Zörkin valinta

Zörk käveli harmaalla Espalla. Hän yritti turhaan yhteyttä Zyskiin Siriukselle. Ahteri pystyssä Runebergin patsaan päällä hänellä oli aika hyvät kentät. Patsaan juurelle asteli nainen.
- Heti alas sieltä patsaan päältä, pervo.
- Olen Zörk ja yritän yhteyttä Siriukseen.
- Minä olen kaupunginjohtaja ja komennan sinut sieltä alas.

Zörk hypähti riemusta alas tämän viehättävän, minkkiturkkisen rouvan jalkojen juureen. Hän halusi kysyä vielä kaksi kysymystä:
- Miksi osa maailman ihmisistä on nälässä?
- Kaikille ei riitä ruokaa, mutta täällä Helsingissä on toisin. Oletko nähnyt yhtään nälkäistä ihmistä Helsingin kaduilla? rouva tivasi.
- En ole käynyt leipäjonossa. Miksi hautausmaalaiset eivät saa levätä rauhassa, vaan hautakivet kaadetaan heidän päälle?
- Jösses. Onko joku kavereistasi jäänyt hautakiven alle?
- Matoystäväni Liekkiö, jonka kaltaisilla on osuutensa tämänkin planeetan kohtaloissa.
- Kuulkaas nyt herra Zörk Siriuksen kaupungista. Niin kauan kuin minä olen kaupunginjohtajana, madot eivät täällä kukkoile.

Seuraavalla viikolla kaikilta Helsingin hautausmailta tapettiin myrkyllä madot. Seuraavana kesänä hautausmaita ei voitu käyttää. Pakollisen polttohautauksen jälkeen tuhka siroteltiin mereen.

Zörkillä oli pitkä odotus. Yhdeksän Maan vuotta on siriuslaiselle kuin kaksi viikkoa. Eräänä yönä hän omaksui Runebergin patsaan muodon ja mitat sekä nakkasi alkuperäisen kolera-altaaseen.

Keskellä Espan puistoa jähmeänä töröttäessään Zörkille jää tänä päivänä runsaasti aikaa tehdä havaintoja ympäristöstään. Muutaman ajan sitä kestää stoalaisesti lyyrikon patsaanakin.

Jos kiipeät ensi kesänä Runebergin patsaan päälle, voit ehkä huomata laakeriseppeleen alla kaljulla päälaella kaksituumaisen zipatun kohouman. Niissä nahoissa siriuslainen ystävämme on päättänyt odottaa paluukuljetustaan. Hän muistelee lämmöllä Liekkiötä, Konradia, Lizaa ja pizzaa, jossa oli runsaasti anjovista.