi. Saatan pysähdellä, kuunnella lintuja ja joskus jäädä niitä katselemaan pienellä kiikarillani, joka hyvin mahtuu verryttelyhousun oikeanpuoleiseen etutaskuun. Vasemmassa on sokeripaloja väsymyksen varalle.
Liikun usein pukeutuneena kulahtaneeseen 90-luvun verryttelyasuun, joka nykyään kiristää sieltä täältä kuin slimmattu hiihtokondomi. Joskus juoksen osan matkasta ja joudun ylämäen takia puuskuttamaan hiekkalaatikon viereisellä aidalla.
Hiekkalaatikolla leikkivä pieni, alle kouluikäinen tyttö katsoi minuun ja alkoi iloisesti huutaa:
- Ättä tättä! Tuu kattoo. Täällon yks mulkku.
Sydän pomppasi ja ajattelin, etten ainakaan lähde juoksemaan. Siirsin kiikarin taskusta kaulalle roikkumaan. En halunnut joutua kiinni itse teossa tai epäillyksi mistään sopimattomasta.
Tytön äiti tai joku selvästi naispuoleinen puistotäti lyllersi paikalle kuin tankki. Hän muistutti takavuosien unelmieni Rosanne Barria. Rosanne alkoi heti tiukansävyisen keskustelun pienen tytön kanssa.
- Hei missä sä näit sen?
- Tossahan se seisoo.
Rosanne mulkaisi minuun.
- Tarkoitatko tuota spurgun näköistä setää, joka NYT HETI TÄLLÄ SEKUNNILLA LÄHTEE VETÄÄ!
- Ei kun tota mulkkua.
- Ai tota mustaa.
Katsoin taakseni. En nähnyt ketään tummaa tai muutakaan afrosuomalaista. Kaukana mäen alla oli toki pieniä kosovolaisia poikia ja heidän somalikavereitaan.
- Nii-i. Se on valmaan sokelimuulahainen.
torstaina, huhtikuuta 29, 2004
Kielemme riemu ja rikkaus
Fraasit, idiomit ja lainasanat ovat kotimaisen kielemme kansainvälinen rikkaus. Niitä syntyy kuin sieniä sateella, jos kohta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Oi, kultaista kotia ja isänmaan aurinkoisesti hymyilevää äidinkieltä. Miten tulimmekaan toimeen ennen vanhaan ilman nykyaikaisen informaatioteknologian siunauksellista seksikkyyttä?
Huoli kielemme köyhtymisestä on osoittautumassa ennenaikaiseksi, liioitelluksi tai jopa peräti turhaksi, sillä hammaslääkärien sekä odontologien mukaan monenkin kielestä löytyy vivahteikasta sammasta ynnä muuta bakteeriperäistä orgaanista liikakasvua.
Silloin, kun rehelliset enot vielä putoilivat oikein puisista veneistään puoliksi avoimin sepaluksin, ei puhuttu mitään keskioluen laimentamisesta tai muistakaan alkuperäisten, aboriginellien asioiden tyrmäyshankkeista. Enimmäkseen aidon ja pohjimmiltaan uskollisen maaseutuväestön asuttamilla pohjanperillä, rintamailla ja paikkaseuduilla haaveiltiin sodan jälkeen pikemminkin työllisyyden tehostamisesta kuin ensimmäisistä appelsiineista.
Jos annamme peräksi ulkomaannaton, ruotsinkälyn tai venäjänlangon houkutuksille, joudumme kotimaisuuden syöksykierteeseen, eräänlaiselle nykyajan nörttipojan nappolinjalle, jolloin kielemme köyhtymisen kuivatushanke vesittyy ja sen vivahderikkauden rehevöittämisprojekti kuivuu kokoon.
Sopuelämällä nykyajan valossa viimeistään ennen suuren kotimaisen, historiallisen ilmestysromaanin esilletuloa mopokin karkaa känsäisistä kouristamme suunnattoman apinan raivolla semminkin äärimmäisen pitkässä juoksussa kuluvan vuoden toukokuulle tultaessa. Nautitaan porejuomista, sitsontiaisista ja eulaajentumasta.
Hjuvaa Wapua!
Fraasit, idiomit ja lainasanat ovat kotimaisen kielemme kansainvälinen rikkaus. Niitä syntyy kuin sieniä sateella, jos kohta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Oi, kultaista kotia ja isänmaan aurinkoisesti hymyilevää äidinkieltä. Miten tulimmekaan toimeen ennen vanhaan ilman nykyaikaisen informaatioteknologian siunauksellista seksikkyyttä?
Huoli kielemme köyhtymisestä on osoittautumassa ennenaikaiseksi, liioitelluksi tai jopa peräti turhaksi, sillä hammaslääkärien sekä odontologien mukaan monenkin kielestä löytyy vivahteikasta sammasta ynnä muuta bakteeriperäistä orgaanista liikakasvua.
Silloin, kun rehelliset enot vielä putoilivat oikein puisista veneistään puoliksi avoimin sepaluksin, ei puhuttu mitään keskioluen laimentamisesta tai muistakaan alkuperäisten, aboriginellien asioiden tyrmäyshankkeista. Enimmäkseen aidon ja pohjimmiltaan uskollisen maaseutuväestön asuttamilla pohjanperillä, rintamailla ja paikkaseuduilla haaveiltiin sodan jälkeen pikemminkin työllisyyden tehostamisesta kuin ensimmäisistä appelsiineista.
Jos annamme peräksi ulkomaannaton, ruotsinkälyn tai venäjänlangon houkutuksille, joudumme kotimaisuuden syöksykierteeseen, eräänlaiselle nykyajan nörttipojan nappolinjalle, jolloin kielemme köyhtymisen kuivatushanke vesittyy ja sen vivahderikkauden rehevöittämisprojekti kuivuu kokoon.
Sopuelämällä nykyajan valossa viimeistään ennen suuren kotimaisen, historiallisen ilmestysromaanin esilletuloa mopokin karkaa känsäisistä kouristamme suunnattoman apinan raivolla semminkin äärimmäisen pitkässä juoksussa kuluvan vuoden toukokuulle tultaessa. Nautitaan porejuomista, sitsontiaisista ja eulaajentumasta.
Hjuvaa Wapua!
sunnuntai, huhtikuuta 18, 2004
Luontoiltaa!
Radiosta tulisi Luontoilta. Päätin selvittää vihdoin muutamia luonnontieteellisiä asioita. Osa ilmiöistä ylittää harrastajan käsityskyvyn. Onneksi meillä on Veikko Neuvonen kumppaneineen.
- Pekkinen Rautalammilta. Mukavaa kun pääsin läpi. Ohjelmanne sopiikin paremmin radioon.
- Miksei televisioon? Neuvonen kysyi.
- Kysymys on estetiikasta. Harva katselija sietää partaturpaisia ukkoja. Missä ovat missit? Eikö uutisankkureista löytyisi simpsakoita lisääntymistyylien ja eläimellisen kiiman asiantuntijoita?
- Tämä on perheohjelma. Oliko teillä jokin luontoaiheinen kysymys?
- Onko se harvinaista, että hauki nousee maalle kutemaan?
- Mitä sanoo kala-asiantuntijamme? Harri!
- Se on harvinaista. En ole kuullut. Runossa toki kerrotaan, että hauki nousi puuhun laulamaan.
- Voiko vintillä olla lauma jäniksen kokoisia oravia? Ne hyökkäilevät ihmisten kimppuun ja levittävät vesikauhua.
- Eräässä tutkimuslaitoksessa on tehty kokeita oravilla, joiden kasvugeenit on mäyrältä. Populaatiota säilytetään lukkojen takana. En ole kuullut karkulaisista, Neuvonen sanoi.
- Ei niistä kuullakaan. Mutantit ovat voineet emansipoitua Rautalammille. Vieläkö ehdin?
- Meille ei ole nyt tullut muita puheluita. Kuuntelijatilasto näyttää sataatuhatta sievertiä eli poikkeuksellisen korkeita arvoja. Antaa nyt tulla vielä, Neuvonen sanoi.
- Miten voitte tietää lähetyksen kuuntelijat? Radiopeilauksella satelliittien kautta voi saada tietoa vastaanottimista. Valvontasysteemin käyttö on vielä maassamme kielletty.
- Ei meillä mitään laitonta ole. Luin vahingossa säteilytilastoa Loviisan atomivoimalasta.
- Onko harvinaista, että punamuurahaiset liittoutuvat kovakuoriaisten kanssa ja tekevät hyökkäyksiä taloon. Järveltä rantautuu puunlehtien päältä jo lisäjoukkoja.
- Mitä sanoo hyönteisasiantuntijamme? Seppo!
- Kyllä se on hyvin harvinaista. En ole itse moista nähnyt. Tosin eräässä ”Ötökän elämää”-nimisessä luontofilmissä on näytetty samantapaista liikehdintää. Filmi lienee osittain fiktiivinen.
- Kiitos vastauksista. Harkitsen tässä osallistumista fantasianovellien kirjoituskilpailuun.
Radiosta tulisi Luontoilta. Päätin selvittää vihdoin muutamia luonnontieteellisiä asioita. Osa ilmiöistä ylittää harrastajan käsityskyvyn. Onneksi meillä on Veikko Neuvonen kumppaneineen.
- Pekkinen Rautalammilta. Mukavaa kun pääsin läpi. Ohjelmanne sopiikin paremmin radioon.
- Miksei televisioon? Neuvonen kysyi.
- Kysymys on estetiikasta. Harva katselija sietää partaturpaisia ukkoja. Missä ovat missit? Eikö uutisankkureista löytyisi simpsakoita lisääntymistyylien ja eläimellisen kiiman asiantuntijoita?
- Tämä on perheohjelma. Oliko teillä jokin luontoaiheinen kysymys?
- Onko se harvinaista, että hauki nousee maalle kutemaan?
- Mitä sanoo kala-asiantuntijamme? Harri!
- Se on harvinaista. En ole kuullut. Runossa toki kerrotaan, että hauki nousi puuhun laulamaan.
- Voiko vintillä olla lauma jäniksen kokoisia oravia? Ne hyökkäilevät ihmisten kimppuun ja levittävät vesikauhua.
- Eräässä tutkimuslaitoksessa on tehty kokeita oravilla, joiden kasvugeenit on mäyrältä. Populaatiota säilytetään lukkojen takana. En ole kuullut karkulaisista, Neuvonen sanoi.
- Ei niistä kuullakaan. Mutantit ovat voineet emansipoitua Rautalammille. Vieläkö ehdin?
- Meille ei ole nyt tullut muita puheluita. Kuuntelijatilasto näyttää sataatuhatta sievertiä eli poikkeuksellisen korkeita arvoja. Antaa nyt tulla vielä, Neuvonen sanoi.
- Miten voitte tietää lähetyksen kuuntelijat? Radiopeilauksella satelliittien kautta voi saada tietoa vastaanottimista. Valvontasysteemin käyttö on vielä maassamme kielletty.
- Ei meillä mitään laitonta ole. Luin vahingossa säteilytilastoa Loviisan atomivoimalasta.
- Onko harvinaista, että punamuurahaiset liittoutuvat kovakuoriaisten kanssa ja tekevät hyökkäyksiä taloon. Järveltä rantautuu puunlehtien päältä jo lisäjoukkoja.
- Mitä sanoo hyönteisasiantuntijamme? Seppo!
- Kyllä se on hyvin harvinaista. En ole itse moista nähnyt. Tosin eräässä ”Ötökän elämää”-nimisessä luontofilmissä on näytetty samantapaista liikehdintää. Filmi lienee osittain fiktiivinen.
- Kiitos vastauksista. Harkitsen tässä osallistumista fantasianovellien kirjoituskilpailuun.
maanantaina, huhtikuuta 12, 2004
Touko Härän elämän päivä
Touko Härkä oli kyllästynyt keskiolutbaarin ovimies Panu Kovaseen. Ei ollut Toukon vika, ettei suomen kielen murteeton puhe luistanut. Hän oli syntynyt vieraisiin maihin ja nahkoihin Suuren isänmaallisen sodan jälkeen. Ei kukaan inkeriläinen puhunut eurosuomea. Touko jäi tarkkailemaan baarin nurkalle.
Narikassa Panu muisteli, miten Touko oli kerran viisi vuotta sitten voittanut Kymmenen kysymystä.
Touko luikahti ovesta ja livahti nurkkapöytään Panun käydessä miesten huoneessa. Ovimiehellä ei nyt olisi mitään syytä häiritä hänen illanviettoaan.
Toisen keskioluttuopin aikana Touko jo huokaisi. Kyllä tämä tästä.
Peremmältä kuului yksinäistä naurua. Hössö-Ella lähti tulemaan.
- Kuka siinä kenottaa?
- Kuis panee?
- Pitäisi viedä Keno-kuponki kioskille, mutta se isoperseinen venäläinen vihaa mua.
- Miksi se sua vihaisi?
- Se on sellainen kenokaula. Voisiksää mun puolesta?
- Ehkä myöhemmin.
Hössö-Ella rantautui. Miten tähän enää kukaan järkevä? Olihan sillä isot. Jos menen kioskille viemään kupongin, tuoppi on mennyttä, jos edes pääsen sisälle, Touko tuumaili.
- Nääksä ton isoperseisen saksalaisen? Ella kysyi.
- Onks se sun uusi sulho?
- Iltiksessä oli juttu.
- Ai mistä?
- Kun ne saksalaiset vetää niin saatanasti kaljaa. Monacon Oktoberfestillä viime lokakuussa juotiin enemmän kaljaa kuin Suomessa koko vuonna.
- Se on muuten Münchenin Oktoberfest, joka pidetään syyskuussa.
- Ootpas sä tyhmä. Kysytään viisaammalta. Panu-kulta, hei, tuu vähän tänne.
Panu lähti tulemaan ja jätti tyhjän naulakon sekä asiakkaiden pussikaljakot vartiotta. Pian panu nojaili nurkkapöytään puristellen vasurilla muniaan.
- Panu-kulta. Missä pidetään Oktoberfest ja milloin?
- Monacossa, lokakuussa, joka vuosi.
- Siinäs kuulit, Ella rätkätti.
- Ei voi olla. Se on syyskuussa Münchenissä. Oon itte juonut siellä monjahta kertaa.
- Sieltäkö sulle toi ”monjahta pohja” on jääny?
- Ei mulloo mitään pohjia.
- Ootkos vetäny snagujakin?
- Älä ärsytä. Kun ei jengi tiiä mistään! Poke on yhtä dörtsi ku vanha haahka. Oktoberfest muka Monacossa.
- Sulle tulikin jo nyt aikalisä!
Touko sai niskaansa lujan oikean käden otteen, vasen käsi siirtyi taskusta housunkaulukseen. Asiakas lensi kaaressa. Komea nenä naarmuttui ja housunpolvi aukesi. Tämän hän kyllä kostaisi heti huomisaamuna.
Touko Härkä oli kyllästynyt keskiolutbaarin ovimies Panu Kovaseen. Ei ollut Toukon vika, ettei suomen kielen murteeton puhe luistanut. Hän oli syntynyt vieraisiin maihin ja nahkoihin Suuren isänmaallisen sodan jälkeen. Ei kukaan inkeriläinen puhunut eurosuomea. Touko jäi tarkkailemaan baarin nurkalle.
Narikassa Panu muisteli, miten Touko oli kerran viisi vuotta sitten voittanut Kymmenen kysymystä.
Touko luikahti ovesta ja livahti nurkkapöytään Panun käydessä miesten huoneessa. Ovimiehellä ei nyt olisi mitään syytä häiritä hänen illanviettoaan.
Toisen keskioluttuopin aikana Touko jo huokaisi. Kyllä tämä tästä.
Peremmältä kuului yksinäistä naurua. Hössö-Ella lähti tulemaan.
- Kuka siinä kenottaa?
- Kuis panee?
- Pitäisi viedä Keno-kuponki kioskille, mutta se isoperseinen venäläinen vihaa mua.
- Miksi se sua vihaisi?
- Se on sellainen kenokaula. Voisiksää mun puolesta?
- Ehkä myöhemmin.
Hössö-Ella rantautui. Miten tähän enää kukaan järkevä? Olihan sillä isot. Jos menen kioskille viemään kupongin, tuoppi on mennyttä, jos edes pääsen sisälle, Touko tuumaili.
- Nääksä ton isoperseisen saksalaisen? Ella kysyi.
- Onks se sun uusi sulho?
- Iltiksessä oli juttu.
- Ai mistä?
- Kun ne saksalaiset vetää niin saatanasti kaljaa. Monacon Oktoberfestillä viime lokakuussa juotiin enemmän kaljaa kuin Suomessa koko vuonna.
- Se on muuten Münchenin Oktoberfest, joka pidetään syyskuussa.
- Ootpas sä tyhmä. Kysytään viisaammalta. Panu-kulta, hei, tuu vähän tänne.
Panu lähti tulemaan ja jätti tyhjän naulakon sekä asiakkaiden pussikaljakot vartiotta. Pian panu nojaili nurkkapöytään puristellen vasurilla muniaan.
- Panu-kulta. Missä pidetään Oktoberfest ja milloin?
- Monacossa, lokakuussa, joka vuosi.
- Siinäs kuulit, Ella rätkätti.
- Ei voi olla. Se on syyskuussa Münchenissä. Oon itte juonut siellä monjahta kertaa.
- Sieltäkö sulle toi ”monjahta pohja” on jääny?
- Ei mulloo mitään pohjia.
- Ootkos vetäny snagujakin?
- Älä ärsytä. Kun ei jengi tiiä mistään! Poke on yhtä dörtsi ku vanha haahka. Oktoberfest muka Monacossa.
- Sulle tulikin jo nyt aikalisä!
Touko sai niskaansa lujan oikean käden otteen, vasen käsi siirtyi taskusta housunkaulukseen. Asiakas lensi kaaressa. Komea nenä naarmuttui ja housunpolvi aukesi. Tämän hän kyllä kostaisi heti huomisaamuna.
sunnuntai, maaliskuuta 21, 2004
Puurokauha
Eikka oli veistänyt joululahjan vaimolleen. Se oli koivupuinen puurokauha. Sen muotoileminen kuivasta klapista oli vaatinut hänen kaiken vapaa-aikansa marraskuusta jouluaattoon.
Puutyövälineitä hänellä ei ollut, mutta hän oli isältään kuullut, miten tämä oli pelkällä puukolla vuollut useammankin puurolusikan ennen Hennalasta vapautumistaan.
Eikka ei ollut pitänyt puukkoa kädessä vuosiin. Haapapuusta olisi syntynyt nopeammin sivakka puurokauha, mutta koivussa oli tyyliä. Sormenpäät olivat kipeät, laastareita oli useita, eikä kämmenpohjien rakot ottaneet hävitäkseen.
Parin päivän jälkeen Eikka oli päässyt vauhtiin. Hän haisteli kuivaa koivupuuta ja uneksi kesästä. Ensi kesänä hän rakentaisi sen grillin, jossa vaimon sukulaiset pääsisivät sunnuntaisin polttamaan pahanmakuisia campmakkaroitaan. Veistämänsä koivupuun lastut hän otti visusti talteen.
Ensimmäisen viikon ja parinkymmenen työtunnin jälkeen klapi oli alkanut muistuttaa epämääräisesti survinta. Vaimo tuskin tiesi mikä survin oli, joten työtä ei voinut lopettaa siihen. Olisihan se kauheaa, jos takin sijasta tulisikin liivi...
Heillä ei kotona survottu puolukoitakaan. Vaimo osti marjat pakastealtaasta, mikä olikin sangen kätevää ja edullista. Vaimo oli ihmetellyt Eikan viihtymistä iltakausia autotallissa, mutta tyytynyt sitten selitykseen tärkeistä työasioista.
Jouluaattona Eikka toi itsetekemänsä melko symmetrisen ja sivakan kauhan punaiseen kreppipaperiin pakattuna ja toivotti vaimolleen hyvää joulua.
- Näitä saa kirpputorilta eurolla, vaimo sanoi. Kiitos kumminkin.
Eikka oli veistänyt joululahjan vaimolleen. Se oli koivupuinen puurokauha. Sen muotoileminen kuivasta klapista oli vaatinut hänen kaiken vapaa-aikansa marraskuusta jouluaattoon.
Puutyövälineitä hänellä ei ollut, mutta hän oli isältään kuullut, miten tämä oli pelkällä puukolla vuollut useammankin puurolusikan ennen Hennalasta vapautumistaan.
Eikka ei ollut pitänyt puukkoa kädessä vuosiin. Haapapuusta olisi syntynyt nopeammin sivakka puurokauha, mutta koivussa oli tyyliä. Sormenpäät olivat kipeät, laastareita oli useita, eikä kämmenpohjien rakot ottaneet hävitäkseen.
Parin päivän jälkeen Eikka oli päässyt vauhtiin. Hän haisteli kuivaa koivupuuta ja uneksi kesästä. Ensi kesänä hän rakentaisi sen grillin, jossa vaimon sukulaiset pääsisivät sunnuntaisin polttamaan pahanmakuisia campmakkaroitaan. Veistämänsä koivupuun lastut hän otti visusti talteen.
Ensimmäisen viikon ja parinkymmenen työtunnin jälkeen klapi oli alkanut muistuttaa epämääräisesti survinta. Vaimo tuskin tiesi mikä survin oli, joten työtä ei voinut lopettaa siihen. Olisihan se kauheaa, jos takin sijasta tulisikin liivi...
Heillä ei kotona survottu puolukoitakaan. Vaimo osti marjat pakastealtaasta, mikä olikin sangen kätevää ja edullista. Vaimo oli ihmetellyt Eikan viihtymistä iltakausia autotallissa, mutta tyytynyt sitten selitykseen tärkeistä työasioista.
Jouluaattona Eikka toi itsetekemänsä melko symmetrisen ja sivakan kauhan punaiseen kreppipaperiin pakattuna ja toivotti vaimolleen hyvää joulua.
- Näitä saa kirpputorilta eurolla, vaimo sanoi. Kiitos kumminkin.
maanantaina, maaliskuuta 08, 2004
Genesis
Ne kypsyvät tummissa, syvissä joissa
maanalaisten virtojen onkaloissa
Ruttuiset tarinat aikojen takaa,
jotka vain kynällä muille voi jakaa
Oisiko uutta tää auringon alla
kurjalla alatien kulkijalla
Vuodesta toiseen kun juttua näppää
janoissaan Bacchuksen seurassa käppää
Huuruiset krouvit, maistuvat maltaat,
suttuiset seireenit, niitäkö valtaat?
Särkyväl’ päällä teet heppoiset jutut
kalpeet kuin kuutamos’ pierevät kutut
Kultaista sormusta liikaa jos halaa,
Klonkkuna pimeisiin virtoihin palaa
Tietäköön huuhkaja, viisahin lintu:
syvässä kuilussa lohduton sintu
Auringon ruskotus, ukkosen jyry,
siintävät vuoret ja piiskaava pyry
Koirat mi toistensa häntien alta
narikkalappujaan etsii, mut’ malta:
Ken venheistä puhuu, venheillä soutaa
väsynyt bardi pian hautaansa joutaa
Teinkö mä oikein vai kuljinko harhaan?
tietää ken nähnyt on tähtien tarhaan
Ne kypsyvät tummissa, syvissä joissa
maanalaisten virtojen onkaloissa
Ruttuiset tarinat aikojen takaa,
jotka vain kynällä muille voi jakaa
Oisiko uutta tää auringon alla
kurjalla alatien kulkijalla
Vuodesta toiseen kun juttua näppää
janoissaan Bacchuksen seurassa käppää
Huuruiset krouvit, maistuvat maltaat,
suttuiset seireenit, niitäkö valtaat?
Särkyväl’ päällä teet heppoiset jutut
kalpeet kuin kuutamos’ pierevät kutut
Kultaista sormusta liikaa jos halaa,
Klonkkuna pimeisiin virtoihin palaa
Tietäköön huuhkaja, viisahin lintu:
syvässä kuilussa lohduton sintu
Auringon ruskotus, ukkosen jyry,
siintävät vuoret ja piiskaava pyry
Koirat mi toistensa häntien alta
narikkalappujaan etsii, mut’ malta:
Ken venheistä puhuu, venheillä soutaa
väsynyt bardi pian hautaansa joutaa
Teinkö mä oikein vai kuljinko harhaan?
tietää ken nähnyt on tähtien tarhaan
tiistaina, helmikuuta 03, 2004
Hiihdon huumaa
Hiihtoloma oli alkamassa koulusta. Poika oli lauantai-iltapäivänä lähtenyt isänsä vaatimuksesta kellariin katsomaan, jos vanhat hiihtovälineet vielä olisivat käyttökelpoiset. Ensiksi isä löysi sauvat:
- Koetas näitä. Ovatkohan ne liian lyhyet.
- Mitkä nää on? Onks nää ne joilla tökitään?
- Spede sanoi niitä tökkimiksi ja suksia hiihtimiksi. Ne ovat sauvat!
- Kuka oli Spede? Joku pressa vai?
Verkkokellarin seitsemännestä mustasta jätesäkistä löytyivät pieneltä näyttävät hiihtokengät:
- Sovitapas näitä monoja! Ne saattaisivat mahtua ilman paksua sukkaa.
- Mitkä ihmeen monot? Eiks nää oo jotkut aataminaikuiset afterskistiflat?
- Ne ovat monot eli hiihtojalkineet. En tiedä miksi niitä nykyään sanotaan.
Kengät mahtuivat, sukset olivat lyhyehköt, mutta kengät putkahtivat yllättävän helposti nykyaikaiseen kärkisiteeseen. Toista oli ollut huopikkaiden ja mäystinten kanssa, mutta siitä isä ei halunnut edes itseään muistuttaa.
Pihalle oli satanut sen verran lunta, että ladulle päästäisiin kotiovelta. Pojan suksissa oli pitopohja, mutta isän piti laittaa sinistä rexiä. Poika lähti edeltä kovalla vauhdilla tasatahtia lykkien. Isä huusi ”älä väsytä itseäsi heti”, mutta poika katosi tasatahtia metsänreunaan. Latu alkaisi noin puolen kilometrin kävelytieosuuden jälkeen.
Isällä oli leveät Lampisen tunturisukset, joiden teräsreunus oli hyvin kulunut. Tirolia-siteen kantalenkki varmisti vanhanaikaisen monon pysymisen lujasti ja vakaasti paikallaan. Joustoa oli kuitenkin riittävästi. Isä ei ollut hiihtänyt viiteen vuoteen ja poika ei oikeastaan koskaan. Kolmevuotiaana poika oli kävellyt sauvat kädessä pihalla ja huudellut tädeille ”täältä tulee mikä myllylä”.
Poika tuli isää vastaan ennen kuin oli ehtinyt edes käydä varsinaisella ladulla.
- Minne sinä nyt menet?
- Mä jo hiihdin. Mitäs tykkäät tyylistä? Meillon maaliskuussa koulun hiihtoskaba. Mä luulen et mä voitan sen. Ei mun tartte enää treenaa. Mä tsiigaan sen Myllylän videon ja vedän hartsporttia viikon kuurin.
- No tee sitten niin. Minä hiihdän tuon viisi kilometriä. Heippa!
Poika veteli tasatahtia kotiin. Isä kiersi vitosen lenkin alle tunnissa.
Koulun hiihtokilpailun mitalisijat jäivät ratkaisematta. Kilpailupäivänä satoi vettä, joka sulatti loputkin lumet pääkaupunkiseudulta. Nelosluokkalaiset korvasivat ulkoilupäivän hiihdon surffaamalla netissä. Sieltä löytyi Tony Hawk Skiing Entertainment –peli, jonka pelaamisessa poika sijottui kolmanneksi eli sai pronssimitalin.
Hiihtoloma oli alkamassa koulusta. Poika oli lauantai-iltapäivänä lähtenyt isänsä vaatimuksesta kellariin katsomaan, jos vanhat hiihtovälineet vielä olisivat käyttökelpoiset. Ensiksi isä löysi sauvat:
- Koetas näitä. Ovatkohan ne liian lyhyet.
- Mitkä nää on? Onks nää ne joilla tökitään?
- Spede sanoi niitä tökkimiksi ja suksia hiihtimiksi. Ne ovat sauvat!
- Kuka oli Spede? Joku pressa vai?
Verkkokellarin seitsemännestä mustasta jätesäkistä löytyivät pieneltä näyttävät hiihtokengät:
- Sovitapas näitä monoja! Ne saattaisivat mahtua ilman paksua sukkaa.
- Mitkä ihmeen monot? Eiks nää oo jotkut aataminaikuiset afterskistiflat?
- Ne ovat monot eli hiihtojalkineet. En tiedä miksi niitä nykyään sanotaan.
Kengät mahtuivat, sukset olivat lyhyehköt, mutta kengät putkahtivat yllättävän helposti nykyaikaiseen kärkisiteeseen. Toista oli ollut huopikkaiden ja mäystinten kanssa, mutta siitä isä ei halunnut edes itseään muistuttaa.
Pihalle oli satanut sen verran lunta, että ladulle päästäisiin kotiovelta. Pojan suksissa oli pitopohja, mutta isän piti laittaa sinistä rexiä. Poika lähti edeltä kovalla vauhdilla tasatahtia lykkien. Isä huusi ”älä väsytä itseäsi heti”, mutta poika katosi tasatahtia metsänreunaan. Latu alkaisi noin puolen kilometrin kävelytieosuuden jälkeen.
Isällä oli leveät Lampisen tunturisukset, joiden teräsreunus oli hyvin kulunut. Tirolia-siteen kantalenkki varmisti vanhanaikaisen monon pysymisen lujasti ja vakaasti paikallaan. Joustoa oli kuitenkin riittävästi. Isä ei ollut hiihtänyt viiteen vuoteen ja poika ei oikeastaan koskaan. Kolmevuotiaana poika oli kävellyt sauvat kädessä pihalla ja huudellut tädeille ”täältä tulee mikä myllylä”.
Poika tuli isää vastaan ennen kuin oli ehtinyt edes käydä varsinaisella ladulla.
- Minne sinä nyt menet?
- Mä jo hiihdin. Mitäs tykkäät tyylistä? Meillon maaliskuussa koulun hiihtoskaba. Mä luulen et mä voitan sen. Ei mun tartte enää treenaa. Mä tsiigaan sen Myllylän videon ja vedän hartsporttia viikon kuurin.
- No tee sitten niin. Minä hiihdän tuon viisi kilometriä. Heippa!
Poika veteli tasatahtia kotiin. Isä kiersi vitosen lenkin alle tunnissa.
Koulun hiihtokilpailun mitalisijat jäivät ratkaisematta. Kilpailupäivänä satoi vettä, joka sulatti loputkin lumet pääkaupunkiseudulta. Nelosluokkalaiset korvasivat ulkoilupäivän hiihdon surffaamalla netissä. Sieltä löytyi Tony Hawk Skiing Entertainment –peli, jonka pelaamisessa poika sijottui kolmanneksi eli sai pronssimitalin.
perjantaina, tammikuuta 23, 2004
Ukki ja poika
- Terve, ukki!
- Terve. Mitä sinä olet tänään puuhannut?
- Kaikenlaista. Tiedäksä, että mun tietsikassa on nykyään internetti?
- Inter-mikä?
- Internetti, tietoverkko, eksä tiedä?
- Ei meillä vaan ollut kuin rihvelitaulu. Kun ukki jäi eläkkeelle, töihin hommattiin tietokone, jotta rahaa säästyisi. Sen jälkeen työt hidastuivat puoleen, palkattiin kaksi asiantuntijaa, ja asiakkaiden määrä väheni kolmekymmentä rosenttia.
- Ai jaa. Meillä oli koulussa hiihtoa.
- "Jalka potkee, suksi notkee, sujuilevi sukkelaan".
- Sit me tehtiin luontoretki lumiseen metsään.
- "On metsä mieluisa, siell' armas astua".
- Miks sä puhut noin omituisesti?
- Puhunko minä omituisesti?
- Niin, ja vastaat kysymyksillä!
- Vastaanko minä? Katsos kun tässä iässä saa jo puhua hieman omituisesti. Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta.
- Ai. Mikset sä käytä koskaan farkkuja?
- Varkkuja. Ei minulla ole koskaan ollut varkkuja. Tai kerran oli kesällä työhousuina varkut, mutta ne meni heti puhki. Ennen vanhaan työhousut oli vahvat ja kesti isältä pojalle.
- Ennen oli housut rautaa, miehet oli puuta.
- Hii-o-hoi!
- Terve, ukki!
- Terve. Mitä sinä olet tänään puuhannut?
- Kaikenlaista. Tiedäksä, että mun tietsikassa on nykyään internetti?
- Inter-mikä?
- Internetti, tietoverkko, eksä tiedä?
- Ei meillä vaan ollut kuin rihvelitaulu. Kun ukki jäi eläkkeelle, töihin hommattiin tietokone, jotta rahaa säästyisi. Sen jälkeen työt hidastuivat puoleen, palkattiin kaksi asiantuntijaa, ja asiakkaiden määrä väheni kolmekymmentä rosenttia.
- Ai jaa. Meillä oli koulussa hiihtoa.
- "Jalka potkee, suksi notkee, sujuilevi sukkelaan".
- Sit me tehtiin luontoretki lumiseen metsään.
- "On metsä mieluisa, siell' armas astua".
- Miks sä puhut noin omituisesti?
- Puhunko minä omituisesti?
- Niin, ja vastaat kysymyksillä!
- Vastaanko minä? Katsos kun tässä iässä saa jo puhua hieman omituisesti. Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta.
- Ai. Mikset sä käytä koskaan farkkuja?
- Varkkuja. Ei minulla ole koskaan ollut varkkuja. Tai kerran oli kesällä työhousuina varkut, mutta ne meni heti puhki. Ennen vanhaan työhousut oli vahvat ja kesti isältä pojalle.
- Ennen oli housut rautaa, miehet oli puuta.
- Hii-o-hoi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
