Puutarhatontut uhkaavat Wapun viettoa

Saksassakaan ei puutarhatontuilla ole vankkumatonta kannatusta uusien tutkimusten mukaan. Tontun/kääpiön (tarpeeton yliheivataan) rasitteena voidaan pitää sen poroporvarillista pikkusieluisuutta, jonka vuoksi sitä syrjittiin jo natsiaikoina. Silti 30 miljoonaa puutarhatonttua ei voi olla väärässä. Niitä on enemmän kuin äänestäjiä.

”Perjantaikänniin verrattuna pihakääpiö ei ole hullumpi kansallisen kuvan lähde”, sanoo ulkomaantoimittaja. Berliiniläinen professori Geist jatkaa: ”Kääpiöissä ruumiillistuu se, mitä omistaja ei ole elämässään saavuttanut”. Saavatko tontut näkyä vai pitääkö niiden lymyillä vain sisäpihoilla ja ulkopikkuloissa jäänee Saksan korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Kun Oikeus istuu, kääpiöt näkyvät kauas sen hartioilla seistessään.

Meillä somat punalakkiset ja keltatakkiset eivät ole yleistyneet niiden toivomalla tavalla eivätkä ne ole kotitonttujen mielestä tarpeen. Omasta takaa alta sillan hiipii Wappuna satatuhantinen piippa- ja tupsulakkien joukko aboriginellejä, joista osa pesii Otaniemessä tai muissa varta vasten raketuissa hoitolaitoksissa. Tutkimusten mukaan joka toinen kotipihojemme yleiskänninkäinen juo joka toisen viinat ja on panostanut Wappupullon ohella torstai-, perjantai-, lauantai-, sunnuntai- ja parannuspulloon.

Päihdehyypiöt pirauttavat yksin, kaksin tai taksin iltahoitolaitoksista yöhoitolaitoksiin ja kääntäen. Lasinsirujen viitoittamaa polkua ei ole vaikea seurata.

Vantaalla ja muissa tiukkapipoisissa kaupungeissa päihdevammaiset eivät saa näkyä naapureille asti kovin kumarassa, joten juhlapaikasta pahnoille siirtymiseksi voidaan tilata kansallisesta hätätilanumerosta myös edullinen Sininen huvimaja -palvelu. Hallituksen esityksen mukaan sen käyttöä voidaan tukea myös sosiaalipalvelujen etusetelillä. Huvimajan tilaaminen on nokiaa.

Bonusta känninkäiselle kertyy sitä enemmän, mitä useammin huvimaja työllistyy. Bonuksilla hankitaan päihdealan ostopalveluja niille luusereille, jotka jättävät työn, levon tai sairauden vuoksi Wappuna hyvin alkaneen juoppoputken kesken. Tällä ”avain tippu”-kampanjalla ehkäistäneen totisen saksalaisen puutarhatontun maihinnousu.

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, vastustakaamme siis ahkerien saksalaisten puutarhatonttujen joukkoinvaasiota, vaikka ne vetoaisivat Schengenin sopimukseen, vähemmistökansanedustajien diplomaattisiin oikeuksiin tai neuroparlamentaarikkojen matkustusohjesääntöön.

Tärkeän tiedon lähdevirasto

Kun tärkeä tieto uhkasi hukkua epäoleellisen jalkoihin, pääministeri Linnea Pilponen päätti perustaa maahamme viraston, jonne koottaisiin kaikki menestyksen kannalta tärkeä tieto.

Linnea päätti, että Tärkeän tiedon lähdevirasto (TÄTILÄ) olisi suoraan pääministerin alainen, demokraattisesti hallitusneuvoston hallitsema sekä tulosvastuussa suoraan pääministeriöön.

Linnea joutui aikansa etsimään stadista uutta sijoituspaikkaansa pääministeriötä. Hänellä oli viisi Huitsit Päivät -säkillistä mukanaan, joissa oli kullekin päivälle sopiva asukokonaisuus.

Työpäiviä oli viisi: maanantaina makkarat tehtiin, tiistaina tupaan kannettiin, keskiviikkona Kepulle annettiin, torstaina torikahvit ja perjantaina perheen pariin. Viikonloppuna levättiin.

Linnea perehtyi asiaan, kun M kertoi, että Neuvostoliitossa oli tärkeän tiedon lähteitä sijoitettu maaseudulle Arkipelag Gulagiin. Solzhenitsyn kertoisi lisää.

Suven leikillinen vihje Lähdeviraston perustamisen ohjenuoraksi oli Josef Vissarionovitshin Mestariluokka. Sitä Linnea lähti hakemaan Yliopiston kirjastosta.

Kirjastonhoitajamummo löysi Mestariluokka-nimisen Maija Aholan kirjan, joka kertoi lapsille ryhmätyöstä ja sosiaalisista taidoista. Sieltä olisivat voineet löytyä Linnean dogmit, jos hän ei olisi pitänyt kirjaa “ilmanaikusena leperryksenä”.

Lähdevirastosta Linnea päätti tehdä salaisen. Jos tieto leviäisi vääriin käsiin, seurauksena olisi onnettoman monivuotinen rämevaellus opposition pohjattomalla aapasuolla. Niin ei ikinä saanut päästä käymään.

Eduskuntaryhmän kirjoitustaitoiset kirjoittivat ulkomaisille kollegoilleen tiedon koostamiseksi Lähdevirastoon. Lukutaitoiset määrättiin surffaamaan ja imuroimaan. K matkusti heti Havaijille ja M sai mennä pölynimurikauppaan.

Kun oleellinen tieto kerättiin kuukaudessa, verkkotiedon määrä oli taas kaksinkertaistunut. Linnea ei saisi tätä gäppiä millään kiinni. TÄTILÄ:n tietohenkilöstö jäähdytti manuaalisin palkein supertietokoneita, joiden kapasiteetti ylitti kaiken muun. Hankkeen peitenimenä oli “Tiedon luomuviljely”.

Kun Lähdevirasto ei selviytynyt yhä kasvavasta työmäärästään, päätettiin sen tiedonhankintaa nykyaikaistaa. Kriteerit tiedon luotettavuudelle asetettiin 100 %:iin. Miten se olisi mahdollista? Sitä pitää kysyä Väinämöiseltä, Tellervolta tai Pellervolta.

Sataprosenttisesti luotettavan lähdetiedon määrä romahti olemattomiin. Jäljelle jäi vain Suurten Muinaisten ikiaikainen sääntö numero 137: Älä syö enemmän kuin tienaat. Se oli Linnealle kova pala eli viimeinen piece of fake.

Lähdeviraston toiminta lakkautettiin ja sen nimi muutettiin pian lähdevero- ja hyväntekeväisyysvirastoksi. Siitä syntyikin Suomen valtion rahasampo, kun yhtiöiden tuloksia ryhdyttiin verottamaan toiseen kertaan. Kenelle virasto teki hyvää? Se jää nähtäväksi.

Röyhkeä tasa-arvon vastainen juttu

Helsingin Sanomien painetussa versiossa kerrottiin 16.4., että “Röyhkeät naiset veivät sormuksia Helsingissä”. Jutun otsikko ei sovi päivälehteen ja ensimmäinen paragrafikin on tasa-arvon vastainen:

“Neljä ulkomaalaista naista rosvosi Helsingin keskustassa tiistaina sormuksia, joiden myyntihinnaksi arvioitiin kymmeniätuhansia euroja”.

Naisia ei saa sanoa ulkomaalaisiksi ja röyhkeiksi, se on perätön ja subjektiivinen arvio. Onko todistettu, että he veivät jotakin vai näyttikö se ainoastaan siltä koinsidenssin perusteella? Olivatko mahdolliset esineet mahdollisesti sormuksia? Tapahtuiko väärinkäsitys varmasti Helsingissä vai onko toimittaja landelta?

Rikosuutisoinnissa on syytä olla varovainen, sillä eivät kaikki rikokselta näyttävät tapahtumat niitä ole. Kun Tiku hakkasi Takua Vaasankadulla lekalla päähän, väliin mennyt mies listittiinkin sitten kimpassa. Oravapari lähti oitis kuluttamaan sittemmin päättömän eläkeläisvainajan vähiä rahoja ravitsemusliikkeeseen, jonka nimeä en voi (kanta-asiakkuuden vuoksi) mainita.

Pari kohtaa jutusta ja sen ensimmäisestä paragrafista:
Onko varmaa, että henkilöitä oli neljä? Olivatko kaikki varmasti täysi-ikäisiä? Naiseksi pukeutuneita miehiä ei saa sanoa naisiksi! Tietääkö toimittaja, missä Helsingin keskusta alkaa ja loppuu? Oliko päivä tiistai? Juliaanisen vai gregoriaanisen kalenterin mukaan? Tunteeko toimittaja mahdollisten sormusten näköisten esineiden käyvät arvot? Jäikö toimittajalta mahdolliset luudat, pääsiäismunat, -pupu ja leikillinen ilmapiiri huomaamatta?

Toimittajan kirjoittaman jutun oli ennen kyettävä vastaamaan kysymyksiin “mitä, miksi, missä, milloin, kuka” joista ohoseiska-polven tekijät muistavat vain “kuka, kuksi, ketä, häh”?

Rikosuutisen viimeisessa paragrafissa sanotaan vielä, että “Naiset olivat puhuneet huonosti sekä englantia että saksaa”. Vähemmistöjä sortava toimittaja lienee siis syntyperäinen englantilainen ja saksalainen filologi. Muussa tapauksessa ei ole luvallista arvostella ulkomaankielistä mökell… eikun puhetta.

Isänperimämme aurinkoiset äidinkasvot säteilevät

Hesari kertoi 15.4.2003, että “Ihmisen perimän koko kartta on valmis”. Hieno uutinen. “Geenikartoitus valmistui 2-10 vuotta etuajassa”. Yhä paranee. Kartoitukset kypsyvät kuin seilorinakin kunnostautuneen Laiska-Lassen guanopuuro.

Jutusta ilmenee vielä, että 3,12 miljardin emäsparin muodostaman dna-nauhan paikat ovat selvät. Näistä emäksistä syntyvät geenit, joita on soluissamme yli 30 000. Emäsjärjestys on oikoluettu jutun mukaan jo moneen kertaan. Entä anomaliat?

Snipsit ovat emäsjärjestyksen niitä yhden emäksen kohtia, joissa järjestys jää avoimeksi. Nämä pienet erot antavat meille karisman, munat ja persoonallisuuden. Snip-snip.

Kun “yli 98,5 % perimästä on erittäin tarkasti selvitetty”, niin olemme jo lähellä simpanssin lukemia. Näillä vekkuleilla on yli 99 prosenttisesti sama perimä kuin meillä. Mistä minä voin varmuudella tietää, että ihmisen perimästä on nyt juuri selvitetty 98,5 % eikä vain simpanssin perimästä 99 %?

Kaksi vuotta sitten kerrottiin varmana tietona, että meillä on geenejä 60 000, viime vuonna 50 000 ja nyt 30 000. Minne niitä häviää? Kolmen vuoden päästä meillä ei ole geenejä. Onko sitten virusten vuoro?

Sars-viruksen perimäkin on avattu. Siihen meni vain kolme viikkoa. Oikolukeminen on vielä tekemättä, rokotteesta ei tietoakaan.

Toivon, että aikaa sitten työttömiksi jääneet sanomalehtien oikolukijat ovat päässeet oikolukemaan sarsia, kun “automatiika postaa nykäisen samunalehden panovireet”.

Kritiikin K-pääpalkinto

Kivipää-kulttuuripalkinto on myönnetty ohjaaja Juha Hurmeelle persoonallisesta dramatisoinnista sekä vaatimattomasta mutta sivistynyttä intohimoa pursuavasta tavastaan tehdä teatteria.

Huonoilta kirjallisuuskritiikeiltä puuttuu oma tunnustuspalkinto, joka jaettaisiin vuoden kehnoimmalle, perättömimmälle ja huonoimmin argumentoidulle kritiikille. K-pääpalkinto vastaisi omalla sektorillaan Huonon kirjallisuuden seuran ansiokasta tapaa palkita huonoa kirjallisuutta.

Kehnoista kritiikeistä on runsauden pula. Ei tarvitse kuin lukea. Usein kritiikit ovat niin huonosti kirjoitettuja, ettei niitä jaksa lukea. Eihän kriitikko ole itsekään arvottamaansa teosta lukenut.
- Rankkaa lukea kirjailijoiden leperrystä, sanoi nuori kriitikko varttuneelle kollegalleen.
- Täytyykö niitä lukea, toinen tokaisi.

K-pääpalkinnon yksinvaltiaserotuomarina käytettäisiin vuorovuosin kehnojen kriitiikkien äitiä tai isää sen mukaan, kumpi nyt sattuu olemaan oppositiossa. Hallitushautomosta putkahtava k-pääratkaisu tosin voi osaltaan synnyttää uusia K-pääpalkinnon pääarkkitehteja.

Valtakunnan lehtiin tarvittaisiin myös ilmakritiikkipalsta, jossa teoksen nimen jälkeen k-pääkandidaatit jättäisivät muutaman tyhjän mutta interaktiivisen palstasenttimetrin teoksen arvosteluksi. Kauneus, ilma ja k on usein lukijan päässä. Ilmakritiikin lukija saisi tulkita omalla tavallaan toisin kuin vanhanaikaisen kritiikin.

Vastaavasti ilmakirjailijat voisivat julkaista kauniskantisia ilmakirjojaan kuten jo tekevätkin. Kvasikulttuurisessa ja pseudoarvoisessa yhteiskunnassamme ilmakirjojen ja ilmakritiikin markkinat pian kohtaisivat molempien osapuolten täyttymykseksi.

Ilmakirjojen K-pääpalkinto olisi tulevaisuudessa se kaikkein tavoitelluin kuitenkin vain aatteen vuoksi. Palkintona olisi vain symbolinen magnumpullollinen keltaista limunaatia.

Telelääketieteen siunaus

Neljännesvuosisataisella journalistin matkallani kohti paperitonta toimistoa olen tutustunut telelääketieteilijöihin. Osa heistä luottaa verkkodiagnoosien omnipotenssiin enemmän kuin oikea lääkäri Hippokrateen valaansa.

Koska kuva- ja ääniyhteydet haja-asutusalueiden vaivaisiin ovat helposti (?) ja halvalla (?) toteutettavissa, tauti kuin tauti hoituu teletohtorien mukaan kuvan ja äänen välityksellä, kun kameralle vilautetaan tonsilleja ja mahanmurinat seivataan bitteinä. - Jäljet pelottavat, sillä vaikeasti tulkittavat röntgenkuvat välitetään nyt jo resoluutiolla, joka muuttaa ne alkuperäisiä suttuisemmiksi.

Anamneesien teko käy nopeasti ja mukavasti silloin, kun vanhustentalojen tiskaamattomat papparaiset pysyvät kymmenen hengen loukoissaan "kaukokäynnin" aikana. Kulkutauditkaan eivät tartu lääkäreihin, joiden sairausvakuutusmaksuja voidaan alentaa!

Teknofriikkien ideana oli myös avustajien käyttö lähetyspäässä, jotta vastaanoton pää ei joutuisi nostamaan persettä penkistä. Toki golfissa saa tarpeeksi liikuntaa. Ei kai sitä nyt kotikäyntejä? Eikö se liene kiellettyäkin? - Tietoteknisten etäavustajien käytöstä luovuttiin, sillä nämä bitti-iivot olivat lääkäreitäkin kalliimpia.

Erikoisalana on pian tarjolla telelääketiedettä, jonka suorittaneet lääkärit näkevät opintoaikanaan oikean potilaan vain videolta.

Etäalueiden asukkaista päästään, kun vaivaistaloihin ja mummontölleihin ikään ja vointiin katsomatta asennetaan kunnan lahjana pakolliset kompuutterit. Näppärät alakoululaiset kytkevät talkoilla papat ja mammat kamera- ja mikrofonivalvontaan. Kun meitä viisaammat vanhukset käsittämättömistä töllöistään huomaavat, miten maailma makaa, niin kernaasti kuolevat pois.

Sitten tarvitaan tuhansia kiinalaisia hautausurakoitsijoita muskeliversioina. Vaan ei niitä kaikkia kahta miljoonaa.

Kirje vanhalle ystävälle

Leo oli muutamana iltana tehnyt kirjeluonnosta. Hän ei ollut siihen tyytyväinen. Jotakin vielä puuttui. Vaikka Martti olikin omanlaisensa, ei hänen arvostelemisensa ollut niin yksinkertaista. Leo muisti nuoruudessaan ajatelleensa asioista monin tavoin Martin tapaan. Velvollisuus oli raskas.
Herättyään Leo olisi halunnut olla hetken rauhassa, mutta passarit tulivat omavaltaisesti hänen huoneeseensa heti, kun silmänsä avasi ja jalkapohjat kylmälle lattialle laski. Oliko niillä jokin kuudes aisti vai olivatko riiviöt poranneet reiän kattoon? Sitä hän kysyisi Johannekselta.
- Nyt on kuudes hetki, pappa. Joko suvaitsette saapua aamupalalle? Erik kysyi.
- Onko kahvia vai pelkkää vetistä litkua?
- On meillä kahvia, pappa.
- Tuo sitten sitä äläkä änkytä. Ja Johannes myös heti tänne.
Pitkä Johannes kiiruhti helmat heiluen. Hän oli hyvin selvillä papan oikuista. Kynä ja kirjoitusvälineet olivat mukana. Johannes kumarsi ja kävi kirjoituspöydän ääreen.
- Onko teillä jokin Juutaksen ikkuna seinässä tai katossa kun aina heti ryntäätte tänne juuri herännyttä miestä kiusaamaan? Eikö saisi edes jalkineita laittaa tai pöntöllä käydä ennen rauhanhäiritsijöiden saapumista?
- Ei meillä mitään ikkunaa ole. Tulemme teitä auttamaan, sillä eihän se käy laatuun, että pappa itse pukee.
- Kyllä minä vielä osaisin. Olen kolmekymmentäkahdeksan vuotta itse hoitanut omat pukemiseni. Alkaa jurppia tämä paapominen. Anna kahvia ja puuroa.
Johannes toi lautasellisen puuroa, mukillisen mustaa kahvia sekä isohkon vingerporillisen luumuviinaa. Pappa alkoi olla pian paremmalla mielellä. Hän luki puoliääneen pari rukousta, mietiskeli vartin ja kävi käsiksi tällä kertaa vain kirjallisiin töihin.
- Onko Johanneksella se Martin kirjeen luonnos mukana.
- On se tässä. Luenko?
- Älä lue. Kyllä minä sen muistan. Onko siinä liian arkinen sävy?
- Ei se ole sen kummempi kuin papan muutkaan kirjeet.
- Luepa!
- Alussa ovat tavalliset kohteliaisuudet, mutta pian päästään asiaan: ”Nyt sinä saatanan metsäkarju lopetat julkeutesi Jumalan viinimäkien raiskaajana. Jolleivät typerän kerettiläiset kirjoituksesi pala pian Wormsissa, joudut itse roviolle. Kalle Vitoselta saat kohta valtionkirouskirjeen, jos et muuten usko, Lutherus. Parhain terveisin Leo Kymppi.”

NELJÄN PÄIVÄN LOMA-AIKA

Kun on ikänsä kantanut painavia taakkoja Rajasthanissa, pieni loma ei olisi pahitteeksi, tuumasi Behari. Työajat olivat kyllä selkeät, sillä kahdentoista tunnin työtä seurasi yleensä kahdentoista tunnin lepo peseytymismahdollisuuksineen. Mutta silti. Pitkät, uuvuttavat työvuorot kävivät iän myötä stressaaviksi. Sitä paitsi eilen oli mennyt ylitöiksi, kun valkoisia sahibeja oli pitänyt yöllä tuoda meripihkalinnakkeelta. Ne pitivät aina meteliä, juopottelivat ja haisivat.

Safaripäällikkö Vinod oli ohi mennessään Beharin korvaan kuiskannut, että koeta kestää, sillä sesonki on pian ohi syyssateiden alkaessa. Mikä ihmeen sesonki? Tässä on painettu koko vuosi hommia ja sesonkia aina riittää! Palkkakin maksettiin pähkinöinä, ikään kuin kantajat olisivat apinoita, Behari tuohtui.

Behari muisteli, että yövuorossa työskentely oli alkanut rasittaa vasta viime vuosina. Silmätkään eivät olleet niin hyvät kuin ennen ja ne vuotivat, kun yritti hämärässä tihrustaa polulla pysyäkseen. Jalat kyllä toimivat, mutta illalla ne näyttivät turvonneilta töppösiltä. Sherpat ja skarabeetkin pääsivät helpommalla, jumanji.

Kantajien porukkaan kuului tässä kohteessa yli sata roikaletta. Mukana oli muutama raavas mies, mutta suurin osa oli kyllä naispuolisia, kastittomia reppanoita. Stressaantuminen näkyi topparoikassa koliikkina, rihmamatotautina, nivelsiteiden löystymisenä, raajojen turvotuksena ja aliravitsemuksena.

Hermot alkoivat olla tiukalla itse kullakin säädyllä. Niin kuin sillä Kurukullalla, joka oli jonon viimeisenä äitynyt haistelemaan edellä kulkevan Tansun pyllyä. Kaksi sahibia ja yksi memsahib loukkaantui, kun Tansu pillastui. Memsahibilta katkesi jalka, mutta se olikin jo aika vanha ja ruma.

Vinod oli pitänyt koko porukalle puhuttelun. Lakisääteinen iltapala oli kollektiivisena rangaistuksena jäänyt kaikilta saamatta. Silloin kantajat menivät lakkoon. Koko porukka kieltäytyi töistä. Fruit Companyn safari katkesi kuin natsin paska.

Luottamusmies Ajmera antoi herroille haisevan vastalauseensa ja kertoi kantajien vaatimuksista. Ensinnäkin viikon loma jossakin mukavassa lähitienoon täysihoitolassa, toiseksi vuosiloma lomaltapaluukorvauksineen, joka maksettaisiin käyvällä valuutalla kuten bahteina tai beteleinä.

Kaksi päivää safari seisoi ja sahibit makasi. Lakon kestäessä Behari ensin vähän kärsi Sonian kanssa ja sitten he kävivät yhdessä kylpemässä. Sonia on taas raskaana. Pariskunta voi vapaammin nauttia lempimisestä, kun Sonialla on jo eturessu täynnä. Vatsan muodosta näkee, että poikahan se sieltä pullahtaa kunhan varrotaan vuosi, pari.

Kerran työnseisauksen aikana Kurukulla oli pillastunut syystäkin, kun valkoiset sahibit olivat menneet ihmettelemään sen vehkeen kokoa. Yksi oli mennyt kepillä sörkkimään levolla olleen Kurun munia. Se käveli sahibin yli ja vangittiin. Vinod siirsi sen toiselle työmaalle, mutta vakuutti sahibeille, että nyt se oli saanut kuolemantuomion. Vinodissa olisi ainesta Intian parlamenttiin tai ainakin muihin kalkutallisiin johtotehtäviin.

Huomenissa jatketaan. Kantajien vaatimukset ovat muuten menneet läpi, mutta viikon vuosiloma vaihtui neljään päivään sekä betelit cashewksi. Beteleitä ei voida käyttää palkanmaksun välineinä, sillä niihin tulee kuulemma himo. Miehet siirretään muille työmaille. Sonia ja muut naiset jäävät sahibeja kuskaamaan.

Behari tulee ikävöimään Soniaa. Mutta ei elämä voi ollakaan pelkkää kärsimistä ja sapelin terotusta. Kissanpäivät ovat kaukana intiannorsujen elämästä.

Munasta mätkähti murhaaja

Helsingin Sanomien mielipidesivun Lyhyesti-palstalla lahtelaisäiti ihmettelee, kun lapsen Kinder-munasta kuoriutui pikkuinen Banditus-niminen otus, jonka ammatiksi mainittiin palkkamurhaaja. Lapsi ei vielä ymmärtänyt, mitä palkkamurhaaja tarkoittaa. Äidin toivottaisin tervetulleeksi lelujen ja erityisesti poikien lelujen maailmaan.

Ei ole miellyttävää, jos munista muksahtelevat muovifiguurit ovat kovien aikojen myötä vaihtuneet kamaliin Contract Killereihin. En tiedä minkä näköinen Banditus oli, mutta epäilen vahvasti sitä jälkeenjääneeksi entisen tai tulevan pääministerin söpöystasoon verrattuna.

Lelukaupassakin vanhemmalla on vain virtuaalinen mahdollisuus vaikuttaa lapsensa toiveisiin. Mitä karmeampi kaapo, sitä hauskempi hemmo! Tehotytöistä en tiedä, kun olen vain poikalapsen isä. En osaa sanoa, onko Pipa, Papu tai Poppana paras. Minun suosikkini oli aikoinaan Justin-neito.

Valveutuneen äidin velvollisuus on suomentaa säädyttömän Banditus-konnan mukana tulevat ohjetekstit pikkuvintiölleen. Jos munamanuaali sanoo, että Banditus on palkkamurhaaja, niin se on syytä heti kertoa kaikille palleroisille. Viisainta on kaivaa tietosanakirja ja pitää pitkähkö esitelmä vaikkapa lapsen tarhassa tai koulussa siitä, miten kamalaa on kun maailmassa on väkivaltaisia leluja. Lapsen voi vaikka oitis pakottaa kirjoittamaan kotiaineen aiheesta ”Miksi vihaan väkivaltaisia tappajamunia”.

Eräissä muropaketeissa on nykyään rumapyllymarsilaisia (Butt-Ugly Martians). Tämä on selvää rasismia. Kannattaa boikotoida näitä muroja, sillä ne opettavat lapsia pitämään pyllynpunaisen planeetan väkeä jotenkin rumana tai alempi arvoisena. Tästä kärsii universaali ystävyys, rauha ja solidaarisuus.

Pahiksilla on vielä suppea paikkansa niin tosi- kuin mielikuvitusmaailmassamme. Ilman niitä sankarimme näyttäisivät kovin pliisuilta. Jään kauhulla odottamaan sitä tulevaisuutta, jonka monikansallisesta munasta kuoriutuu pullea rovaniemeläiskirjailija, steppaava takatöölöläiselokuvaohjaaja tai liehuvavartinen ex-presidenttiehdokas.

Työterveystohtori Rökämö vastaa lukijoille

K. Aamulla huomasin työpaikalla, että koko maailma oli muuttunut harmaaksi ja sumeaksi. Ikään kuin tutut paikat olisivat peittyneet usvakerroksen alle. Mitä minun tulee tehdä?

V. Toimistonne on minustakin usein sumuinen ja harmaa. Peskää silmälasinne!

K. Kotona kärsin siitä kun vaimo huutaa. Jos olen kiltisti, se huutaa. Jos olen "tuhmasti", se huutaa silloinkin. Mikä avuksi? Tarvitsemmeko parisuhdekonsulttia?

V. Käyttäkää korvatulppia. Langattomat stereokuulokkeet voivat myös auttaa.

K. Kun juon teetä, tunnen pistävää kipua silmässäni. Mistä tämä johtuu?

V. Ottakaa lusikka pois teemukistanne.

K. Työnteko on alkanut kiinnostaa. Viihdyn entistä paremmin työpaikallani. Mitä pitäisi tehdä, kun tulokset vain paranevat ja stressi kaikkoaa?

V. Menkää sairaslomallanne etelään muutamaksi viikoksi pämppäämään. Pitäkää lystiä. Kyllä se siitä taas normalisoituu.

K. Katkaisin nimettömäni, kun olin pettänyt pomolle antamani lupauksen. Miten selviän?

V. Sitä on nyt liikkeellä. Laittakaa laastari, menkää lepäämään ja pitäkää parempaa huolta niistä lopuista seitsemästä.