Kevättä kohti osa 4/4

Sairaalassa ei Hanssonilla ollut hassumpaa. Elsikin tuli käymään, toi ison konvehtirasian ja lupasi vielä illalla palata asioihin. Hanssonia ei huvittanut pelata korttia, kun hän muisteli Elsiä, joka oli ollut kovasti tohkeissaan tulevista treffeistä.
Kylmettyminen meni nopeasti ohi, kun pääsi vällyjen alle. Bo oli ryhtynyt avopokeriin sotaveteraanin kanssa. Pappa meinasi kyniä hänet puhtaaksi, joten oli viisainta keskittyä vain yhteen asiaan. Potti oli ollut aika mukavasti kasvamassa.
Nyt jos Elsi ei menisi, niin se Hansson suuttuu. Ei voi mitään. Hän päätti lähteä Mikon ja Karlssonin kanssa kalamajalle kämppäemännäksi. Jos kalaa tulisi kunnolla, niin he saattaisivat viipyä muutaman päivän. Kyllä kai se jalkavaivainen rahjus siksi paranisi.
Nyt ei Mikon auttanut muu kuin uskotella Elsille, että Karlssonikin tulee. Ei viehättävä nainen tohtisi hänen kanssaan kaksistaan. Sillä oli liian tarkka vainu. Jos ei joesta saalista saada, niin pilkitään sitten kalamajassa muutama päivä, Mikko tuumasi.

Kevättä kohti osa 3/4

Hansson virui pihalla kaksi pitkää minuuttia. Karlsson löysi tämän hangesta körmyllään. Ambulanssi tuli pian ja onneton mies pääsi keskussairaalaan hoitoon. Matkan varrelta joelta koukattiin Bo, joka sinisenä sidottiin sairasauton varapaikalle.
Ambulanssin tullessa Bo oli ollut tajuissaan. Karlsson oli tajunnut puhelimessa nopeasti toisen hädän. Bo pääsisi sairaalaan ja illaksi kotiin “nesteytykseen”. Hansson oli nilkkoineen tulossa samaan paikkaan. Ehkä myöhemmin pelattaisiin.
Elsi kuuli keskuksesta, että Hansson oli sairaalassa nilkkavammaisena. Suklaata pitäisi serkulle viedä, vaikkei siitä tanssijaksi heti olisikaan. Ei se tanssi välttämätöntä olisi, jos illaksi pääsisi miehen kainaloon. Kai loukattu mies alta päin sen verran avittaisi.
Mikon mielestä oli ihan perkelettä, kun Hanssonni oli mennyt nuljumaan. Kalamatka menisi myttyyn. Pojalle pitäisi jotain viihdykettä järjestää. Jos veisi muutaman jointin. Karlssonin kanssa lähdettäisiin joka tapauksessa illalla luodolle. - jatkuu huomenna...

Kevättä kohti osa 2/4

Lumisella ja huonosti auratulla pihalla Hansson muisti, että oli viehättävän Elsi-serkun syntymäpäivä. Elsi oli päässyt lehtitilaustenmyjäksi Maasian rouvan omistamaan Teletukkuun. Mitä hittoa? Kylläpä liukastaa. Nilkka taisi nyrjähtää, Hansson parahti.
Bo soitti kännykällään hätänumeroon. Akku loppuisi juuri. Jos ei joku tulisi tähän tihenevään tuiskuun ja hyytävään pakkaseen pian, niin minulle kävisi samoin kuin nikkeliakulle, Bo tuskaili. Viimein hän sai kiinni Karlssonin: “Hei, olen kusessa luodol...”
Tänään Elsillä oli ollut hyvä päivä: kaksi Kuvalehteä ja kolme Fatimaa. Se tekisi yli kolmekymmentä euroa ja bonukset päälle. Miksei se Hansson soita kun kerran lupasi? Huomenna on perjantai ja sitähän voisi lähteä tanssien “kattojen päälle noin sekä näin”.
Jos Mikko selviäisi töistä, niin hän pitäisi rästiin jääneen lomansa ja lähtisi Kalajoelle. Sieltä sai siikaa kun nosteli. Vaimo olisi kiinni Tukussaan, joten lepo luodolla kavereiden kanssa tekisi meisseliä: Hanssonni, Karlssonni ja Maasika. - jatkuu huomenna...

Kevättä kohti osa 1/4

Hansson oli mennyt iltapäivän auringossa pihalle tupakalle. Firman sisätiloissa ei saanut enää polttaa. Karlsson oli itse lopettanut. Jos Karlsson ei olisi lopettanut, firman autotallissa saisi vielä polttaa kuten vanhoina hyvinä aikoina. Piha oli iljanteinen.
EU:n maatalousasiantuntija Bo Å oli jäänyt kanootin karattua luodolle keskelle Kalajokea. Pohjanmaan joet tulvivat taas. Sieltä ei olisi paluuta ilman pelastuslaitoksen ilmatyynyalusta. Alus oli juuri sillä viikolla kuivatelakalla vuosihuollossa.
Elsi ei ollut tottunut fyysillisiin ponnistuksiin. Telemarkkinoijan tehtäviin kuului myydä lehtitilauksia mahdollisimman monta viikon aikana. Tilauksitta ei ollut kotiin lähtemistä. Nollalapusta pomo mulkoilisi pahasti ja toisesta perättäisestä: hyvästi.
Mikko Maasika oli joutunut karaistumaan. Hänen tehtäviinsä kuului rupusakkien viihdyttäminen firmassa. Piti näyttää kalvosarja ja istua aamuyöhön. Taloustoimittajien yhdistys jalkautui harvoin. Elämä terästehtaan viestintäjohtajana ei sopinut nurrupojille. - jatkuu huomenna...

Vastoinkäymiset kiusaavat tomeraa miestä

Tunsin kerran Raunon, jolla oli jatkuvasti känkkäränkkäpäivä. Hän oli vihainen jo herätessään aamulla vaimon kuorsaukseen tai omaan huutoonsa eikä tiennyt kumpi on pahempaa. Jos vaimo oli kuorsannut, Rauno motkotti. Jos vaimo ei ollut kuorsannut, hän valitti aamulla, ettei ollut osannut nukkua, koska toinen ei ollut kuorsannut.
Aamupalapöydässä leipä oli väärää sorttia, munakas suolaista tai perunat liian pyöreitä. Töihin mennessä Rauno harmitteli naapurilleen ensin marraskuun lumettomuutta ja seuravana aamuna kirottua valkoista massaa, joka hidasti työmatkaa seitsemällä ja puolella minuutilla. Miksi juuri seitsemällä ja puolella minuutilla? Miksei vaikka viidellä tai kuudella minuutilla?

Jos auto lähti pakkasaamuna hyvin käyntiin lohkolämmittimen ansiosta, Rauno harmitteli sähkön kalleutta. Jos hän ei muistanut turvautua lämmitykseen, kohtalo oli häntä vastaan.

Sankarillamme ei ollut juuri ystäviä. Hän ei halunnut olla ihmisten parissa välttämättömyyttä enempää. Pankki- ja virastoasiat hän hoiti verkon kautta. - Siunattu internet, mutta turkasen vaikea käyttää. - Jos oli aivan välttämätöntä käydä itse virastossa, siihen hän joutui pitkää keräämään voimia.
Raunoa palveltiin töykeästi. Jos häntä palveltiin hyvin, hän alkoi kuvitella, että jotakin juonittiin selän takana. Jos vaimo oli laittanut kalaruokaa, josta tiesi miehensä pitävän, Rauno olisi halunnut hernekeittoa. Jos vaimo laittoi hernekeittoa, Rauno kaipasi broileria.

Rauno olisi joskus saanut aviovuoteessa takaapäin, mutta hän ei halunnut. Toisella kertaa hän valitti, kun vaimo taas halusi edestäpäin. Kerran hän pyysi vaimoaan ostamaan itselleen harmaat tai siniset pitkät alushousut mallia Zambo ja kokoa XXL. Kun ymmärtämätön vaimo toi harmaat tai siniset sovitun malliset ja kokoiset, niin mies olisikin halunnut ruskeat.

Rauno ei lähtenyt vapaaehtoisesti vaateostoksille. Viimeksi hän oli ollut vaateostoksilla kolme vuotta sitten. Silloin hän oli ostanut kahdet “hautajaishousut”, neljä valkoista paitaa, viidet samanlaiset kalsarit ja kymmenen paria mustia sukkia.

Se talvitakki, jonka takia hän oli mennyt ostoksille, oli jäänyt ostamatta. Rauno kulki kesät talvet verryttelypuvussa, joka oli ostettu silloin, kun Viren kaatui Münchenissä. Niitä hänellä oli kolmet. Jos verryttelypukuja tuuletti parvekkeella, pesu ei ollut niin tarpeen. Tuulettamalla hän huolehti myös henkilökohtaisesta hygieniasta. Saunassa toki käytiin kerran viikossa “kunnon ihmisten tavoin”.

Vuodesta toiseen saunaan mentiin lauantaina rituaalia noudattaen: Rauno edellä, vaimo jäljessä. Aluksi istuttiin sanattomina lauteilla ja nautittiin löylystä viisi minuuttia. - Raunolla oli aina vedenpitävä kello ranteessaan. Seuraavaksi hän löi löylyä hitaasti kuin lammas kusi. Löylyä lisättiin aina kolme kertaa neljän minuutin välein, kunnes vaimo kysyi “voinko jo mennä?”. Rauno vastasi: “Toiset eivät sitten ymmärrä löylyn päälle”.

Mies tuli tasan seitsemän minuuttia vaimoaan myöhemmin pesuhuoneen puolelle punaisena kuin rapu sanoen “Huh, mitkä löylyt!”. Siihen mennessä vaimo oli peseytynyt ja Rauno pääsi suihkuun.

Pukuhuoneen puolella hän korkkasi ensimmäisen olutpullon ja kysyi: “Ottaisitko sinäkin?” johon vaimo “En minä tällä kertaa”. Mies joi neljä pulloa yhtä mittaa röyhtäillen äänekkäästi. Aikaa kului tasan neljätoista minuuttia.

Saunan jälkeen eräänä lauantaina sähköverkkokäyttöinen partakone ei toiminut. Rauno moitti vaimoaan. Kun mies ilmastointiteipin käyttöön tottuneena löysi irronneen johdon laitteen sisältä, hän korjasi vian kätevästi. Talossa oli usein korjattu kaikenlaista.
Ajaessaan harvaa sänkeään hän pudotti partakoneen vessanpönttöön. Laite toimi vielä veden allakin Raunon sitä pöntöstä koukatessa: - Perkeleen vahvoja sulakkeita nykyään...

Pari piirua Jäätteenmäestä ja Kääriäisestä vähäsen

Suomen keskustan mainio puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki jatkaa maalaisliittolaisten puoluejohtajien sarjaa suoraan Kekkosesta alenevassa polvessa. Keskustan kantaisä oli ehkä taitavampi kynä- ja melamies, mutta Anneli on oikealla asialla. Kansa tietää.

Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen mukaan kirja “pärjää hyvin keskustalaisen asiaproosan kirjoituskilpailussa”. Sillanrakentaja-niminen teos on kaukaista sukua Arto Paasilinnan Onnelliselle miehelle, joka kertoi siltainsinööri Jaatisesta. Lienee Jäätteenmäen aateveli nimen homonymian perusteella.

Kääriäinen on tehnyt painonsa arvoisen työn valmentaessaan Suokustan puheenjohtajakandidaattia vaativaan tehtäväänsä viime kesän puoluekokouksessa: “Rentoudu, ole hyvällä tuulella, lenkkeile äläkä nauti tippaakaan alkoholia.” Näillä eväillä luulisi kenen tahansa politiikassa pärjäävän. Soveltuvin osin.

Sillanrakentajan luvussa Historian kepponen Jäätteenmäki päätyy siihen, että porvarihallitus joutuu pelastamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Jos tämä ei ole kova juttu niin jatkoa seuraa.

Kirjan II-osa ilmestynee vaalien jälkeiseksi jouluksi nimellä Sillanrakentaja II. Muuten tekstisisältö on aivan sama kuin I-osassa, mutta luvussa Historian kepponen Jäätteenmäki päätyy siihen, että punamultahallitus joutuu pelastamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Kerää koko sarja.

Espoon Suurpuisto

Espooseen perustetaan lehtitietojen mukaan lähivuosina ”tuhansille asukkaille kodit ja työpaikat samalle alueelle”. Elektroninen e-Espoo pistää röhinäksi yritys-, tiede- ja asuinpuistoissa.
Suurpuiston työntekijät voivat asua lähellä. Mikään ei niin virkistä mediamyyryläisen mieltä kuin verstaan näkyminen makuukammarin ikkunasta. Siisteyden kaipuu vaatii tunneliverkoston rakentamisen puiston alle. Myöhemmin tämä luonnonläheisen Suurpuiston maanalainen verkosto voidaan ehkä yhdistää pääkaupungin metroon (huolto- ja ruokintatöiden takia).
Hankkeen taustalla ovat Nokia ja Asuntosäätiö. Alueelle on tarkoitus jättää viheralueita, ikään kuin vihreitä sormia, joita ei heti kättelyssä katkota. Suunnitteluun on otettu mukaan lähiseutujen asukkaita. Suurpuiston nykyisiltä asukkailta ei ole kysytty, sillä heidän uuslukitaitonsa on heikohko: muutama kaksijalkainen telttaleirissä viihtyvä, useita nelijalkaisia ja satoja siivekkäitä. Eivät edes vastaa eemeleihin.
Asuntosäätiön toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen virittää vuoropuhelua: ”Asukkaat ovat korostaneet, että uudella alueella pitää välttää keskinkertaisuutta. Rima on asetettava korkealle.” Nokia konsernin kiinteistöjohtaja Juhani Katko taas painottaa uuden tyyppisen yhteisön syntyä: ”Siellä voitaisiin käyttää mobiilityövälineitä ja kokeille etätyön malleja.” Etätyö on ennen ollut etäällä tehtävää työtä. Nyt se muuttuisi lähityöksi. Mobiilityövälineitä hyödynnettäisiin sujuvasti verstaan alueella asuttaessa.
Kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen haluaa sovittaa yhteen perheen ja työn. TKK ei aio rakentaa sinne opetustiloja, sanoo rehtori Paavo Uronen, mutta yrityshautomoita ja tutkijaryhmiä sinne voi siirtää. Ehdolla ovat myös tuulipuisto, hiukkaskiihdytin ja hyötöreaktori.
Surupuisto on tarkoitus varustaa niin, ettei sieltä tarvitse vähän väliä poistua. Koska tarvetta ei ole, niin yksi portti riittää. Tietyllä sopivaan ruumiinosaan kaiverrettavalla koodilla pääsee portista läpi kuin koira veräjästä joukkoliikenteen lukulaitteeseen. Alueelle saapuvat istutetaan huomaamattomalle skannerille, joka lukee access coden vaikka vessassa käydessä. Työajan seurantakin helpottuu.
Rima onkin syytä pitää korkealla ja viihtyisähkö alue aidata sähköaidalla. Ei ole tiedossa, onko tunku alueelle suurempi kuin sieltä pois. Amerikkalainen malli osoittaa, että paremman väen alueet on aidattava. Saksalainen malli taas osoitti, että köyhemmän väen. Amerikasta tänne ei ole saatu muuta hyvää kuin kolajuomat ja AA. Saksasta saatiin työn vapauttava vaikutus.

Kustaa Aadolfin päivä

Benkku oli taas osunut visiitille kreivin aikaan. Kääretorttua ja kaffetta pantaisiin framille, jos Milla olisi ehtinyt käydä Varubodenissa, Håkan fundeerasi. Tänään oli sentään Gustav Adolfs dag. Aika viettää perinteistä likörkonventtia.
- Håpå, var är du? Milla huudahti ovelta.
- Mikä hätänä?
- En saanut Buxtehuden kääretorttua. Otin Leijonhufvudin bostonkakkua i stället.
- Se on kuin hedelmiä sioille. Saitko Pauligin Robertin extrasekoitusta?
- Jovisst. Ai Benkkukin on tullut. Kivakiva. Elämässä pitää olla vähän odoria, mitä?

Håkanin ja Benkun faffa Sten-Erik oli Svenska Dagenin kunniaksi päässyt kotiinsa Westendiin vietettyään viikon Poliisitalo Bölen pahnoilla pienehkön sisäpiirikaupan tähden. Sten-Erik oli päättänyt yllättää sonsonin ja sukuunnaidun. Hän körötti taxilla Håkanin ja Millan pihaan Köklaxiin. Faffalla oli salkussaan isompi lesti Aalborgin akvaviittiä pojanpojalle sekä pienehkö säilykepurkki.
- Hjärtligt välkommen, faffa. Sätt dig bara där bakom fåtöljen så som i allmänhet. Vad har du där? Milla kysyi.
- Det är en överraskning. Var har du öppnären?

Sten-Erik sai avaajan ja alkoi näprätä keittiössä patinoitunutta metallipurkkia. Milla, Håkan ja Benkku siirtyivät munklikörin ääreen salin puolelle keskustelemaan pohjoismaisen kirjallisuuden nykytilasta verrattuna aikaan ennen Suuria Kertojia. Vihdoinkin, Sten-Erik huokasi.
Haju oli suorastaan ohållbar. Fy fan! Faffa meinasi kyökissä tukehtua nauruun. Kuin täytetyn näädän raatoa olisi uitettu käyneessä luumukiisselissä okawangojoen sademetsäläisen pikkulan pöntössä pari vuotta.
- Nyt Kustaan pojat nurkkaan, Milla huudahti hillitysti.

Lorinaa ei toki alkanut kuulua. Vaativissa sosiaalisissa tilanteissa oli tyylin säilyttäminen Sursillien suvussa tärkeintä myös vastoinkäymisten kohdatessa. Akvaviittia tarvittaisiin. Inhottava tuoksu haihtuisi siten huomaamatta kuin vierivä virta, jos pitäisimme balkongin ovea rakosellaan, Milla päätti.